Kalavarkaita ja ilmiantajia..

 Join rauhassa aamukahviani ja luin sanomalehdestä paikallisuutisia. Minä olen perinteiden kannalla ja haluan aina lukea uutiseni ihan oikeasta lehdestä, sillä digitaalinen media on lähtökohtaisesti kaiken rappion alku.
Hetken lehteä selailtuani huomasin uutisen, joka kertoi pullataikinan tavoin paisuneesta naapuririidasta, jonka molemmat osapuolet olivat päätyneet sairaalajakson kautta poliisin haltuun. Riita oli alkanut jostain tunnistamattomasta asiasta, mutta kumpikaan osapuoli ei ollut osannut viheltää peliä poikki ja lopputuloksena oli mittavia omaisuusvahinkoja, eivätkä kiistan osapuolet olleet selvinneet kolhuitta itsekään.
Luettuani juttua pidemmälle, huomasin itsekin tietäväni tästä asiasta jotain.

Kaikki alkoi siitä, kun olin eräässä ruokakaupassa ja huomasin, jonkun alamittaisen pöhöttyneen avolavakaljun  ostavan viimeisen kokonaisen merilohen kaupan kalatiskiltä ja sullovan sen iloisen näköisenä ostoskärryynsä. Kuinka tuo juntti julkesikaan ostaa minun kalani ja vielä ihan naamani edestä.
Olin luvannut tarjota Nallille illalla itsesavustamaani lohta, eikä tällainen kuohitun poron näköinen jesuiitta taatusti pilaa suunnitelmiani.
Kaappasin hyllystä vakuumipakatun savusiian ja sujautin sen kainalooni. Sen jälkeen varjostin kalavarasta ympäri kauppaa ja sopivan hetken tullen sieppasin äijän kärrystä oman kalani ja laitoin äijän kärryyn tilalle sen vakuumikalan, joka sekin on täysin liian laadukasta purtavaa, tuon kaltaiselle paskanpurijalle. 
Olin juuri saanut vaihdon tehtyä ja poistuin typeryksen kärryltä, kun joku pystyyn lahonnut äijänkäppänä alkoi huutaa kärryn omistajalle: "Sulta vietiin juuri kala kärrystä. Tuo mies laittoi sun kärryyn jonkun toisen kalan." -Paasasi tämä kuolemaa uhmaava harvahammas tärkeän näköisenä.
"Pidäpä sinä saatanan puutarhatonttu huoli omista asioistasi, ettei tarvitse lähteä tilaamaan hammaslääkäriltä uutta proteesia ton vanhan tilalle. Syytä se olisi vaihtaa joka tapauksessa, sillä sinähän näytät ihan virtahevolta noiden raateluhampaidesi kanssa."- Totesin ukolle ja käännyin kannoillani. Päästyäni hyllyn taakse, lähdin juoksemaan kohti vaatteiden sovituskoppia, jossa avasin siististi kalapaketin ja kaivoin rakkaan instrumenttini esiin ja päästin kultaiset marinadini suoraan kalan auki leikattuun vatsaan.
Kustuani kalan sisuksiin, paketoin sen taas yhtä siististi kiinni, kun se oli aiemminkin ollut ja edes kalatiskia hoitava mätisäkki ei olisi erottanut pakettia avatuksi.

Päästyäni sovituskopista, etsin käsiini kalan alkuperäisen ostajan ja pahoittelin hänelle syvästi sitä, että olin syyllistynyt moiseen tekoon. Kerroin hänelle, että minulla on illalla treffit elämäni suuren ihastuksen kanssa ja halusin tunnelman olevan täydellinen. Kunnolla valmistettu savukala olisi kruunannut illan ja päädyin tyhmään tekoon.
Äijä liikuttui moisesta niin paljon, että yritti väkisin tyrkyttää kalaa minulle, mutta kerroin, etten kuitenkaan halua järjestää sellaisia treffejä, joilla tarjottaisiin varastettua kalaa.
Syökööt tomppeli vaan itse kusimarinoidun simppunsa, kun sitä kerran niin himoitsee.

