Olin matkalla erääseen viiden tähden ravintolaan, sillä valitettavasti tässä maassa se tähtiluokitus loppuu jo viiteen tähteen.
Olen sitä mieltä, että luokituksen katoksi pitäisi nostaa viisitoista tähteä, jotten joutuisi asioimaan kaikenlaisten nousukkaiden kanssa samoissa kuppiloissa.
Mikään ei ole vastenmielisempää, kuin se, että nämä perinnön saaneet tollot saapuvat rinta rottingilla kalliiksi ja tasokkaaksi luulemaansa paikkaan paukuttelemaan henkseleitään ja luulemaan itsestään liikoja.
Ravintolaan ollaan tietenkin tultu rahvaan mielikuvituksettomalla BMW:llä, joka sekin on rehvakkaasti jätetty invapaikalle tai jollekin muulle vastaavalle sakkopaikalle. Rahaa on, ei paljon sakot tunnu!
Invapaikka olisi heille toki täysin oikea paikka pysäköidä, jos tuollaisten äkkirikastuneiden apukoulusta karanneiden riemuidioottien aivoinvaliditeetti laskettaisiin samanlaiseksi vammaksi, kuin vaikka CP-vamma tai jokin muu vastaava rahvaiden sairaus.
Kadulla minut pysäytti joku pyylevä hyväntekeväisyyslesbo, jonka leuasta puski selkeää partakarvaa läpi. Taitaa kantturalla olla estrogeenitaso pakkasen puolella tai sitten hän on kilpaillut kaksoiskansalaisuuden turvin 80-luvulla Bulgarian maajoukkueen kuulantyöntäjäporukassa.
"Anteeksi herra, olisiko teillä hetki aikaa?" -Kysyi sarvikuono parta tuulessa lepattaen.
"No eipä juuri, mutta mitä sä sitten haluat?" -Kysyin akalta lakonisella äänensävyllä..
"Meillä on tässä menossa huumeiden vastainen keräys, jonka tuotot käytetään lyhentämättöminä päihderiippuvaisten kuntoutukseen." -Julisti tämä syvänmerengrotti suu vaahdossa.
"No eipä juurikaan kiinnosta. Sitäpaitsi kaikkihan tällaiset keräykset tietävät. Kaltaisiasi sinisilmäisiä zombeja haalitaan vapaaehtoistyöhön ja potti menee aika lailla lyhentämättöminä teidän johtajiston taskuihin. Te urpot luulette parantavanne maailmaa, ettekä edes tajua olevanne sätkynukkeja koneistossa, joka takaa pomoillenne mukavan elämän."
"Ei meidän tapauksessamme. Nämä tuotot menevät lyhentämättöminä..." -Jatkoi akka keskeytykseeni saakka.
"Niin, niin, sama laulu, kuin SPR:ssä, jossa johtaja repii hyväntekeväisyystyöstä sellaista palkkaa, ettei normaalia duunia tekemällä juuri kukaan yllä sen suuruisiin vuosituloihin. Entä sitten veteraanit. Heitä on enää kourallinen jäljellä ja rahaa kerätään edelleen "hyvään tarkoitukseen". Minulla ei ole veteraaneja vastaan mitään, he jos ketkä ansaitsisivat korvausta kokemastaan vääryydestä, mutta taas ne faktat tiskiin. Jos sotaveteraanien nimissä olevat arvokiinteistöt jne laitettaisiin nyt myyntiin, ja jaettaisiin kaikki saadut voitot ja valmiiksi kerätyt rahat jäljellä olevien veteraanien ja heidän omaistensa kesken niin he saisivat sellaisen summan rahaa, ettei yhdenkään veteraanin tarvitsisi elää ainuttakaan päivää kurjuudessa ja köyhyydessä. Kyllä sinä olet ämmä aika naivistinen jos et tajua sitä, miten näillä keräyksillä yritetään vedättää kaikkia.
