torstai 20. elokuuta 2020

Paska haisee ja asentajat kusettavat!

 Mulla on ollut jotain omituisia vatsaoireita viime aikoina, joten hakeuduin ongelmieni kanssa lääkärin vastaanotolle. Lääkäri teki tutkimuksia ja määräsi minut verikokeisiin ja halusi vielä ulostenäytteenkin.
Lääkärini oli varsin pervon näköinen tuhti tantta, mutta mielestäni on varsin irvokasta, että hän haluaa impata potilaidensa paskaa työpäiviensä ratoksi.
Minä olen varsin suvaitsevainen ja avarakatseinen ihminen, mutta nämä tällaiset pissa- ja kakkaleikit eivät vain koskaan ole mahtuneet päähäni..
Tiedä vaikka sotkisi näytteeni vanukkaansa joukkoon ja pistelisi naamaansa suurella intohimolla.
Keski-ikäiset lihavat naiset ovat aina tuntuneet mielestäni seksuaalisesti kieroutuneilta, mutta liika on liikaa.
Yritin sanoa hänelle, etten todellakaan aio paskantaa mihinkään purkkiin, mutta hän oli ehdoton, näyte on annettava..
Lähdin siis raivoissani purkkeineni kotiin...

Seuraavana päivänä olin sitten päkistänyt sen paskanäytepurkin täyteen ja kieränyt tämän pervottaren kostuttajaan kannen päälle ja sujauttanut takkini taskuun. Olin juuri lähdössä viemään tätä haisevaa yllätystä lääkäriin, kun törmäsin eteisessä vaimoni tilaamaan ilmalämpöpumpun asentajaan.
"Jaahas, täällä onkin kaikki kunnossa, näytän sinulle pari pientä juttua vielä ja sitten oma työni täällä onkin tehty."
Mistäköhän näitä tyyppejä oikein sikiää? Tälläkin rasvanahkaisella homoviiksisellä mulkosilmäisellä pikkukääpiöllä oli niin lipevä ilme naamallaan, että hän suunnitteli taatusti huijaavansa minua tavalla tai toisella.
Kyllä nämä tällaiset Napoleon kompleksista kärsivät pikkumiehet tiedetään..

"Mitäköhän tämä lysti sitten oikein maksaa?", Kysyin melko ärtyneenä.
"Otitte varsin hyvään aikaan tämän järjestelmän, meillä on varsin kilpailukykyinen tarjous loppukuun ajan, vain 745 euroa töineen päivineen."
"745 euroa!", huusin raivoisssani... 
"Jos sä kääpiö kuvittelet kusettavasi mua, niin turha toivo. Sä lähdet tästä osoitteesta alta aikayksikön noine naurettavine homonkaatoviiksinesi."
"Mitä ihmettä? Tämähän on todella hyvä tarjous. Tässä hinnassa ei ole yhtään ilmaa, maksat juuri laitteiston ja työn arvon mukaisen hinnan." - Äijä sönkötti ja esitti loukkantunutta ja hämmästynyttä, mutta minua tämän kaltainen kesäteatteri ei hämää, ei, oon kyllä ollut niin monessa sopassa mukana, että tämä oli jo loukkaus edes yrittää..
"Vai että työn arvon mukaan? Kuulehan nyt saatanan paskaperse: Me teemme nyt niin, että sä revit kaikki noi sun ylihinnoitellut paskavehkeesi pois seinästä ja peität jokaisen ruuvinreiän ja poraamasi reijät seinistä myös. Jos löydän yhdenkin jäljen sun jäljiltäsi, mitä täällä ei ennen ollut niin ei kuule ukko hyvät heilu."
"Voin kyllä purkaa kaiken, mutta siitäkin tulee lasku perässä ja joudut myös maksamaan näistä asennetusista laitteista osan, sillä en voi myydä niitä enää käyttämättöminä.
Tässäkin tapauksessa veloitan työn arvon mukaan myös minun hommistani."
"Vai että työn arvon mukaan? Mä sulle perkele vielä näytän! Tässä sulla on ennakkoon koko maksu sen työn arvon mukaa."
Sujautin käteni taskuun, sieppasin paskanäytteen ja avasin korkin. Ravistelin koko purkin sisällön tämän pullukan päälle ja raahasin äijän ovesta ulos. Työkalupakki lensi kaaressa äijän perässä pihalle, leviten nurmikolle hirveän kilinän ja kolinan säestämänä..
Asentajan paskiainen yrjösi samaan aikaan ruusupuskilleni.
"Saatanan pökäle! Puutarhurini tulee lähettämään sulle laskun jälkikäteen noista ruusuista. Saat vahingonteostasi oikein kilpailukykyisen laskun, vain 745 euroa. Tai antaa olla, mä pidän noi sun paskavehkeet ja ollaan sujut. Nyt sitten häivyt helvettiin mun tontilta tai soitan poliisille ja kerron, että joku riehuu pihallani yrjöilemässä ja levittämässä ulostetta."