Päästyäni takaisin autolleni, jäin vahtimaan kaupan ulko-ovea ja odotin, että tämä suurisuinen ilmiantaja ilmaantuisi paikalle, jotta voisin ottaa selvää, että millaisen juipin kanssa olin tekemisissä.
Kymmenen minuutin odottelun jälkeen tämä hallanpanema tuppikulli saapuikin ulos ja suuntasi kulkunsa valkoiseen diesel Passattiinsa ja lähti ajamaan parkkipaikalta pois. 
En ollut ollenkaan yllättynyt siitä, että tämän torvelon tyylitaju ei riittänyt volkswagenia pidemmälle, keskinkertaista, niin kovin keskinkertaista.
Seurasin äijää eräälle omakotialueelle ja jäin puskiin seuraamaan tilannetta.
Äijä tapasi naapurinsa, joka kysyi häneltä: "Terve Juhani. Vieläkö sä tarviit sitä mun moottorisahaa? Ei sillä kiire ole, mutta minun pitäisi sahata sillä vähän polttopuuta jossain välissä." -Totesi naapuri hyväntuulisena.
"Mulla on hiukan hommat vielä kesken, mutta voin hoitaa ne illalla niin saat sahasi takaisin vielä myöhemmin tänään." -Totesi myymäläkyylä takaisin ja miehet lähtivät kohti omia kotejaan.

"Mielenkiintoista, varsin mielenkiintoista" - Tuumin hiljaa mielessäni ja hiivin varovasti äijän autotalliin, josta löysin edellämainitun sahan alta aikayksikön.
Lähtiessäni autotallista, sytytin pienen tulipalon äijän talvirenkaiden taakse ja ei aikaakaan, kun tuli nuoli villisti renkaiden kylkeä ja oli valmis leviämään kaikkialle.
Hiivin naapurin pihan tuntumaan ja kiinnitin sahan kahvaan viestin: "Saatanan kärsimätön paska. Pidä kuule sahanpaskasi. Luulin, että lainasit tätä minulle mielelläsi ja nyt aloit heti parkumaan omista töistäsi. Haistapa kuule vittu ja pidä tunkkisi. Ps. Tämä saha on muuten ihan yhtä perseestä, kuin omistajansakin:" 
Vedin sahan käyntiin ja kiristin vanhasta tottumuksesta nippusiteen pitämään kaasua pohjassa. Punainen Jonsered huusi kuin viimeistä päivää ja heitin sen äijän olohuoneen ikkunan läpi repimään parkettia uuteen uskoon.

Poistun varovasti paikalta ja sieppasin äijän punaisen jerrykannun mukaani. Heitin kannun lähelle myymäläkyylän autotallia, josta tuprusi jo oven välistä hyvin vahva musta sauhu.
Poistuessani paikalta naapurissa asunut äijä tuli sahansa kanssa paikalle ja vaikutti äärimmäisen raivostuneelta.
Äijä oli niin keskittynyt kiukkuunsa, ettei ilmeisesti huomannut minua ollenkaan ja painui takomaan nyrkein hölmistyneen naapurinsa ulko-ovea.
Ovella alkoi välittömästi käsirysy, joten oma tehtäväni oli tehty.
Olen usein ihmetellyt sitä, miten tietyt naapurit päätyvät aina riitelemään keskenään. Luulisi, että kaikilla olisi mukavampaa elää sovussa ja rauhassa, mutta tällaiset paskiaiset tuntuvat nauttivan siitä, että saavat kaikenlaisia tilanteita aikaan naapurisovun kustannuksella.

Päästyäni takaisin autolleni tartuin puhelimeeni ja soitin hätäkeskukseen: "Terve. Minä en halua kertoa nimeäni, sillä pelkään turvallisuuteni puolesta, mutta näin äsken, miten naapurustossani sytytettiin eräs autotalli tuleen." -Kerroin tilanteen juurta jaksaen hätäkeskuksen päivystäjälle ja annoin hänelle tekijän tarkat tuntomerkit, sekä osoitteen, josta hän oli tullut. Sen jälkeen oli taas kerran aika tuhota prepaid- liittymällä varustettu puhelimeni ja lähteä kotiin.

