perjantai 26. toukokuuta 2023

Villejä, uusnatseja ja typeriä naapureita

 Olette varmasti ihmetelleet, että mihin minä olen hävinnyt,  kun minusta ei ole hetkeen mitään kuulunut. Minäpä siis kerron missä olen ollut. Olen saatana viettänyt laatuaikaa Etelä-Amerikassa eräällä vankileirillä.
Olimme Nallin kanssa lomailemassa ja hän huomasi, surukseen, että hänen tomusokeripussinsa oli jäänyt lähtökiireessä kotoSuomeen, joten päätimme tutkia hieman paikallisia sokerimarkkinoita. Nalli ei tunnetusti voi juoda kahviaan ilman tomusokeria.

Käytin siis kontaktejani ja päädyimme erään sokeria viljelevän hikikaljuisen hampaattoman  käppänän puheille. Tuo hieltä haiseva pikkumies esitteli tavaraansa ja minä nuuhkaisin ohimennen pussin sisältöä, jottei tuo pullea homppeli yrittäisi myydä ystävälleni mitään torjunta-aineita tomusokerina.
Pienen nuuhkaisun jälkeen huomasin, että sieraimeni täyttyi, mitä laadukkaimman kokai, kröhöm, tomusokerin vivahteista joten oli aika puhua maksusta tuon voimalassa palaneen turvenuijan kanssa.

Tuo hikinen, lietealtaan hajuinen mätäpaise kehtasi pyytää ylihintaa, joten totesin hänelle:"Fuck off!", kaappasin  läheiseltä pöydältä puheenjohtajan nuijan ja tempaisin ukkoa voimieni takaa vasempaan polvilumpioon, perässä seurasi oikea lumpio ja kirsikkana kakun päällä oli napakka isku keskelle miehen kelmeää kaljua. Tuohon jakaukseen osuminen ei tuottanut ongelmia.
Minulta ei mitkään huijarit veloita pussillisesta sokeria samaa hintaa, kuin pussillisesta kokaiinia. 
Sieppasin ukon tuotteet matkaani ja kusimme yksissä tuumin Nallin kanssa tuon lipevän paskiaisen niskaan.

Päästyämme hotellille, keitimme kahvit ja nautimme sokerista. Tuo mukava hetki päättyi yllättäen siihen, että huoneemme ovi potkaistiin sisään ja muutama samanlainen hikinen pahan hajuinen villi puski sisälle.

Seurasi käsirysy, jossa jäimme alakynteen ja saimme maistaa bambukeppiä ja perinteistä luuvitosta sen verran paljon, että menetimme molemmat tajuntamme. Haluan korostaa, että tuo alakynteen jääminen johtui yksinomaan tuosta yllätysmomentista, sillä mikäli olisimme osanneet varautua tähän raukkamaiseen hyökkäykseen etukäteen, olisimme hakanneet kumpikin pari sataa lietepoikaa mieheen.

Heräsimme myöhemmin verissämme joltain sokerifarmarien kidutusleiriltä, jossa nuo pienet hikiset viiksiniekat yrittivät parhaansa mukaan esittää pelottavia muun muassa kaatamalla happoa vankien päälle tai polttamalla heitä puhalluslampuin. Minua tuollaisten alkukantaisten esinahkojen pelotteluyritykset eivät vakuuttaneet millään tavoin ja huusin lähimmälle viiksin varustetulle lapamadolle: "Hei puutarhatonttu, tänne ja heti!"
Hämmentynyt pahan hajuinen kääpiö ei tuntunut ymmärtävän sanaakaan , mutta  tuli kuitenkin irvistellen paikalle.
"Suosittelen  menemään hammaslääkärille saatanan villi, mutta etpä sinä paukapää ymmärrä hammaslääkäreistä tai sivistyneiden ihmisten kielestä mitään, joten katsopa molopää tätä:"
Hämmästynyt luolamies sönkötti jotain viidakon kieltä, jota ehkä joku ihmisen kantamuoto olisi vielä puussa asuessaan saattanut ymmärtää.
Väänsin kenkäni koron sivuun ja otin sinne kaivetusta salalokerosta esiin vaatimattoman rullan 500 euron seteleitä. Tuolla noin 40 000 euron tukulla ostin vapautemme ja pääsimme poistumaan tuolta villien hiekkalaatikolta.

Päästyämme takaisin sivistyksen pariin palkkasin ensitöikseni 250 uusnatsia polttamaan tuon säälittävän kylän ja hakkaamaan koko porukan. Näille kaljuille moukareille kelpasi rahani ja he lähtivät päättäväisinä pieksemään noita juotikkaita kanveesiin ja polttamaan heidän kyläänsä.
Olimme sopineet iskun tapahtuvan tasan kello 14 paikallista aikaa ja kello 14:20 soitin nimettömän puhelun  poliisille ja kerroin nahkapäiden pahoinpitelevän kunnon kansalaisia tuolla kyseisellä paikalla.

Seuraavana päivänä paikallisessa lehdessä luki isoin otsikoin, miten paikalliset uusnatsit ja huumekartelli olivat ottaneet verisesti yhteen keskenään. Viranomaiset olivat tehneet suuria huumetakavarikkoja ja pidätettyjen määrä hipoi pilviä.
Minulta säästyi sievoinen summa rahaa, kun olin maksanut noille nahkapäille vain ennakkomaksun tuosta keikasta. Olisihan se varsin vastuutonta olla ilmiantamatta pahoinpitelyä tai käräyttämättä huumekauppiaita, joten tunnen itseni kunnon kansalaiseksi ja suureksi hyväntekijäksi ja ehkä jopa ihan sankariksikin.