Nämäkin veteraanien kiinteistöt myydään juuri siinä kohtaa, kun viimeinen maataan palvellut sankari heittää veivinsä ja voitot tulevat olemaan tähtitieteellisiä. Voitot, joista senttiäkään ei päädy sotaveteraaneille. Että älä sä ämmä ala mulle jauhamaan mistään hyvistä tahdoista tai tarkoituksista." -Karjuin kantturalle sellaisella raivolla, että yhden jos toisenkin ihmisen päät kääntyilivät kadulla meihin päin.
"No mutta tämä on eri asia, kai sinä sentään huumeita vastustat?" -Sirkuslehmä tiedusteli varovaisesti ja pälyillen. Akan itsevarmuudesta ei ollut enää rippeitäkään jäljellä.
"No perkele, en vastusta. Olen täysin kaikkien huumeiden laillistamisen kannalla. Mitä enemmän huumeet tappavat kaltaisiasi hyväuskoisia tolloja niin sen parempi. -Syljin sanani ämmän naamalle ja jatkoin matkaani.
Päivällisen jälkeen kävelin saman karvanaamaisen lehmän ohi ja päädyin ostoksille erääseen tavarataloon.
Ostin paikan kalleimman partakoneen ja pyysin myyjää paketoimaan vekottimen lahjapakettiin.
Kadulle saavuttuani kävelin paketti kainalossa takaisin tämän karvalesbon luokse ja totesin hänelle hunajaisimmalla siirappiäänelläni: "Anteeksi ihan hirveästi, että menetin aiemmin malttini. Käytökseni oli täysin sopimatonta. Minulla oli vaan kovin huono päivä. Tässä sinulle pieni vaatimaton hyvittelylaja, joka tulee ilmiselvästi huutavaan tarpeeseen."
"Minulle? Voi kiitos. Ei sillä aiemmalla ole mitään väliä, sattuuhan noita huonoja päiviä kaikille." -Tokaisi läski jotenkin onnellisen ja liikuttuneen oloisene.
"Kyllä minä uskon hyväntekeväisyyteen. En vaan usko noihin kusetusjärjestöihin, jotka haluavat rikastua heikommassa asemassa olevien kustannuksella. Jos haluaa vilpittömästi auttaa jotain niin se apu pitää toimittaa itse perille, jottei kaikenlaiset iilimadot syö kaikissa käänteissä kuormasta. Täytyy toimia, kuten minä nyt, toin lahjan itse perille henkilölle, joka sitä kipeästi tarvitsee." -Hymyilin naiselle lempeintä hymyäni.
Ämmä alkoi rapistella pakettia auki ja toivoi löytävänsä sen sisältä ilmeisesti kermakakun, hampurilaisaterian, pizzan, kebabin tai jotain muuta paskaa, jolla voisi raiskata kehonsa entistä rujompaan kuntoon.
"Mitä ihmettä? Tämähän on partakone! Nyt en ymmärrä!" -Tokaisi akka ja näytti aidosti siltä, ettei muka olisi ymmärtänyt hienovaraista vihjettäni.
"Niin on ja vielä kallein malli, mitä kaupasta löytyi. Tässä lähellä on laadukas optikko, käypä siellä ja osta itsellesi silmälasit. Sen jälkeen menet kotona lasit päässä vessan peilin eteen ja tarkkailet tota vastenmielistä taikinaista karvanaamaasi oikein antaumuksella, kyllä se lahjan tarkoitus siitä aukeaa, kun alat laskea yhteen sitä kuuluisaa laskua, yksi plus yksi." Hymyilin piikkisialle leveintä hymyäni ja suuntasin matkani kohti kotia.
Tunsin itseni hyväksi ihmiseksi. Kyllä se antamisen ilo tekee hyvän mielen itsellekin.
Lahjan saanutkin rouva liikuttui ihan kyyneliin asti lahjastani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti