Raitiokarjaa

 Olen jo pitkään miettinyt, että millaiset tollot matkustavat raitiovaunulla ja nyt oli aika ottaa asiasta selvää. Pienkoneeni lentäjä kävi hakemassa minut Tanskasta ja päädyin sieltä Helsinkiin tekemään tätä tutkivaa journalismiani asian tiimoilta.
Päästyäni Helsinkiin, suuntasin suoraan erääseen viihtyisään kahvilaan, josta oli suora näkymä raitiovaunupysäkille ja jäin pöytääni istumaan. 

Sytytin Havannalaiseni ja siemaisin kupistani vähän Irish coffeeta ja huomasin melkein viihtyväni tässä kuppilassa, kunnes idyllini julmasti perseraiskattiin erään takakireän tarjoilijan toimesta.
Paikassa ei kuulemma saanut tupakoida. Tupakoida!! Näyänkö minä muka joltakin köyhältä Belmontin imijältä?
Minun kalliit käsin käärityt sikarini ovat sen verran hintavia, että keskiverto tupakoitsija saa tuprutella kartongin jos toisenkin, päästäkseen edes viidesosaan siitä rahamäärästä, joka minulta kuluu jokaisella imulla.
Vain Helsinkiläinen voi olla niin typerä, ettei erota laadukasta sikaria ja hänen itsensä polttamaa paperossia toisistaan. "Vain Helsingissä" -mutisin lähinnä itselleni.

Imaisin viimeisen henkoseni sikaristani, tumppasin sen keskelle puista pöytä ja viskasin sammutetun nautintovälineeni tarjoilijattaren jalkoihin ja murahdin hänelle: "Hyvä on sitten tiukkapipo. Et ole tainnut saada miestä hetkeen, kun sinun nutturasi noin kiristää."

Tarjoilijatar muuttui kirkkaan punaiseksi ja kertoi minulle, että minun piti kuulemma poistua välittömästi paikalta tai hän soittaisi poliisille.
Totesin: "Voinhan minä toki poistuakin, ehkä jossain toisessa kahvilassa arvostetaan juomarahojani enemmän."
Kaivoin taskustani nipun viisisatasia ja laskin niitä tämän hernekepin edessä.
Muutaman tonnin kohdalla tyttö murtui ja pyysi anteeksi käytöstään ja kertoi, että saisin jäädä tähän kahvilaan, mikäli en vain enää tupakoisi sisällä..
Tupakoisi...taas tämä sivistymätön moukka osoitti typeryytensä ja meinasin sanoa hänelle pari tarkoin valikoitua sanaa, mutta tyydyin nielemään halveksuntani ja lupasin pitää sikarini jatkossa taskussani.
Voisin vaikka vannoa, että tämäkin pölvästi on saapunut työpaikalleen raitiovaunulla, merkit olivat varsin selkeät..

Jäin siis pöytääni juomaan Irish coffee-juomaani ja seurailemaan raitiovaunupysäkin tapahtumia. Ei aikaakaan, kun siihen saapui joku räkäkännissä örveltävä öykkäri olutlavoineen ja alkoi nuokkua pysäkin  penkillä sammumispisteessä. 
Raitiovaunun saapuessa äijä yritti raahustaa tähän ihmiskarjan siirtimeen, mutta oli ilmeisesti liian humalassa jopa siihenkin ja kuski käännytti hänet heti ovelta takaisin. Juoppo alkoi elämöidä, huusi solvauksia kuljettajalle ja lopulta kusi keskelle katua.
Hetkeä myöhemmin poliisin asuun sonnustautunut ladon ovien kokoinen järkele alkoi saatella häntä kohti poliisiauton takatilaa. Kytän niskaan oli poimuttunut ja kerrostunut vähintään ranskanleivän kokoinen lihankimpale ja äijän kuutiomainen kalju pää oli enemmän mekaanisen, kuin orgaanisen näköinen. Mikä lie testosteroinilla kyllästetty androidikyborgi hänkin..

Seuraavasta raitiovaunusta purkautui näitä tyypillisiä ylipainoisia ja lyhyitä ihmiskuhnureita ulos. Selkeästi matkalla joko kotiin liukuhihnalta tai sitten vastaavasti matkalla takaisin hihnalle. Näiden ihmisten kasvoilta oli sammunut jo aikaa sitten kaikki inhimillisyys pois, mikäli sellaista on koskaan edes niillä ollutkaan.
Näiden heikomman aineksen edustajien ainut tehtävä on juottaa komponentteja piirilevyihin tai tyhjiöpakata maisseja grilliterroristien kärysessioita varten.

Seuraavasta ihmiskarjan kuljetusvaunusta tuli ulos hyvin lihava vanha kalju kermaperse keppeineen ja hänenkään kupolissaan ei tuntunut olevan ketään kotona. Äijä oli niin huonossa kunnossa, että hän joutui pitämään pieniä taukoja muutaman askeleen välein, sillä hänen elimistönsä rappiotila oli jo sitä luokkaa, että luultavasti äijän määränpää on jonkinlainen teurastamo ja hänen viimeinen sijoituspaikkansa tulisi olemaan tyhiöpakkauksessa siivutettuna venäläisenä meetwurstina.

Samanlaisia ihmisorjia tuntui tulevan jokaisesta raitiovaunusta ulos tai vastaavasti menevän vaunuihin sisään. Joitain tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta jokainen näistä alistetuista tolloista oli enemmän tai vähemmän elämiltään siipeensä saaneita heikomman aineksen edustajia.
Olin erittäin vakuuttunut siitä, että nämä ihmisille tarkoitetut teurasvaunut olivat ihan vastaavia kokonaisuuksia, kuin karjan kuljetuksiin tarkoitetut vaunut lihateollisuudessa.
Laji oli tietenkin eri ja tätä kävelevää meetwurstipötköä lukuunottamatta kukaan ei ole matkalla teuraaksi, mutta nämä säälittävät ihmisolennot näännyttävät joka tapauksessa itseään hitaasti mutta varmasti kohti hautaa, palvellakseen isäntiään työpaikoilla.
Heidän vapautensa oli täysin riistetty nimellistä rahasummaa vastaan, jonka he saavat  isänniltään, eikä kukaan edes tunnu tajuavan elävänsä laillistetussa orjuudessa.
Heikompi aines on heikompaa ainesta. Meinasin hetken jopa tuntea jonkinlaista empatiaa, mutta sitten muistin, että kuhnurien tarkoitus on pitää pesän toiminnot pyörimässä, jotta me rikkaat voimme siemailla klubeilla kalliita juomiamme ja lennellä pienkoneillamme.
Niin se vain menee ja niin sen kuuluukin mennä. En mitenkään voisi elää nykyisenkaltaista elämääni, mikäli duunarit eivät teksisi omaa osuuttaan. Minä sentään maksan kunnollista palkkaa alaisilleni. Maksan heidän tekemästään työstä niin hyvin, että mietin hetken, josko heidän palkoistaan pitäisi jopa leikata pieni siivu pois.

Poistuin kahvilasta ja annoin tarjoilijalle viisi euroa tippiä, jotta hän voi ostaa työpäivänsä jälkeen vähän virvokkeita, Coca colaa tai jotain sellaista. Kuka näiden köyhien tavoista lopulta tietää..