Palattuani lopulta Suomeen, menin heti tervehtimään hyvää ystävääni Jalosaarta.
"Tervehdys rakas naapurini. Sinäpä oletkin kuihtunut surkean näköiseksi tässä lyhyessä ajassa. Sen siitä saa, kun et ole päässyt nauttimaan hurmaavasta seurastani. Minä olen, kuin nuoruuden lähde ja seurani saa ihmiset pysymään nuorekkaina ja hyvin voivina"
Ojensin käppänälle kättäni tervehdyksen merkiksi ja tuo ihmisjäte kurotteli omalla raajallaan minun suuntaani vastatakseen kättelyyni.
Takerruin käppänän typerään ulokkeeseen ja puristin sitä voimieni takaa. Mies ulvahti tuskissaan ja piteli runneltua kättään vaikertaen.
Lopulta ukko sai ulistua ilmoille: "Senkin mielipuoli, kädestäni meni juuri luita poikki."
"Noinko ikävästi nyt pääsi käymään? Minähän sanoin sinulle, että olet surkastuneen ja näivettyneen näköinen. Ettei vain olisi osteoporoosi iskenyt? Suosittelen sinulle lämpimästi jotain kalkkilisää, sillä eihän tuollainen käy päinsä, ettei mies kevyttä kättelyä kestä"-Karjuin hölmistyneelle juotikkaalle ja nauroin katketakseni typerykselle pääni sisällä.
Nyt olikin aika mennä katsomaan jos Kulottajahomo olisi kestävämpää tekoa.

tiistai 15. marraskuuta 2022

Isyyden onni ja autuus.

 Saatana! Isänpäivä meni ja oma tyttäreni ei muistanut rakasta isäänsä millään tavoin ja löi minulle jopa luurin korvaan,  tiedustellessani häneltä, olisiko hän tulossa kartanolleni isänpäivälounaalle. Tyttäreni on ollut omituisen nuiva minua kohtaan siitä lähtien, kun kävin saunomassa hänen poikaystävänsä kanssa vaatimattomassa hikihuoneessani. 
On käsittämätöntä, ettei appiukko saisi lainata vävykokelasta edes saunan ajaksi vaan senkin ajan omistushaluinen tyttäreni haluaisi pitää tuota tuppikullisoturiaan lieassaan.

Yhteinen isänpäivä meni siis mönkään ja päätin antaa hyvälle ystävälleni Jalosaaren pökkelölle oikein ikimuistoisen isänpäiväkokemuksen. 
Varasin juoksevien menojen holvistani salkullisen rahaa mukaani ja suuntasin kaupungille työvoimaa palkkaamaan. Huomasin ilokseni, miten avuliaita ja moraalittomia kadulla liikkuva köyhälistö voikaan olla, kun heitä kannustaa muutamalla viisisatasella.
Eräskin viimeisillään raskaana oleva nuori nainen meni oikein mielellään soittamaan rakkaan naapurini ovikelloa ja hieman kyselemään pölvästin elatusinnokkuutta.

Paria tuntia myöhemmin samaisella ovella oli teinipoika, joka kertoi kuulleensa äidiltään, että herra lerppakulli on pojan biologinen isä ja hän  oli kokenut oikeaksi tutustua rakkaaseen isäpappaansa juuri kyseisenä päivänä. 

Päivän kruunasi hetki, jolloin tältä mulkulta tultiin ottamaan oikeuden määräyksellä isyystesti, kun äijä oli onnistunut jotenkin sillä tuppikullillaan raiskaamaan jonkun ja saattamaan tämän teollaan raskaaksi. Vaimonsa ilmeisesti sai tarpeekseen tästä farssista ja havahduin kaiken sen huudon keskellä rakkaiden naapureitteni pihaan sinivalot vilkkuen kurvaavan maijan meluun. Tässä vaiheessa minäkin otin ja lähdin kävelemään huolestuneena naapureiden luo ja kyselin mitä tämä mies on tällä kertaa tehnyt. Poliisihan tarttui välittömästi sanomisiini ja pyysi kertomaan mitä tiedän miehen edesottamuksista. Leikin pelokasta vakuuttaakseni virkavallan siitä, että olemme tekemisissä häikäilemättömän narsistin kanssa, jolla on tapana verhota omat tekosensa aina jonkun muun syyksi ja pyysin käymään kyselemässä myös naapurin Penalta, mitä hän tietää tästä Jalosaaren kyrvästä. Vakuutin naispoliisin siitä, että koko naapurusto on ollut varpaillaan siitä asti, kun tämä mies on alueelle muuttanut. Taisin samalla vakuuttaa neidin jostain muustakin, sillä olemme menossa oluelle hänen työvuoronsa jälkeen. 

Opastin siis kiltit poliisit Penan tontille ja siellähän mies haravoi heinäharavalla jostakin tontilleen ilmestyneitä kahta ja puolta sataa kiloa puolimätiä silakoita, jotka eräs ystävällinen kalastaja oli pari päivää aiemmin myynyt  nimeltä mainitsemattomalle naapuruston jäsenelle melko huokeaan hintaan. 
Poliisit katselivat hölmistyneinä mätiä silakoita haravoivaa poronpanijaa ja vuoroin minua. Päätin ottaa tilanteen haltuuni ja totesin: "Tässä tämä Pentti nyt sitten on.  Hän on lappalainen, joten se selittääkin varmasi nämä käsittämättömät puuhat, joita tekin täällä todistatte. Tuntureiden happiköyhä ilma saa ihmiset käyttäytymään näinkin omituisesti."
Poliisit tuijottivat näkyä epäuskoisina, mutta menivät kuitenkin itse asiaan ja päättivät haastatella jänkhäläistä Jalosaaren terrorismista.
Kalliilla rahalla palkkaamani näyttelijät olivat saaneet Penan vakuuttuneeksi siitä, että Jalosaari pyörittää vähän suurempaakin pedofiilirinkiä ja Penttihän lauloi kaikki tietonsa ilman suodatinta Poliiseille-
Viimeinen niitti Jalosaaren arkkuun oli se, että hänen autostaan löytyi kovin kyseenalaista videomateriaalia polisien suorittaman kotietsinnän yhteydessä.