Hyväntekeväisyyttä ja piikkisikoja

Olin matkalla erääseen viiden tähden ravintolaan, sillä valitettavasti tässä maassa se tähtiluokitus loppuu jo viiteen tähteen.
Olen sitä mieltä, että luokituksen katoksi pitäisi nostaa viisitoista tähteä, jotten joutuisi asioimaan kaikenlaisten nousukkaiden kanssa samoissa kuppiloissa. 
Mikään ei ole vastenmielisempää, kuin se, että nämä perinnön saaneet tollot saapuvat rinta rottingilla  kalliiksi ja tasokkaaksi luulemaansa paikkaan paukuttelemaan henkseleitään ja luulemaan itsestään liikoja. 
Ravintolaan ollaan tietenkin tultu rahvaan mielikuvituksettomalla BMW:llä, joka sekin on rehvakkaasti jätetty invapaikalle tai jollekin muulle vastaavalle sakkopaikalle. Rahaa on, ei paljon sakot tunnu!
Invapaikka olisi heille toki täysin oikea paikka pysäköidä, jos tuollaisten äkkirikastuneiden apukoulusta karanneiden riemuidioottien aivoinvaliditeetti laskettaisiin samanlaiseksi vammaksi, kuin vaikka CP-vamma tai jokin muu vastaava rahvaiden sairaus.

Kadulla minut pysäytti joku pyylevä hyväntekeväisyyslesbo, jonka leuasta puski selkeää partakarvaa läpi. Taitaa kantturalla olla estrogeenitaso pakkasen puolella tai sitten hän on kilpaillut kaksoiskansalaisuuden turvin 80-luvulla Bulgarian maajoukkueen kuulantyöntäjäporukassa.
"Anteeksi herra, olisiko teillä hetki aikaa?" -Kysyi sarvikuono parta tuulessa lepattaen.
"No eipä juuri, mutta mitä sä sitten haluat?" -Kysyin akalta lakonisella äänensävyllä..
"Meillä on tässä menossa huumeiden vastainen keräys, jonka tuotot käytetään lyhentämättöminä päihderiippuvaisten kuntoutukseen." -Julisti tämä syvänmerengrotti suu vaahdossa.
"No eipä juurikaan kiinnosta. Sitäpaitsi kaikkihan tällaiset keräykset tietävät. Kaltaisiasi sinisilmäisiä zombeja haalitaan vapaaehtoistyöhön ja potti menee aika lailla lyhentämättöminä teidän johtajiston taskuihin. Te urpot luulette parantavanne maailmaa, ettekä edes tajua olevanne sätkynukkeja koneistossa, joka takaa pomoillenne mukavan elämän."
"Ei meidän tapauksessamme. Nämä tuotot menevät lyhentämättöminä..." -Jatkoi akka keskeytykseeni saakka.
"Niin, niin, sama laulu, kuin SPR:ssä, jossa johtaja repii hyväntekeväisyystyöstä sellaista palkkaa, ettei normaalia duunia tekemällä juuri kukaan yllä sen suuruisiin vuosituloihin. Entä sitten veteraanit. Heitä on enää kourallinen jäljellä ja rahaa kerätään edelleen "hyvään tarkoitukseen". Minulla ei ole veteraaneja vastaan mitään, he jos ketkä ansaitsisivat korvausta kokemastaan vääryydestä, mutta taas ne faktat tiskiin. Jos sotaveteraanien nimissä olevat arvokiinteistöt jne laitettaisiin nyt myyntiin, ja jaettaisiin kaikki saadut voitot ja valmiiksi kerätyt rahat jäljellä olevien veteraanien ja heidän omaistensa kesken niin he saisivat sellaisen summan rahaa, ettei yhdenkään veteraanin tarvitsisi elää ainuttakaan päivää kurjuudessa ja köyhyydessä. Kyllä sinä olet ämmä aika naivistinen jos et tajua sitä, miten näillä keräyksillä yritetään vedättää kaikkia.
Nämäkin veteraanien kiinteistöt myydään juuri siinä kohtaa, kun viimeinen maataan palvellut sankari heittää veivinsä ja voitot tulevat olemaan tähtitieteellisiä. Voitot, joista senttiäkään ei päädy sotaveteraaneille. Että älä sä ämmä ala mulle jauhamaan mistään hyvistä tahdoista tai tarkoituksista." -Karjuin kantturalle sellaisella raivolla, että yhden jos toisenkin ihmisen päät kääntyilivät kadulla meihin päin.
"No mutta tämä on eri asia, kai sinä sentään huumeita vastustat?" -Sirkuslehmä tiedusteli varovaisesti ja pälyillen. Akan itsevarmuudesta ei ollut enää rippeitäkään jäljellä.
"No perkele, en vastusta. Olen täysin kaikkien huumeiden laillistamisen kannalla.  Mitä enemmän huumeet tappavat kaltaisiasi hyväuskoisia tolloja niin sen parempi.  -Syljin sanani ämmän naamalle ja jatkoin matkaani.