Puoli tuntia myöhemmin ovellani oli poliisi joka halusi lisätietoja tapahtuneista. Lääkäriajankin missasin, joten aika paska päivä moneltakin osin..

maanantai 3. elokuuta 2020

Kaljujen miesten itsetunto-ongelmat

Olen tullut siihen tulokseen pitkäaikaisten tutkimusteni pohjalta, että kaljuilla ihmisillä on käytännössä aina isoja itsetunto-ongelmia, sillä he ovat poikkeuksetta kovin vähälahjaisia älyn suhteen.
Puhun nyt siis näistä luomukaljuista, joilta tukka tippuu päästä mitä luultavimmin heidän suunnattoman typeryytensä vuoksi.
Lääkärit ja muut "asiantuntijat" voivat toki selitellä tätäkin asiaa luonnollisena osana ihmismiehen kehityskaarta, mutta kyse on jostain ihan muusta, kuin luonnollisesta asiasta.

Jokainen terve ihminen syntyy tähän maailmaan niin, että heillä on ainakin valmius kasvattaa tukkaa päähänsä jos nyt syntymän hetkellä hiusten kasvu ei olekaan vielä alkanut.
Lapsuutensa ajan nämä tulevaisuuden nahkareppanat yrittävät sinnitellä normaalin väestön mukana, käyden kouluja ja ehkä harrastaen terveiden lasten kanssa samoissa harrastuspaikoissa.
Nämä tulevaisuuden marmoripäät uskottelevat jopa itsekin olevansa ns. normaaleja yksilöitä, sillä heillä on usein uskomaton kyky kopioida toisten ihmisten tekemisiä ja sitä kautta huijata ihmisiä ympärillään siitä, ettei mitään ongelmaa olisikaan. Tyhmiä, kun ovat, he uskovat itsekin usein omaan esitykseensä.

Varhaisessa lapsuudessa nämä ymmärtämättömät torvelot kiusaavat koulussa terveitä oppilaita ja sytyttelevät roskiksia ja autokatoksia tuleen, sillä heillä on sisäisesti hyvin paha olla.
Monet kaljut yrittävät näillä toimillaan saada epätoivoisesti jonkinlaista huomiota, sillä heillä ei vain yksinkertaisesti ole minkäänlaista aivokapasiteettia saada sitä huomiota esimerkiksi verbaalisin keinoin tai olemalla hyviä tai lahjakkaita ihan millä tahansa elämän osa-alueella.

Teini-ikään mennessä näillä tulevaisuuden kuulalaakereilla on edessään uudenlaiset haasteet. Koulu käy kokoajan vaikeammaksi ja haastavammaksi ja kaljumme ahdistuu entisestään. Huomiotakaan ei meinaa enää saada, sillä omat ikätoverita alkavat huomata sen, millainen tyhjiö hänen päässään kumisee.
Kaljullamme ei ole siis enää muuta mahdollisuutta, kuin alkaa impata moponsa tankista. Imppaaminen tuo kaljullemme jonkinlaista sisältöä elämään, sillä jopa hänen marginaalisella älykapasiteetillaan pystyy juuri ja juuri näkemään hallusinaatioita. 
Esimerkkimme sankari tuntee vihdoinkin olonsa kotoisaksi, sillä smurffeja ja maahisia jahdatessaan hän kokee vahvaa yhteenkuuluvuutta uusien ystäviensä kanssa.
Seuraavaksi kuvaan astuvat viina ja erilaiset lääkkeet, sitten huumeet, jne, jne..

Mitä vähemmän näillä tulevaisuuden kaljuilla on aivosoluja päässään, sitä nuorempina he alkavat kaljuuntua.
Myönnän nyt pitkin hampain, että kaljutkin ovat jonkinlaisia ihmisolentoja, vaikkei heitä ihan suoranaisesti ihmiseen voikaan verrata. 
Ihmisen elimistö ei vaan yksinkertaisesti kestä loputtomiin sellaista päihteiden ylikuormaa, joita nämä ihmiset itseensä lapioivat.
Aivosolu toisensa jälkeen sammuu ja samaan tahtiin vähenee myös hiusten määrä.
Lopulta aivosoluja ei ole jäljellä enää ollenkaan ja sitä kautta kaikenlainen liike tämän "miehen" päässä on loppunut. Ei ole enää mitään sellaista toimintaa, joka kertoisi hiustupelle, että pitäisi puskea karvaa ylöspäin ja näin kaljumme pyristelyt ovat vääjäämättä loppuneet..

Seuraavassa vaiheessa nämä sankarit alkavat kompensoida tyhmyyttään siten, että he rupeavat vetämään hirveitä määriä ylimääräisiä kaloreita ja pukevat jalkoihinsa esimerkiksi maastokuvioisia housuja ja naistenhakkaajapaitoja..
Korostaakseen tyhmyyttään he kasvattavat valtavan kerroksen läskiä niskaansa ja kävelevät kaikkialla appelsiinit kainaloissa.
Eniten katkeroituneet ihmiset levittävät ison kerroksen venevahaa sen kuulansa päälle ja jurruuttavat kiillotuskonetta antaumuksella sen pinnalla, jotta voivat aiheuttaa kaikenlaisia vaaratilanteita ja metsäpaloja siellä missä vain ikinä kulkevatkaan. 
Tein itsekin heistä blogikirjoituksen muutamia vuosia sitten, joten lisätietoja löytyy aikaisemmista jutuistani.

Tarvitsemmeko me sitten kaljuja ihmisiä yhtään mihinkään? Olisiko jonkinlainen jälkiabortti mahdollinen tässä tilanteessa, jossa maailman väkiluku on jo muutenkin karannut käsistä?

Kaikenlaisista valekajuista, tms. wanna be kajuista en viitsi edes lähteä puhumaan tässä yhteydessä. "Ennen pelotti, nyt on pilotti" -ja sitä rataa.