Kiittelin vuolaasti poliisien toimintaa koko naapurustomme nimissä siemaillessani illalla olutta tämän hyvin hemaisevan naispoliisin seurassa erään klubin kabinetissa. Poliisi on todellakin ystävämme, kuten sanotaan. Taitaa olla Jalosaarelle tulossa hieman pidempikin kakku. Ehkä hän miettii tekojaan ja parantaa tapansa päästessään vankilaan jonkun raavaan rekkakuskimurhaajan tyttöystäväksi.

sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Vuorikiipeilyä ja tollojen koulutusta

 Viimeisestä kirjoituksestani on kulunut jo tovi jos toinenkin ja syy siihen on se, että olen ollut niin kiireinen, etten yksinkertaisesti ole ehtinyt kirjoittaa yleviä ajatuksiani teidän ihailtavaksenne. Olen siitä vilpittömän pahoillani, sillä olette joutuneet tyytymään tämän väliajan niihin omiin mitättömiin elämiinne ja ymmärrän hyvin kärsimyksenne. 
Tässä minä nyt kuitenkin taas olen jakelemassa helmiä teille sioille, joten nauttikaa.

Kerroin olleeni kiireinen ja kaikki lähti siitä että olin joitain kuukausia sitten Nallin kanssa Helsingissä Savoyssa istumassa iltaa ja tunnelma olikin katossa, kunnes Jalosaaren kusikiulu ilmaantui, kuin tyhjästä sinne pilaamaan illan. Selvisi, että ukko oli siellä viettämässä omia 60-vuotispäiviään. En kyllä todellakaan ymmärrä mitä juhlittavaa tuollaisen pystyyn paskannetun lapamadon surkeassa elämässä on? Minä olisin ymmärtänyt paljon paremmin jos siellä olisi juhlittu sitä, että pölvästi on taas yhden vuoden lähempänä omia hautajaisiaan.
Jos tuollaista mitättömyyttä pitää ylipäätään juhlia niin miten tuo omahyväinen pikkuhintti julkesi olla lähettämättä kutsua minuun, sillä olenhan kuitenkin kaikkien juhlien sielu ja sydän? Tästä loukkauksesta tuo suolirassi sai vielä maksaa oikein korkojen kera.

Istuimme omassa kabinetissamme ja sanomattakin on selvää, että Jalosaaren junttiseurue lyöttäytyi meidän seuraamme.  Illan edetessä meille tuli puhetta vuorikiipeilystä ja Jalosaari kertoi tärkeillen, miten hän tuntee kuulemma suomen ainoan tunnetun vuorikiipeilijän. En nyt suorilta käsin edes muista moisen ukon nimeä, mutta tyrmäsin hänen niin sanotut saavutukset olankohautuksella.
"Kyllä se on niin, Jalosaari, että kuka tahansa lapamato pystyy kiipeämään Mount Everestille, mikäli haluaa tehdä jotain niinkin typerää. Minäkin kiipesin sinne nuoruudessani useampaan kertaan, mutta sitten löysin kokaiinin ja villit naiset ja sillä tiellä olen edelleenkin. Kiivetkööt homoseksuaalit kukkuloille ja ne surkimukset, jotka eivät naista saa, eivätkä ole varoissaan nauttimaan edes vaaleasta taikapulverista.  Ja tiedoksi sinulle rakas naapuri, että tässä ei puhuta nyt vehnäjauhosta tai vauvan persetalkista, joita kaltaisesi moukka varmaan yrittää vetää sieraimeensa saatana!" -karjuin äijälle niin kovaa, että hän otti pari taka-askelta ja läikytti juomaansa.
"Väitätkö siis, että kuka tahansa pystyy kiipeämään Mount Everestille?"- Kysyi Jalosaari hämmästyneenä?
"Kyllä, kuka tahansa paitsi ehkä sinä, sillä tuohon hommaan tarvitaan myös enemmän aivotoimintaa, kuin vaikka keskiverto rusakolla on. Tuo ei siis ole kyllä sinun heiniäsi."
"Väität siis pystyväsi siihen itse? Tuon saat todistaa minulle. Tonnista vetoa, ettet pysty siihen vuoden loppuun mennessä." -sanoi Jalosaari ivallinen katse epämuodostuneilla kasvoillaan.
"Minua ei sinun taskurahasi kiinnosta, mutta sovitaanko, että saat minulta 10 000 euroa jos epäonnistun ja minä puolestani saan kuuman hotelliyön tyttäresi kanssa, kun onnistun?" -Ehdotin pölvästille.
"Minä en kyllä tavallisesti lyö vetoa tällaisilla panoksilla, mutta kyllä minulle 10 000 euroa aina kelpaa jos saan sen riskeittä. Suostun ilomielin tähän sopimukseen." Totesi rakas naapurini ivallisesti virnuillen.
Teimme sopimuksestamme oikein virallisen paperin ja siihen sisällytettiin kohta, että sopimuksen rikkominen maksaa rikkojalle viisi miljoonaa euroa. Ei ainakaan rakas naapuri pääse kiemurtelemaan siinä kohtaa, kun talutan hänen kaunista tytärtään instrumenttini  ulottuville.