Päivällisen jälkeen kävelin saman karvanaamaisen lehmän ohi ja päädyin ostoksille erääseen tavarataloon.
Ostin paikan kalleimman partakoneen ja pyysin myyjää paketoimaan vekottimen lahjapakettiin.
Kadulle saavuttuani kävelin paketti kainalossa takaisin tämän karvalesbon luokse ja totesin hänelle hunajaisimmalla siirappiäänelläni: "Anteeksi ihan hirveästi, että menetin aiemmin malttini. Käytökseni oli täysin sopimatonta. Minulla oli vaan kovin huono päivä. Tässä sinulle pieni vaatimaton hyvittelylaja, joka tulee ilmiselvästi huutavaan tarpeeseen."
"Minulle? Voi kiitos. Ei sillä aiemmalla ole mitään väliä, sattuuhan noita huonoja päiviä kaikille." -Tokaisi läski jotenkin onnellisen ja liikuttuneen oloisene.
"Kyllä minä uskon hyväntekeväisyyteen. En vaan usko noihin kusetusjärjestöihin, jotka haluavat rikastua heikommassa asemassa olevien kustannuksella. Jos haluaa vilpittömästi auttaa jotain niin se apu pitää toimittaa itse perille, jottei kaikenlaiset iilimadot syö kaikissa käänteissä kuormasta. Täytyy toimia, kuten minä nyt, toin lahjan itse perille henkilölle, joka sitä kipeästi tarvitsee." -Hymyilin naiselle lempeintä hymyäni.
Ämmä alkoi rapistella pakettia auki ja toivoi löytävänsä sen sisältä ilmeisesti kermakakun, hampurilaisaterian, pizzan, kebabin tai jotain muuta paskaa, jolla voisi raiskata kehonsa entistä rujompaan kuntoon.
"Mitä ihmettä? Tämähän on partakone! Nyt en ymmärrä!" -Tokaisi akka ja näytti aidosti siltä, ettei muka olisi ymmärtänyt hienovaraista vihjettäni.
"Niin on ja vielä kallein malli, mitä kaupasta löytyi. Tässä lähellä on laadukas optikko, käypä siellä ja osta itsellesi silmälasit. Sen jälkeen menet kotona lasit päässä vessan peilin eteen ja tarkkailet tota vastenmielistä taikinaista karvanaamaasi oikein antaumuksella, kyllä se lahjan tarkoitus siitä aukeaa, kun alat laskea yhteen sitä kuuluisaa laskua, yksi plus yksi." Hymyilin piikkisialle leveintä hymyäni ja suuntasin matkani kohti kotia.
Tunsin itseni hyväksi ihmiseksi. Kyllä se antamisen ilo tekee hyvän mielen itsellekin.
Lahjan saanutkin rouva liikuttui ihan kyyneliin asti lahjastani.

Mämmin syöjät ovat koprofiileja.

 Kävin kahvilla erään vanhan opiskeluystäväni kotona ja totean heti alkumetreillä sen olleen yksi suurimmista virheistäni aikoihin.
Opiskeluaikoinaan ystäväni Pertti oli ollut hyvin tyylitajuinen ja intellektuellin oloinen nuori mies, mutta miten vuodet ovatkaan raiskanneet häntä varsin brutaalein ottein.
Kaikki hänen kotonaan haisi vahvasti keskiluokkaiselta. 
Oven tuli avaaman Pertin mursun kokoinen vaimo, varsinainen syöjätär, joka oli saanut kaikki meriittinsä istumalla erinäisissä pikaruokaravintoloissa. 
Tämä tynnyri tuskin syö edes kermakakkua ilman tuplamajoneesia.
Ämmä oli sulloutunut viisi numeroa liian pieneen hippimekkoon ja kaikkialta pullisteli jos jonkinlaista makkaraa, suonikohjua ja paisetta.
Vedin syvään henkeä, tervehdin ämmää ja oksensin eleettömästi suuhuni.
Ovelta minut johdatettiin perheen väkinäiseen olohuoneeseen, josta vielä yli kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin paistoi vahvasti tyylitajuttomuuden läpi 90-luvun lama ja sitä seurannut kurjuus ja kärsimys.

