Isyyden onni ja autuus.

 Saatana! Isänpäivä meni ja oma tyttäreni ei muistanut rakasta isäänsä millään tavoin ja löi minulle jopa luurin korvaan,  tiedustellessani häneltä, olisiko hän tulossa kartanolleni isänpäivälounaalle. Tyttäreni on ollut omituisen nuiva minua kohtaan siitä lähtien, kun kävin saunomassa hänen poikaystävänsä kanssa vaatimattomassa hikihuoneessani. 
On käsittämätöntä, ettei appiukko saisi lainata vävykokelasta edes saunan ajaksi vaan senkin ajan omistushaluinen tyttäreni haluaisi pitää tuota tuppikullisoturiaan lieassaan.

Yhteinen isänpäivä meni siis mönkään ja päätin antaa hyvälle ystävälleni Jalosaaren pökkelölle oikein ikimuistoisen isänpäiväkokemuksen. 
Varasin juoksevien menojen holvistani salkullisen rahaa mukaani ja suuntasin kaupungille työvoimaa palkkaamaan. Huomasin ilokseni, miten avuliaita ja moraalittomia kadulla liikkuva köyhälistö voikaan olla, kun heitä kannustaa muutamalla viisisatasella.
Eräskin viimeisillään raskaana oleva nuori nainen meni oikein mielellään soittamaan rakkaan naapurini ovikelloa ja hieman kyselemään pölvästin elatusinnokkuutta.

Paria tuntia myöhemmin samaisella ovella oli teinipoika, joka kertoi kuulleensa äidiltään, että herra lerppakulli on pojan biologinen isä ja hän  oli kokenut oikeaksi tutustua rakkaaseen isäpappaansa juuri kyseisenä päivänä. 

Päivän kruunasi hetki, jolloin tältä mulkulta tultiin ottamaan oikeuden määräyksellä isyystesti, kun äijä oli onnistunut jotenkin sillä tuppikullillaan raiskaamaan jonkun ja saattamaan tämän teollaan raskaaksi. Vaimonsa ilmeisesti sai tarpeekseen tästä farssista ja havahduin kaiken sen huudon keskellä rakkaiden naapureitteni pihaan sinivalot vilkkuen kurvaavan maijan meluun. Tässä vaiheessa minäkin otin ja lähdin kävelemään huolestuneena naapureiden luo ja kyselin mitä tämä mies on tällä kertaa tehnyt. Poliisihan tarttui välittömästi sanomisiini ja pyysi kertomaan mitä tiedän miehen edesottamuksista. Leikin pelokasta vakuuttaakseni virkavallan siitä, että olemme tekemisissä häikäilemättömän narsistin kanssa, jolla on tapana verhota omat tekosensa aina jonkun muun syyksi ja pyysin käymään kyselemässä myös naapurin Penalta, mitä hän tietää tästä Jalosaaren kyrvästä. Vakuutin naispoliisin siitä, että koko naapurusto on ollut varpaillaan siitä asti, kun tämä mies on alueelle muuttanut. Taisin samalla vakuuttaa neidin jostain muustakin, sillä olemme menossa oluelle hänen työvuoronsa jälkeen. 

Opastin siis kiltit poliisit Penan tontille ja siellähän mies haravoi heinäharavalla jostakin tontilleen ilmestyneitä kahta ja puolta sataa kiloa puolimätiä silakoita, jotka eräs ystävällinen kalastaja oli pari päivää aiemmin myynyt  nimeltä mainitsemattomalle naapuruston jäsenelle melko huokeaan hintaan. 
Poliisit katselivat hölmistyneinä mätiä silakoita haravoivaa poronpanijaa ja vuoroin minua. Päätin ottaa tilanteen haltuuni ja totesin: "Tässä tämä Pentti nyt sitten on.  Hän on lappalainen, joten se selittääkin varmasi nämä käsittämättömät puuhat, joita tekin täällä todistatte. Tuntureiden happiköyhä ilma saa ihmiset käyttäytymään näinkin omituisesti."
Poliisit tuijottivat näkyä epäuskoisina, mutta menivät kuitenkin itse asiaan ja päättivät haastatella jänkhäläistä Jalosaaren terrorismista.
Kalliilla rahalla palkkaamani näyttelijät olivat saaneet Penan vakuuttuneeksi siitä, että Jalosaari pyörittää vähän suurempaakin pedofiilirinkiä ja Penttihän lauloi kaikki tietonsa ilman suodatinta Poliiseille-
Viimeinen niitti Jalosaaren arkkuun oli se, että hänen autostaan löytyi kovin kyseenalaista videomateriaalia polisien suorittaman kotietsinnän yhteydessä.