Tuon illan jälkeen alkoikin sitten pitkä ja intensiivinen valmistautuminen tulevaan koitokseeni maailman parhaiden vuorikiipeilijöiden parissa. Koitos on toki väärä termi kuvaamaan noinkin mitätöntä suoritusta, mutta kaipa se sellainen on noiden alempien palkkaluokan edustajien silmissä, jotka ovat olleet verkkokassein paikalla silloin, kuin aivosoluja ollaan biologisessa lotossa jaettu.
Sain varsin ammattimaista opastusta noilta kiipeilijöiltä, mutta erän Norjalainen Björn kuvitteli voivansa kohdella minua vasta-alkajana ja yritti alusta pitäen opettaa minulle kaikenlaisia alkeita, kuten nyt vaikka ravinnon ja nesteytyksen tärkeydestä paasaamista, solmujen tekoa ja sen sellaista. Aikani yritin sanoa hänelle, että keskittyy ihan asiaan, eikä jauha itsestäänselvyyksistä, mutta mies kuvitteli olevansa itse Jumala ja palasi aina niihin perusasioihin.
Harjoituskiipeilyllämme eräällä korkealla kalliolla ratkaisin tuon karhuongelmani siten, että voitelin hänen kiipeilyköytensä keskiosan konevaseliinilla ja herra kaikkitietävän ote lipesi köydestä ja hän tippui kallion alla olevaan louhikkoon ja mursi molemmat jalkansa, toisen käden ja muutamia kylkiluita. 
Kaikenlaisia tomppeleita sitä päästetäänkin opettamaan ihmisille vuorikiipeilyä. Onhan se toki tehokas tapa näyttää miten vuorella ei kannata toimia jos haluaa pysyä kunnossa.

Lopulta suuri päivä koitti ja aloimme nousta kohti Mount Everestin huippua. Kiipeäminen oli juuri niin helppoa ja yksinkertaista, kuin odotin sen olevankin, joten en mene siihen sen kummemmin.
Yksi surkimus ryhmästäni sairastui vuoristotautiin ja toinen älykääpiö onnistui palelluttamaan sormensa, kun kusi tuulessa käsilleen ja hävitti hanskansa. Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun minä kiipeilen osaamattomien typerysten kanssa.

Olen vihdoin palannut kotiini tuolta reissulta ja lähden kohtapuoleen esittämään kuvamaani videomateriaalia tuolle naapurissa asuvalle torakalle. Odotan innolla miten pääsen upottamaan lemmeninstrumenttini hänen tyttäreensä. Soitan sillä sellaista sooloa, ettei tyttörukka löydä sen jäljiltä enää kotiinsa. Taitaa ollakin parasta hoitaa tuo homma heidän kattonsa alla, ettei raukka eksy lopullisesti. Minä olen tunnettu suuresta sydämestäni ja siitä, että kannan huolta lähimmäisistäni.

tiistai 10. toukokuuta 2022

Rakas, avulias naapurini..

Seksuaalirikolliset ovat yhteiskuntamme pohjasakkaa ja näin tuntuvat ajattelevan monet muutkin, kuin minä. 
On kerrassaan käsittämätöntä, että ihmiset surkuttelevat sitä, että moisia limanuljaskoja on olemassa, mutta silti kukaan ei tee asialle mitään.
Ajatellaanpa nyt vaikka sitä, että ihminen haluaa saada juoksevan veden kotiinsa. Miten hän toimii? Aivan, hän soittaa putkimiehelle ja hänen toimestaan veden tupaansa.

Tässä se taas nähdään, miten tyhmiä ihmiset ovat: Soittamalla sen putkimiehen kotiisi saat kyllä vesijohtosi kuntoon, mutta silti kukaan ei muista saman asian toista puolta: 
Putkimieskorkeakoulun yksi päälinjoista on opettaa tuleville putkimiehille raiskaustieteitä, jotta tulevilla ammattilaisilla olisi kaikki edellytykset rassata asiakkaan kaikki röörit auki.
Raiskaaminen on putkimiehellä veressä. On ihan selvää, että, kun putkityöt on tehty niin sen jälkeen talon emäntä saa tältä muhvimestarilta oman käsittelynsä ja yleensä vastentahtoisesti. Jos seksuaalirikolliset ovat yhteiskunnan pohjasakkaa niin heti perään tulevat putkimiehet. Yksikään täysjärkinen nainen ei vapaaehtoisesti putkimiehelle anna. sen tietää putkimieskin ja ottaa väkisin.

Miehetkään eivät ole turvassa, sillä homoseksuaalit putkimiehet ovat erikoistuneet avaamaan tukkoisia viemäreitä. Miehet kuvittelevat olevasa turvassa, mutta homo putkimies on likaisen alan ammattilainen ja ampuu sinua etälamauttimella silloin, kun osaat odottaa sitä kaikkein vähiten. Sätkiessäsi tuskissasi lattialla  rööriRoopen on kovin helppo tunkea nahkarassinsa tuhkaluukkuusi ja toimia näin viettiensä mukaan.