Istuin Pertin kanssa pöytään ja tämä rasvarypäle kantoi tavaraa pöytään. Kahvi oli tietenkin jotain halvinta kuraa, mitä kaupasta löytyy ja sekin oli keitetty jollain muovisella keittimellä, joka ei ole toiminut kunnolla edes uutena.
Akka raahasi pöytään jos jonkinlaista itse leipomaansa pullaa, piirakkaa ja torttua, mutta minähän en moisiin kummajaisiin aikonut koskea ja vetosin hätäpäissäni pahaan keliakiaani, jota minulla ei tietenkään oikeasti ole. Kaikenlaiset allergiat, yliherkkyydet ja muut vastaavat kuvitellut sairaudet eivät ole muuta, kuin laiskojen ja saamattomien nahjusten luonteen heikkoutta.
Ämmä oli silminnähden harmistunut siitä, ettei onnistunut katalassa suunnitelmassaan yrittää paisuttaa minuakin kaltaisekseen talipalloksi, mutta sellainen päivä ei valkene koskaan, että joku läski onnistuisi jallittamaan minut.

Maistoin naudan pohjaan polttamaa kahvia ja irvistin. Entisaikojen huoltoasemilla tuntikausia seisseet kahvit olivat mitä suurinta herkkua tähän linja-auton vaihteistoöljyyn verrattuna.
En ole ikinä elämäni aikana maistanut näin ala-arvoista kahvia. Kuilu meidän menestyneiden ihmisten ja rahvaan välillä senkun syvenee, eihän nuo työläiset kelpaa enää muuhun, kuin pitämään minun hyvin öljytty koneistoni pyörimässä. Minkäänlaiseen itsenäistä ajattelua vaativaan tehtävään heistä ei enää ole.
Pitääkin muistaa jatkossa se, miten huonolaatuiseksi työvoimaksi ihmiset ovat muuttuneet. Taidan ruveta ajamaan läpi ideaa yleisestä palkkojen laskusta.
Kyllä meillä työnantajillakin pitää olla oikeus saada vastinetta sille rahalle, jota me syydämme noiden tollojen taskuihin. Huonoille duunareille huonoa palkkaa, se on biologinen tosiasia.

Seuraavaksi tämä tonnikeiju teki sen viimeisen virheensä ja raahasi pöytään mämmiroveen.
"Sulle, kun ei noi leivonnaiset käy niin ota tästä edes mämmiä" - Totesi hetulavalas hymyillen.
"Kuulepas nyt ponttooni, tämä farssi alkaa nyt lähteä täysin käsistä. Jos sulla ei ole mitään kunnollista tarjottavaa niin raahaapa tuo ripulilaatikko takaisin vessaan ja vähän äkkiä. On kerrassaan käsittämätöntä, että edes Pertin kaltainen mitättömyys avioituu neljän naisen kanssa, jotka ovat kaikki saman nahan uumenissa. Se, että raahaat aamupaskasi ruokapöytään on jo sairasta. Hakeutukaa molemmat hoitoon!" - Karjuin junttien olohuoneessa ja sivalsin kädelläni kääretortun lattialle ja poljin sen kengälläni liiskaksi.
Pertti nousi kiivastuneena ylös, aikomuksenaan sanoa jotain, mutta olin nopeampi.
"Istu perseellesi pätkä ja vähän äkkiä. Tolla muumioituneen koiran ruumiinrakenteella en alkaisi ihan hirveästi pullistelemaan. Jos sulla on jotain valittamista niin voimme kyllä mennä tonne teidän keskinkertaiseen puutarhaanne kokeilemaan,  kumpi meistä on kovempi luu, mutten suosittele sitä sinulle." -Karjuin äijälle ja tein samalla kurkuneikkauseleen ilmaan.
Hölmistynyt kääpiö katseli hetken suu auki, mutta istuutui kuitenkin lopulta, eikä sanonut enää sanaakaan.