Kiittelin vuolaasti poliisien toimintaa koko naapurustomme nimissä siemaillessani illalla olutta tämän hyvin hemaisevan naispoliisin seurassa erään klubin kabinetissa. Poliisi on todellakin ystävämme, kuten sanotaan. Taitaa olla Jalosaarelle tulossa hieman pidempikin kakku. Ehkä hän miettii tekojaan ja parantaa tapansa päästessään vankilaan jonkun raavaan rekkakuskimurhaajan tyttöystäväksi.

Vuorikiipeilyä ja tollojen koulutusta

 Viimeisestä kirjoituksestani on kulunut jo tovi jos toinenkin ja syy siihen on se, että olen ollut niin kiireinen, etten yksinkertaisesti ole ehtinyt kirjoittaa yleviä ajatuksiani teidän ihailtavaksenne. Olen siitä vilpittömän pahoillani, sillä olette joutuneet tyytymään tämän väliajan niihin omiin mitättömiin elämiinne ja ymmärrän hyvin kärsimyksenne. 
Tässä minä nyt kuitenkin taas olen jakelemassa helmiä teille sioille, joten nauttikaa.

Kerroin olleeni kiireinen ja kaikki lähti siitä että olin joitain kuukausia sitten Nallin kanssa Helsingissä Savoyssa istumassa iltaa ja tunnelma olikin katossa, kunnes Jalosaaren kusikiulu ilmaantui, kuin tyhjästä sinne pilaamaan illan. Selvisi, että ukko oli siellä viettämässä omia 60-vuotispäiviään. En kyllä todellakaan ymmärrä mitä juhlittavaa tuollaisen pystyyn paskannetun lapamadon surkeassa elämässä on? Minä olisin ymmärtänyt paljon paremmin jos siellä olisi juhlittu sitä, että pölvästi on taas yhden vuoden lähempänä omia hautajaisiaan.
Jos tuollaista mitättömyyttä pitää ylipäätään juhlia niin miten tuo omahyväinen pikkuhintti julkesi olla lähettämättä kutsua minuun, sillä olenhan kuitenkin kaikkien juhlien sielu ja sydän? Tästä loukkauksesta tuo suolirassi sai vielä maksaa oikein korkojen kera.

Istuimme omassa kabinetissamme ja sanomattakin on selvää, että Jalosaaren junttiseurue lyöttäytyi meidän seuraamme.  Illan edetessä meille tuli puhetta vuorikiipeilystä ja Jalosaari kertoi tärkeillen, miten hän tuntee kuulemma suomen ainoan tunnetun vuorikiipeilijän. En nyt suorilta käsin edes muista moisen ukon nimeä, mutta tyrmäsin hänen niin sanotut saavutukset olankohautuksella.
"Kyllä se on niin, Jalosaari, että kuka tahansa lapamato pystyy kiipeämään Mount Everestille, mikäli haluaa tehdä jotain niinkin typerää. Minäkin kiipesin sinne nuoruudessani useampaan kertaan, mutta sitten löysin kokaiinin ja villit naiset ja sillä tiellä olen edelleenkin. Kiivetkööt homoseksuaalit kukkuloille ja ne surkimukset, jotka eivät naista saa, eivätkä ole varoissaan nauttimaan edes vaaleasta taikapulverista.  Ja tiedoksi sinulle rakas naapuri, että tässä ei puhuta nyt vehnäjauhosta tai vauvan persetalkista, joita kaltaisesi moukka varmaan yrittää vetää sieraimeensa saatana!" -karjuin äijälle niin kovaa, että hän otti pari taka-askelta ja läikytti juomaansa.
"Väitätkö siis, että kuka tahansa pystyy kiipeämään Mount Everestille?"- Kysyi Jalosaari hämmästyneenä?
"Kyllä, kuka tahansa paitsi ehkä sinä, sillä tuohon hommaan tarvitaan myös enemmän aivotoimintaa, kuin vaikka keskiverto rusakolla on. Tuo ei siis ole kyllä sinun heiniäsi."
"Väität siis pystyväsi siihen itse? Tuon saat todistaa minulle. Tonnista vetoa, ettet pysty siihen vuoden loppuun mennessä." -sanoi Jalosaari ivallinen katse epämuodostuneilla kasvoillaan.
"Minua ei sinun taskurahasi kiinnosta, mutta sovitaanko, että saat minulta 10 000 euroa jos epäonnistun ja minä puolestani saan kuuman hotelliyön tyttäresi kanssa, kun onnistun?" -Ehdotin pölvästille.
"Minä en kyllä tavallisesti lyö vetoa tällaisilla panoksilla, mutta kyllä minulle 10 000 euroa aina kelpaa jos saan sen riskeittä. Suostun ilomielin tähän sopimukseen." Totesi rakas naapurini ivallisesti virnuillen.
Teimme sopimuksestamme oikein virallisen paperin ja siihen sisällytettiin kohta, että sopimuksen rikkominen maksaa rikkojalle viisi miljoonaa euroa. Ei ainakaan rakas naapuri pääse kiemurtelemaan siinä kohtaa, kun talutan hänen kaunista tytärtään instrumenttini  ulottuville.