Mitä tälle asialle sitten voi tehdä? Valtiovalta voisi puuttua näiden perverssien toimiin rankalla kädellä, mutta sitä he eivät tee, joten ainoat vaihtoehdot ovat joko tehdä putkityöt alusta loppuun itse tai sitten pyytää joku mulkku naapuri talovahdiksi ja päästämään raiskari ovesta sisään.
Käännyin itse jälkimmäisen vaihtoehdon puoleen ja varmistin Jalosaaren pökkelöltä josko hän voisi päivystää kotonani putkimiestä tänään.
Jalosaari lupasi auttaa kuulemma ilomielin naapuriaan, joten enää pitää keksiä joku hyvä tapa tukkia viemäri oikein kunnolla.
Olen ajatellut irroittaa vessanpöntön lattiasta, tunkea muutaman kilon vanhoja vaatteita viemäriin, työntää ne viiden metrin teleskooppivavallani niin syvälle, kun vavassa vartta riittää ja kaataa lopuksi putken täyteen sian paskaa ja vessapaperia. Saan sianpaskaa eräältä sikatilalta muka maan parannusaineeksi.
Sitten vaan pönttö paikoilleen ja Jalosaari paikalle hoonausta odottamaan. 

tiistai 3. toukokuuta 2022

Porkkanat, kurkut ja munakoisot pois ruokakaupoista

 Mieltäni on jo pitkään painanut se tosiasia, että ruokakaupoissa myydään kaikenlaisia irvokkaita vihanneksia ja hedelmiä. Kyllähän minun vahva mieleni kestää nähdä niitä siellä, mutta onko kukaan koskaan miettinyt mitä esimerkiksi porkkanan näkeminen pienelle lapselle aiheuttaa? Traumat voivat olla suuremmat, kuin uskoisikaan.
Miksi porkkanat, munakoisot ja kurkut eivät kuulu pornokauppojen valikoimiin, sillä eihän kukaan tuollaisia pervoiluvälineitä syötäviksi osta?

On yleinen ja hyvin tiedetty tosiasia, että porkkanoita ostetaan vain eläimille, kuten hevosille tai sitten ihmisten seksivälineiksi.
Yksikään ihminen ei osta porkkanoita syötäväksi ja on ilmiselvää, että nähdessäsi kaupassa jonkun ryppyisen vanhan mummon porkkanapussi kädessään, että kyseiset herkut päätyvät kotona ruoansulatuskanavan loppupäästä sisään.  On surullista miten meidät uskotellaan ajattelemaan, että joku muka söisi vihanneksia. Moisten herkkujen terveysvaikutukset ovat vain ja ainoastaan hyväksi mienterveydelle. Runsas seksuaalinen kanssakäynti lisää tutkitusti mielenterveyttä ja motto : "Puoli kiloa päivässä" viittaa vain ja ainoastaan ihmiskehon alempien aukkojen täyttöön. Kuka hullu nyt porkkanaa suuhunsa laittaisi? Lampaat ovat toki asia erikseen, mutta yksikään täysijärkinen ihminen ei syö porkkanaa. Jos joku väittää ihan tosissaan syövänsä porkkanaa, hänet pitäisi passittaa ensitilassa mielentilatutkimukseen. On selvää, että hän tarvitsee akuuttia hoitoa ja apua mielenterveysongelmiinsa.

Kiilamaisen muotonsa ja röpelöisen pintansa vuoksi kyseiset  vihannekset ovat kasvaneet vain ja ainoastaan luonnon omiksi anustapeiksi.
Jumala on suuressa viisaudessaan ajatellut maailmaa luodessaan, että ihmisillä tulee olla myös viihdykkeitä ja siksi hän on luonut muun muossa porkkanan.
Jättäessään naatin porkkanaan kiinni, tarinan mummeli saa vielä hienon hännänkin itselleen.
Mummo saattaa uskotella ihmisille tekevänsä porkkanoista raastetta, mutta kaikkihan me sen tiedämme, että hän tunkee kyseisen herkun mielummin perseeseensä ja villitsee kuolemaa tekevän vanhan miehensä yhä rivompiin akteihin.
Seksihetki loppuu toki usein siihen, että pariskunnalta tippuu tekohampaat lattialle ja jos aktin kliimaksi ei olekaan papparaisen sydänkohtaus, niin hyvänä kakkosvaihtoehtona etsitään purukalustoja lattialta ja ihmetellään  kumman suusta ne  legot ovatkaan pudonneet. Kyllä tuollaiset vanhat pystyyn lahonneet pikku perverssit tiedetään.
Seksisession jälkeen, kun kaikki tekohampaat, tupeet ja proteesit ovat taas paikallaan, pariskunta haistelee paskan raiskaamaa porkkanaa ja kihertävät ajatukselle siitä, että kyseiset porkkanat raastetaan seuraavana päivänä sukulaisille ruokapöytään, jotta alun peitetarina porkkanaraasteesta tulee myös täytettyä. Yleinen tosiasia on se, että mitä vanhempi pariskunta on kyseessä, sitä irstaammat ja rivommat seksileikit heillä on. Tähän sääntöön ei ole poikkeuksia.

