Vuorikiipeilyä ja tollojen koulutusta

 Viimeisestä kirjoituksestani on kulunut jo tovi jos toinenkin ja syy siihen on se, että olen ollut niin kiireinen, etten yksinkertaisesti ole ehtinyt kirjoittaa yleviä ajatuksiani teidän ihailtavaksenne. Olen siitä vilpittömän pahoillani, sillä olette joutuneet tyytymään tämän väliajan niihin omiin mitättömiin elämiinne ja ymmärrän hyvin kärsimyksenne. 
Tässä minä nyt kuitenkin taas olen jakelemassa helmiä teille sioille, joten nauttikaa.

Kerroin olleeni kiireinen ja kaikki lähti siitä että olin joitain kuukausia sitten Nallin kanssa Helsingissä Savoyssa istumassa iltaa ja tunnelma olikin katossa, kunnes Jalosaaren kusikiulu ilmaantui, kuin tyhjästä sinne pilaamaan illan. Selvisi, että ukko oli siellä viettämässä omia 60-vuotispäiviään. En kyllä todellakaan ymmärrä mitä juhlittavaa tuollaisen pystyyn paskannetun lapamadon surkeassa elämässä on? Minä olisin ymmärtänyt paljon paremmin jos siellä olisi juhlittu sitä, että pölvästi on taas yhden vuoden lähempänä omia hautajaisiaan.
Jos tuollaista mitättömyyttä pitää ylipäätään juhlia niin miten tuo omahyväinen pikkuhintti julkesi olla lähettämättä kutsua minuun, sillä olenhan kuitenkin kaikkien juhlien sielu ja sydän? Tästä loukkauksesta tuo suolirassi sai vielä maksaa oikein korkojen kera.

Istuimme omassa kabinetissamme ja sanomattakin on selvää, että Jalosaaren junttiseurue lyöttäytyi meidän seuraamme.  Illan edetessä meille tuli puhetta vuorikiipeilystä ja Jalosaari kertoi tärkeillen, miten hän tuntee kuulemma suomen ainoan tunnetun vuorikiipeilijän. En nyt suorilta käsin edes muista moisen ukon nimeä, mutta tyrmäsin hänen niin sanotut saavutukset olankohautuksella.
"Kyllä se on niin, Jalosaari, että kuka tahansa lapamato pystyy kiipeämään Mount Everestille, mikäli haluaa tehdä jotain niinkin typerää. Minäkin kiipesin sinne nuoruudessani useampaan kertaan, mutta sitten löysin kokaiinin ja villit naiset ja sillä tiellä olen edelleenkin. Kiivetkööt homoseksuaalit kukkuloille ja ne surkimukset, jotka eivät naista saa, eivätkä ole varoissaan nauttimaan edes vaaleasta taikapulverista.  Ja tiedoksi sinulle rakas naapuri, että tässä ei puhuta nyt vehnäjauhosta tai vauvan persetalkista, joita kaltaisesi moukka varmaan yrittää vetää sieraimeensa saatana!" -karjuin äijälle niin kovaa, että hän otti pari taka-askelta ja läikytti juomaansa.
"Väitätkö siis, että kuka tahansa pystyy kiipeämään Mount Everestille?"- Kysyi Jalosaari hämmästyneenä?
"Kyllä, kuka tahansa paitsi ehkä sinä, sillä tuohon hommaan tarvitaan myös enemmän aivotoimintaa, kuin vaikka keskiverto rusakolla on. Tuo ei siis ole kyllä sinun heiniäsi."
"Väität siis pystyväsi siihen itse? Tuon saat todistaa minulle. Tonnista vetoa, ettet pysty siihen vuoden loppuun mennessä." -sanoi Jalosaari ivallinen katse epämuodostuneilla kasvoillaan.
"Minua ei sinun taskurahasi kiinnosta, mutta sovitaanko, että saat minulta 10 000 euroa jos epäonnistun ja minä puolestani saan kuuman hotelliyön tyttäresi kanssa, kun onnistun?" -Ehdotin pölvästille.
"Minä en kyllä tavallisesti lyö vetoa tällaisilla panoksilla, mutta kyllä minulle 10 000 euroa aina kelpaa jos saan sen riskeittä. Suostun ilomielin tähän sopimukseen." Totesi rakas naapurini ivallisesti virnuillen.
Teimme sopimuksestamme oikein virallisen paperin ja siihen sisällytettiin kohta, että sopimuksen rikkominen maksaa rikkojalle viisi miljoonaa euroa. Ei ainakaan rakas naapuri pääse kiemurtelemaan siinä kohtaa, kun talutan hänen kaunista tytärtään instrumenttini  ulottuville.

Tuon illan jälkeen alkoikin sitten pitkä ja intensiivinen valmistautuminen tulevaan koitokseeni maailman parhaiden vuorikiipeilijöiden parissa. Koitos on toki väärä termi kuvaamaan noinkin mitätöntä suoritusta, mutta kaipa se sellainen on noiden alempien palkkaluokan edustajien silmissä, jotka ovat olleet verkkokassein paikalla silloin, kuin aivosoluja ollaan biologisessa lotossa jaettu.
Sain varsin ammattimaista opastusta noilta kiipeilijöiltä, mutta erän Norjalainen Björn kuvitteli voivansa kohdella minua vasta-alkajana ja yritti alusta pitäen opettaa minulle kaikenlaisia alkeita, kuten nyt vaikka ravinnon ja nesteytyksen tärkeydestä paasaamista, solmujen tekoa ja sen sellaista. Aikani yritin sanoa hänelle, että keskittyy ihan asiaan, eikä jauha itsestäänselvyyksistä, mutta mies kuvitteli olevansa itse Jumala ja palasi aina niihin perusasioihin.
Harjoituskiipeilyllämme eräällä korkealla kalliolla ratkaisin tuon karhuongelmani siten, että voitelin hänen kiipeilyköytensä keskiosan konevaseliinilla ja herra kaikkitietävän ote lipesi köydestä ja hän tippui kallion alla olevaan louhikkoon ja mursi molemmat jalkansa, toisen käden ja muutamia kylkiluita. 
Kaikenlaisia tomppeleita sitä päästetäänkin opettamaan ihmisille vuorikiipeilyä. Onhan se toki tehokas tapa näyttää miten vuorella ei kannata toimia jos haluaa pysyä kunnossa.

Lopulta suuri päivä koitti ja aloimme nousta kohti Mount Everestin huippua. Kiipeäminen oli juuri niin helppoa ja yksinkertaista, kuin odotin sen olevankin, joten en mene siihen sen kummemmin.
Yksi surkimus ryhmästäni sairastui vuoristotautiin ja toinen älykääpiö onnistui palelluttamaan sormensa, kun kusi tuulessa käsilleen ja hävitti hanskansa. Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun minä kiipeilen osaamattomien typerysten kanssa.

Olen vihdoin palannut kotiini tuolta reissulta ja lähden kohtapuoleen esittämään kuvamaani videomateriaalia tuolle naapurissa asuvalle torakalle. Odotan innolla miten pääsen upottamaan lemmeninstrumenttini hänen tyttäreensä. Soitan sillä sellaista sooloa, ettei tyttörukka löydä sen jäljiltä enää kotiinsa. Taitaa ollakin parasta hoitaa tuo homma heidän kattonsa alla, ettei raukka eksy lopullisesti. Minä olen tunnettu suuresta sydämestäni ja siitä, että kannan huolta lähimmäisistäni.