Nousin itse pöydästä ja kävelin ovelle ja totesin: "Oli kyllä viimeinen kerta, kun astun jalallani tällaisiin alemman keskiluokan slummihökkeleihin. Perkele!! Home haisee ja sisustus on, kuin neuvostoliitosta.
Kaikkein eniten ihmettelen sitä, että miksi sinä Pertti olet tuonut tuon lehmänkantturan  tänne sisätiloihin?  Oletko todellakin niin laiska, ettet jaksa kävellä lypsylle tuonne pihalle navettaan?
Se on kuule nyt niin, että aion tehdä sinusta eläinsuojeluilmoituksen, joten perästä kuuluu. Hyvästi!"

Iskin oven niin suurella voimalla kiinni, että oven lasi säröytyi samalla. 
kaikenlaisten kylähullujen luokse sitä toisinaan päätyykin. Valtion pitäisi syytää huomattavasti enemmän rahaa mielenterveysongelmaisille. Tämäkin tomppeli on niin harhainen, että perustaa navetan olohuoneeseen.

Hyppäsin autoon ja ilmoitin eläinsuojeluviranomaiselle nautojen kaltoinkohtelusta vierailemassani osoitteessa. En kertakaikkiaan voi katsoa tällaista sormieni välistä.
Taidan lopettaa naudanlihan syönnin samalla. En todellakaan halua kyseistä itikkaa lautaselleni.

Muista aina liikenteessä, monta mummoo onpi eessä..

Halusin lähteä rennolle ajelulle  McLaren 570S-urheiluautollani, mutta sen suunnitelman pilasi heti kättelyssä  vanha harmaapäinen mummeli, joka mateli vanhalla Hyundaillaan kahden kymmenen kilometrin tuntivauhtia eteenpäin ja tietenkin ihan keskellä katua.
Yritin päästä ohi sekä oikealta ja vasemmalta, mutta ämmä ei näyttänyt ensimmäistäkään merkkiä siitä, että olisi väistämässä minua.
Soitin torvea, puin nyrkkiä, kierrätin autoni moottoria ja vilkutin pitkiä valoja, mutta tämä elämän kuivaama rusina senkuin jatkoi verkkaista menoaan ja minä kiehuin raivosta lehmän karjavankkuria seuratessani.
Saatana, että tuollaiset liikenneterroristit voivatkin käydä hermoilleni. 

Aikamme peräkanaa ajettuamme saavuimme erään hautausmaan liittymään ja akka kääntyi kohti kalmistoa.
Iästä päätellen hän oli lunastanut itselleen hautapaikan ja oli nyt matkalla loppusijoituspaikkaansa.
Mummon käännyttyä edestäni, survaisin kaasun pohjaan ja päästin hevosvoimat valloilleen.
Auto syöksähti sellaiseen kiitoon, ettei edes Valtteri Bottas olisi pysynyt menossa mukana.
Hetken ajettuani päätin tehdä U-käännöksen ja lähdin ajelemaan takaisin päin.
Hautausmaan kohdalla suuntasin matkani kohti parkkipaikkaa ja löysin tämän elävän vainajan auton parkkiruudusta, tietenkin pysäköitynä kahteen eri ruutuun, kuten arvata saattaa.
Oli siis aika antaa ämmälle sellainen opetus, ettei paremmasta väliä.

Akan autolle päästyäni huomasin, ettei lähistöllä ollut ristin sielua ja syrjäinen parkkipaikka oli myös kameravapaa, joten minulla oli oiva tilaisuus maksaa virtahevolle potut pottuina.
Sieppasin läheisten istutusten reunustalta ison kiven ja löin sillä useita kolhuja akan viereen pysähtyneen auton kylkeen. 
Lommottelin auton koko kyljen ja sitten olikin aika hakata samalla kivellä rouvan auton etukulma uuteen uskoon. Hajonneen umpion sirpaleet paiskoin ensin käsittelemäni auton viereen "ensimmäisen osumakohdan" viereen.