Tuoreet kurkut ovat nuorempien seksinharrastajien suosiossa ja aikoinaan se EU:n direktiivi kurkkujen käyryydestä aiheutti melkoisen kohun.
Jos ihmiset ihan oikeasti söisivät kurkkuja, niin sillä ei olisi mitään väliä miten suora tai käyrä kurkku olisi.
Fakta on kuitenkin se, ettei moista paskaa kukaan oikeasti syö vaan käyryysongelma sai alkunsa siitä, että käyräpäisillä kurkuilla pääsi paremmin kiinni naiskehon salaisiin hienouksiin ja se puolestaan aiheutti sen, että työpaikoilla tuottavuus laski, sillä koko työporukka kurkutteli toisiaan tuotannon kustannuksella.
Suorilla kurkuilla ei päästy yhtä villeihin nautintoihin ja työtkin tuli samalla tehtyä.
Miettikääpä itsekin asiaa hetki. Kurkkujen käyryys oli asian polttopisteessä, mutta esimerkiksi paksuudella ei ollut mitään rajoja.
Kaikenlaiset massiivipetäjät kelpasivat kurkuiksi, kunhan olivat vain riittävän suoria. Suoralla kurkulla ei G-pistettä kutitella samalla tehokkuudella, kuin sopivasti käyrällä kurkulla. 

Munakoisot ovat puolestaan kaikenlaisten hienostolesbojen suosiossa, sillä he ovat niin tiedostavia yksilöitä, etteivät yksinkertaisesti voi käyttää heteroporukan kanssa samoja seksileluja. Lesbot siis hankailevat toisiaan koisot tanassa ja session jälkeen he valmistavat niistä maittavaa mesimunakoisosalaattia ja syövät sitä hienostuneesti pikkusormet koukussa.
Sen jälkeen onkin aika juoda Ranskalaista pullotettua kivennäisvettä ja pestä alapää mäntysouvalla.
Toisinaan lesboilla on tapana myös juoda kuohuviiniä ja harrastaa sen jälkeen virtsaterapiaa, jotta ne säihkyvät lesbojalat pysyvät ah, niin pehmeinä ja kimmoisina.

Homojen touhuihin en halua mennä yhtään sen syvemmälle, sillä pelkkä ajatus hikisestä kaljusta hintistä banaani suussaan ja ananas perseessään on niin vastenmielinen, etten halua ajatella sitä yhtään enempää. Olen vakaasti sitä mieltä, että homous pitäisi luokitella edelleen sairaudeksi ja kaikki tasavirralla liikkuvat muka- miehet pitäisi pakkosterilisoida ja sulkea sen jälkeen maanalaisiin tyrmiin.

lauantai 9. huhtikuuta 2022

Koripalloilun huumaa

 Veistelin marmoripatsasta autotallissani, kunnes sain kivensirun silmääni ja minun oli pakko soittaa Nallille ja pyytää häntä heittämään minut päivystykseen. Normaalisti turvautuisin tietenkin autonkuljettajani palveluksiin, mutta olin myöntänyt hänelle pari päivää vapaata, sillä hän suunnitteli tulevia häitään kihlattunsa kanssa. 
Saattaisi äijän suunnitelmat muuttua jos tietäisi, että se pakkoavioliitto, jota tässä nyt kyhättiin kasaan johtui todellisuudessa siitä, että minä olin tuikannut instrumenttini hänen rakkaansa nahkataskuun ja nyt tämä tuleva isä sitten järjesti tohkeissaan häitään. Olen usein miettinyt, että pitäisiköhän minun käyttää palkoilliseni jonkinlaisissa älykkyystesteissä, sillä  tollot minun palkkalistoillani ovat suoranainen häpeä.
Kolikon kääntöpuolena on tietenkin se, että tämä tyhmänpulskea tomppeliporukka johdattaa nuoria ja usein kauniitakin naisia instrumenttini ulottuville ja se on mukava pikku bonus, jonka lunastan oikein mielelläni.

Saaavuimme Nallin kanssa ensiapuun ja lääkäri sai kivenmurun poistettua silmästäni ja olin taas täydessä iskussa. 
Lääkärini oli tosin sitä mieltä, että minun pitäisi mennä kotiin ja lepäillä kaikessa rauhassa, sillä verenpaineen nousu silmässä saattaisi olla silmän toipumiselle haitallinen asia.
"Kuulepas nyt kaljupää.. Olet poistanut sen kivimurun simästäsi ja tehnyt siten tehtäväsi. Jos sinä haluat viettää rauhallisen koti-illan niin kaikin mokomin, mutta minulla on nyt muita suunnitelmia: Lähden kaverini kanssa viettämään iltaa kaupungille." -Totesin puoskarille hymyillen.
"Mutta silmäsi kaipaa lepoa ja hoitoa," -Änkytti tämä valkoinen smurffi kiihtyen.
"Minä en tarvitse minkäänlaista hoitoa, mutta jos haluat hoitaa jotain niin  sivele päähäsi vaikka jonkinlaista linimenttiä. Se meinaa tuo tukka hävitä, kun kusi polttaa hiusten juuret jatkuvasti noustessaan pään sisältä päänahan läpi. Sinulla tuntuu tuo jakaus olevan aika leveää mallia ja tarvitset selkeästi hoitoa" -Karjuin lääkärille ja pieraisin huoneeseen niin pahan hajuiset suolikaasut, että meinasin itsekin yökätä. Kävelin takaisin käytävään ja paiskasin äijän oven kiinni sellaisella voimalla, että jotain putosi hoitohuoneen seinältä lattialle.

"Noniin, asia kunnossa" -Totesin Nallille, joka kertoi käyvänsä vielä kusella ennen lähtöä. Nalli halusi lähteä kanssani koripallomatsiin sairaalasta päästyämme, mutta minulla ei yksinkertaisesti ole varaa moiseen turhuuteen. Koripallo-otteluiden pääsylippujen hinnat hipovat pilviä ja moisesta huvista saa maksaa useampia kymmeniä euroja, eikä minulla todellakaan ole varaa sellaiseen.