Tuon illan jälkeen alkoikin sitten pitkä ja intensiivinen valmistautuminen tulevaan koitokseeni maailman parhaiden vuorikiipeilijöiden parissa. Koitos on toki väärä termi kuvaamaan noinkin mitätöntä suoritusta, mutta kaipa se sellainen on noiden alempien palkkaluokan edustajien silmissä, jotka ovat olleet verkkokassein paikalla silloin, kuin aivosoluja ollaan biologisessa lotossa jaettu.
Sain varsin ammattimaista opastusta noilta kiipeilijöiltä, mutta erän Norjalainen Björn kuvitteli voivansa kohdella minua vasta-alkajana ja yritti alusta pitäen opettaa minulle kaikenlaisia alkeita, kuten nyt vaikka ravinnon ja nesteytyksen tärkeydestä paasaamista, solmujen tekoa ja sen sellaista. Aikani yritin sanoa hänelle, että keskittyy ihan asiaan, eikä jauha itsestäänselvyyksistä, mutta mies kuvitteli olevansa itse Jumala ja palasi aina niihin perusasioihin.
Harjoituskiipeilyllämme eräällä korkealla kalliolla ratkaisin tuon karhuongelmani siten, että voitelin hänen kiipeilyköytensä keskiosan konevaseliinilla ja herra kaikkitietävän ote lipesi köydestä ja hän tippui kallion alla olevaan louhikkoon ja mursi molemmat jalkansa, toisen käden ja muutamia kylkiluita. 
Kaikenlaisia tomppeleita sitä päästetäänkin opettamaan ihmisille vuorikiipeilyä. Onhan se toki tehokas tapa näyttää miten vuorella ei kannata toimia jos haluaa pysyä kunnossa.

Lopulta suuri päivä koitti ja aloimme nousta kohti Mount Everestin huippua. Kiipeäminen oli juuri niin helppoa ja yksinkertaista, kuin odotin sen olevankin, joten en mene siihen sen kummemmin.
Yksi surkimus ryhmästäni sairastui vuoristotautiin ja toinen älykääpiö onnistui palelluttamaan sormensa, kun kusi tuulessa käsilleen ja hävitti hanskansa. Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun minä kiipeilen osaamattomien typerysten kanssa.

Olen vihdoin palannut kotiini tuolta reissulta ja lähden kohtapuoleen esittämään kuvamaani videomateriaalia tuolle naapurissa asuvalle torakalle. Odotan innolla miten pääsen upottamaan lemmeninstrumenttini hänen tyttäreensä. Soitan sillä sellaista sooloa, ettei tyttörukka löydä sen jäljiltä enää kotiinsa. Taitaa ollakin parasta hoitaa tuo homma heidän kattonsa alla, ettei raukka eksy lopullisesti. Minä olen tunnettu suuresta sydämestäni ja siitä, että kannan huolta lähimmäisistäni.