Toisen puolen auto sai saman kohtelun ja tietenkin ämmän auton toinenkin etukulma oli modattava tälle vuosisadalle. Oppiipahan saatanan lehmä olemaan.
Olin jo lähdössä paikalta pois, kun muistin autoni hanttarin puolen lattialla lojuvat jakoavaimet, jotka olivat unohtuneet siihen aikaisemmin, kun olin auttelemassa Nallia, köh, eräässä arkaluontoisessa asiasssa, josta en nyt viitsi tässä yhteydessä puhua sen enempää.
Sieppasin jakoavaimet ja menin ämmän auton viereen makaamaan. Vähän kävi sääliksi kashmir takkiani, mutta pikkurahalla noita saa kuitenkin uusia, joten paskat yhdestä takista.
Tilaa oli todella vähän, mutta onnekseni kuitenkin sen verran, että sain juuri ja juuri löysättyä kantturan jarruputken sauman ja päästettyä kunnolla ilmaa jarrujärjestelmään.
Toinen liitos oli vielä hankalammassa paikassa, mutta sinnikkyydellä siitäkin selvittiin ja akan ensi- ja toisisijainen jarrujärjestelmä olivat kertaheitolla poissa pelistä. 

Jarrujen kerrotaan olevan vauhdin surma, joten oli siis aika surmata itse jarrut, jotta saatiin tähän elämää nähneeseen vanhaan homekorvaan vähän vauhtia.
Saatuani työni tehdyksi, lähdin vähin äänin kauemmaksi ja jäin odottelemaan mitä tulemaan piti.
Pitkän ja hartaan odottelun jälkeen hautausmaalle kaarsi poliisiauto ja lähdin muina miehinä katselemaan tilannetta.
Mummon vasemmalle puolelle parkkeerannen BMV:n omistaja oli tullut paikalle ja huomannut mummon törmäilyn aiheuttamat jäljet autonsa kyljessä. Käytin nyt termiä auto paremman sanan puutteessa, mutta noilla koslilla ajavat vain äkkirikastuneet tomppelit, jotka eivät tiedä oikeasti laadukkaista autoista mitään.

Mummokin oli päässyt keppeineen paikalle ja soppa oli valmis. kädet kävivät ja ja kaikki osapuolet poliisia myöden tuntuivat olevan hyvinkin kireällä tuulella. Mummo ilmeisesti ei suostunut myöntämään tekosiaan ja yritti vältellä vastuutaan. Jos jotain niin vihaan ihmisiä, jotka eivät osaa kantaa vastuuta teoistaan.
Lopulta tilanne saatiin ratkottua ja mummolla oli kotiin viemisinään ilmeisesti sakkolappu ja joitain muita papereita.
Ämmä lähti paikalta silminnähden kiukkuisena ja hänen autonsa kulki aivan eri nopeutta, kuin siinä vaiheessa, kun hän oli tullut hautausmaalle. 
Olin tehnyt päivän hyvän työn sillä ämmä tajusi tuossa iässä, että autolla pystyy ajamaan kovempaakin, kuin kahta kymppiä.

Hautausmaalta lähtevän pitkän alamäkisen suoran päässä oli lähes 90:n asteen mutka ja tämä naudankanttura veti mutkasta ulos oikein railakkaasti.
Mielestäni on käsittämätöntä, ettei tuon ikäinen ihminen osaa arvioida tilannenopeuttaan oikein kaikkien niiden ratin takana vietettyjen vuosien jälkeen.
Ämmä selvisi rytäkästä vammoitta, mutta katsoin velvollisuudekseni soittaa poliisin paikalle. Ties vaikka akka olisi syyllistynyt vielä rattijuopumukseenkin.
Poliisin saavuttua paikalle jätin ämmän selvittämään virkavallan kanssa edesottamuksiaan.
Taisi rouvalle tulla toinenkin sakkolappu.
Toivottavasti poliisi tajuaa vihdoinkin ottaa rouvan ajokortin pysyvästi pois. Tuollaiset täyttä ymmärrystä vailla olevat vanhukset ovat turvallisuusriski muille tienkäyttäjille.