Menin odottelemaan ulko-ovelle Nallia, kun paikalle saapui invataksi, joka toi mukanaan sidepäisen ämmän pyörätuolissa paikalle.
Kuski kysyi, että olenko kyseistä rouvaa vastassa ja valehtelin odottelevani juuri häntä. Invakuskin häivyttyä kerroin vanhalle rouvalle, että kannattaa pitää puolensa. Tässä paikassa lääkärit käyttävät naispotilaita seksuaalisesti hyväkseen. 
Kärräsin hysteerisen ämmän sisään ja pysäytin sairaanhoitajan käytävällä.
"Joku invakuski sysäsi tämän tuntemattoman rouvan riesakseni, en tunne häntä, mutta ei häntä silti voinut tuonne uloskaan jättää." -Totesin hoitsulle hymyillen
"No onpas omitusita toimintaa siltä kuljettajalta. Tämä selvitetään vielä juurta jaksaen sen kuljettajan kanssa, mutta iso kiitos sinulle lähimmäisenrakkaudestasi ja siitä, että välität kanssaihmisistäsi." -totesi hoitsu hunajaisella äänellään. Instrumenttini nyki housuissani uhkaavasti, mutta käänsin äkkiä ajatukseni paikalliseen apteekkariämmään ja alkava erektioni hävisi, kuin taikaiskusta.

Hoitsu pyysi paikalle apua ja nämä terveydehuollon ammattilaiset nostivat ämmän sängylle, 
Akka muisti varoitukseni ja alkoi rääkyä: "Minua, ette raiskaa! Senkin siat, minuun ette kyllä kajoa!"
Apuvoimiksi hälyytetty nuori mies totesi kyynisesti: "No siitä voit kuule olla täysin varma."- Ja lähti työntämään hysteerisesti kirkuvaa vanhaa herapersettä sänkyineen eteenpäin.

Tässä kohtaa Nalli saapui vessasta ja olimme jo lähdössä paikasta pois, kun sain idean: Sieppasin raiskausta pelkäävän mummon pyörätuolin mukaani ja käskin Nallin hakea toisen vastaavan vähän matkan päästä.
Nalli vaikutti hämmentyneeltä, mutta haki sanaakaan sanomatta oman rullatuolinsa ja häivyimme vähin äänin paikalta.
Nallin auton luona taittelimme pyörätuolit kasaan ja heitimme ne hönen autonsa takaluukkuun ja hyppäsimme itsekin autoon.

"Mitä helvettiä me noilla pyörätuoleilla oikein teemme?" -Kysyi Nalli hämillään.
"Sähän halusit sinne koripallomatsiin ja sinne pääsee vammaiset ilmaiseksi, joten tossa on vapaalippumme otteluun." -Totesin Nallille, joka repesi nauruun.

Koripallohallin edustalla istuuduimme rullatuoleihimme ja lähdimme rullaamaan päät kenossa ölisten kohti paikan ulko-ovea, josta pääsimme lupausten mukaisesti ilmaiseksi sisään.
On hienoa, että keksin tavan päästä ilmaiseksi sisään, sillä ei kaltaisellani köyhällä miehellä ole yksinkertaisesti sellaisia rahoja, joilla voisi harrastaa tällaisia juttuja.
Katsomoon päästyämme ölisimme, kuolasimme ja pakkoliikehdimme sellaisella antaumuksella, ettei edes oikeat vammaiset pystyisi samaan.
"Kakkahätäääää" -Huusin kuola suusta roikkuen ja raivokkaasti nykien.
Olin juuri jatkamassa performanssiani, kun sain yllätteän koripallon päähäni ja hyppäsin pyörätuolista ylös.
"Saatanan kusipää!" -Karjuin kentällä ihmettelevälle hongankolistajalle ja kampesin pyörätuolini kaaressa hänen päälleen. 
Seuraavaksi olimmekin Nallin kanssa pelikentällä hakkaamassa tätä koripalloilijaa ja tilanne eskaloitui kunnon joukkotappeluksi.
Ilta päätyi siten, että meidät raahattiin järjestyksenvalvojien ja poliisin toimesta kadulle ja saimme vielä porttikiellotkin kaiken päälle.

Porttikielto koripallohalliin veti mieleni niin matalaksi, että päätin ostaa sen. Esimmäinen toimeni uutena omistajana oli erottaa koko vanha henkilökunta ja antaa heille porttikelto kostoksi.
Hetken asuiaa tuumailtuani totesin, etten mitenkään voinut vahtia sitä, että porttikieltoa noudatettaisiin, joten päätin tilata paikalle purkuryhmän ja käskin repiä koko hallin maan tasalle.



tiistai 5. huhtikuuta 2022

Pienillä ostoksilla

Olin ajamassa töistä kotiin, kun rakas vaimoni soitti ja pyysi minua käymään matkalla kaupassa. En ymmärrä miksi hän minulle soitti, olisi kääntynyt huolineen palvelusväen puoleen.  Hetken mielijohteesta päätin kuitenkin käydä katselemassa millaisesta ympäristöstä se rahvas purtavaansa metsästää. Täytyy sanoa, että ruokakauppaan on kertynyt kaikenlaista heikompaa ainesta laidasta laitaan tai sitten osuin paikalle juuri sinä päivänä, kun Kauhavalta on lähetetty joku paikallinen delegaatio ihmettelemään sivistyneen maailman menoa. Oli miten oli, sakki muistutti erehdyttävästi Kauhavalta karanneilta. Kaikenlaista toppatakkihirviötä siellä täällä.

Selailin vaimoni lähettämää ostoslistaa ja ensimmäisenä kohteena oli apinoiden ja homojen herkku, eli banaani. Minä olen sen verran hyvällä itsetunnolla varustettu mies, että kehtaan kyllä ostaa tuollaisia keltaisia hinttipötköjä, vaikken ymmärräkään,  miksi vaimoni niitä haluaa. Hän voi koska tahansa imeä instrumenttiani, joten hänen ei tarvitse leikkiä tuollaisilla falloksen korvikkeilla. Maun takia kukaan ei tuollaista paskaa suuhunsa laita.
Ihmeteltyäni hetken näitä homojen hedelmiä havahduin sellaiseen tosiasiaan, ettei vaimoni ollut kertonut minkä verran hän näitä pervohedelmiä halusi, joten päätin ostaa kaupasta jokaisen banaanin viimeistä myöden niin ei ainakaan lopu kesken. En tiedä millaisia rivoilijaisia hän on suunnitellut, joten parasta varautua kunnolla, jottei tule sanomista.
Tilasin paikalle kuljetuspalvelun ja he alkoivat raahata ostoskärryihin 248 banaanilaatikollista viihdykettä vaimolleni. Heti kättelyssä he hälyyttivät lisää väkeä kantohommiin, sillä ostoslistani oli kuulemma poikkeuksellisen massiivinen. 
Tässä sen taas näkee, naiset eivät koskaan osaa luoda maltillista ostoslistaa vaan aina pitää liioitella kaikessa.

Seuraavaksi tyhjensin kaupan leipä, juusto ja lihahyllyt, kunnes taas listalla oli homojen tuote, eli kananmunat. Kuka täysjärkinen tervepäinen mies muka laittaisi munaa suuhunsa, kun kaupasta saa karjalanpiirakoitakin? Vaimo oli tässäkin tapauksessa kirjoittanut listaansa: "Munia", joten mistä minä saatoin tietää minkä verran hän haluaa munaa imeä, joten pelasin tässäkin tapauksessa varman päälle ja pyysin lähettifirmaa toimittamaan kotiimme koko kaupan munavarastot suklaamunia myöden.
Ymmärrän hyvin, että nainen haluaa olla muna suussa jos tilaisuus tulee, mutta tyrmistyksekseni huomasin millaiseen homopesäkkeeseen olin tullut ostoksiani tekemään sillä munakennoja oli myös monien miesasiakkaiden kärryissä ja koreissa.  Olen kyllä kuullut, että 5G verkko tekee miehistä homoja, mutta en ole tajunnut tilanteen olevan ihan näin vakava. Taidan valjastaa jonkinlaisen iskujoukon hyökkäämään noita pervomastoja vastaan. Eihän se nyt käy, että omakin työvoimani muuttuu vaihe vaiheelta kanki tanassa juokseviksi miestennielijöiksi..

Seurasin ostoslistaa ja otin 200 pakettia merisuolaa, kaupan kaikki shampoot, saippuat ja leikkeleet, kunnes listalta löytyi jälleen yksi homotuote ja mittani alkoi todellakin olla täynnä. Tällä kertaa oli tarkoitus ostaa jogurttia, jolloin aloin kiehua raivosta. Miksi vaimo halusi nöyryyttää minua näin? Jogurtti oli toki selkeä jatkumo sen penissymbolin ja munien jatkeeksi, mutta rajansa kaikella.
Päätin ostaa vielä paikan kaikki nutellapurkit, jotta saadaan banaanit autenttiseen kuntoon. Minulla oli todellakin kana kynimättä vaimoni kanssa.

Kuljetuspalvelun porukka oli kasvanut mutkittelevaksi jonoksi perääni, sillä heillä oli kärryt täynnä tuotteita, jotka minun piti kassalla maksaa. Kukaan ei ollut muistanut kertoa minulle, että banaanit oli vielä punnittavakin, joten piti soittaa palvelusväkeä hedelmiä punnitsemaan. Joku ämmä alkoi jäkättää minulle, kun olin ominut kaikki kaupan munat ja banaanit, sillä hänkin olisi niitä kuulemma tarvinnut.
"Anteeksi nyt vain, mutta nämä ovat minun. Jos sinä ämmä olet puutteessa niin suuntaa matkasi vaikka pornokauppaan" -karjuin ämmälle ja heitin häntä sitruunalla.

Lopulta kassa sai ostokseni käsiteltyä ja hinnaksi tuli 28 655 euroa ja 75 senttiä. Olen kuullut, että ruuan hinta on noussut, muttei tämä nyt vielä niin hirveän kallista ole. En ymmärrä miksi ihmiset valittavat joutavista pikkuseikoista.
Maksoin ostokseni käteisellä ja kerroin kuljetusfirmalle minne he voivat kaiken tämän paskan toimittaa. Sanoin, että vaimoni kyllä ottaa lähetyksen ovella vastaan ja kantaa pihalta sisällä.

Minä jatkoin matkaani erääseen ruokaravintolaan ja ateriani keskeytti vaimoni raivokas puhelinsoitto. Hän oli todellakin raivoissaan, vaikka olin ostanut kaupasta viimeistä tuotetta myöden kaiken, mitä hän vain oli halunnut. 
Naisille ei tunnu kelpaavan mikään. Aina kaikkea on joko liikaa tai liian vähän, muttei koskaan tarpeeksi.
Käskin hänen rauhoittua ja lupasin toimittaa ylijäämän pois pihaltamme. 
Sovimme Nallin kanssa verestävämme yöllä lapsuusmuistojamme ja päätimme pommittaa tuhannet ylimääräiset kananmunat ja banaanit Kulottajahomon ulkoseinään. Oppipahan poromies taas olemaan.