Minä olen rauhallinen pitkäpinnainen ja rauhaa rakastava mies, mutta kyllä se minunkin pinna lopulta palaa, kun tarpeeksi kauan ärsytetään. Jalosaaren ruskuaispussi lupasi korjata sen ruosteisen autonromunsa pakoputken heti juhannuksen jälkeen, mutta tilanne on jatkunut muuttumattomana tähän aamuun asti. Tänään se tilanne todellakin muuttui kertarysäyksellä.
Heräsin yöllä kauneusuniltani, kun tämä paskakeppi kaasutti katiskallaan kotiin. Tämä oli se viimeinen oljenkorsi, joka sai kamelin selän katkeamaan ja hiivin yön pimeimpinä hetkinä juntin pihaan mukanani kunnon kieppi vahvaa kettinkiä. Pujotin kettinkini äijän katalysaattorin etupuolelle ja kiinnitin toisen pään kettinkiä äijän pihalla olevaan sähkötolppaan.
Sitten hiivin takaisin kotiini ja otin pienet unet, herätäkseni puhelimeni herätykseen, jonka olin asettanut hetkeä ennen sitä hetkeä jolloin tämä liian pitkäksi mennyt keskenmeno oli lähdössä töihin. Viimeaamuina on tullut hyvinkin selväksi, milloin äijän auto aamuisin käynnistyy.
Nousin sängystäni, kaadoin pari senttiä konjakkia lasiin ja jäin hämärään väijymään tohvelieläimen töihinlähtöä. Kuten heikompi aines yleensä, tämänkin moukan työpäivä alkaa jo ennen seitsemää. Olen toki sitä mieltä, että jokainen työ on tärkeää, mutten välttämättä haluaisi näiden paskaduunin painajien teiden risteävän omieni kanssa. Ei aikaakaan kun Jaska nousi kulkineeseensa ja starttasi sen. Olin juuri ottanut siemauksen konjakistani, joka Jaakon hätääntyneen ja yllättyneen huudon seurauksena tuli ulos sieraimista polttaen kokkelin syövyttämiä limakalvoja. No, kaikella on hintansa ja tämän hinnan maksoin mielelläni saadessani katsella tätä näytelmää. Hätääntynyt Jalosaari säntäili autonsa ympärillä ihmetellen mitä kummaa juuri oli tapahtunut.
Äijä oli lähtenyt ilmeisellä kiireellä ja koko pakoputki oli revennyt siististi (Vertauskuvallisesti totta kai) irti pakosarjasta; äijän soundimaailma sai kertarykäisyllä mukaan vähän enemmän luonnetta. Nyt tämä japanin ihme karjui kuin paholaisruoskan raiskaama leijona.
Siemailin konjamiiniani ja tarkkailin juntin liikehdintää. Huomioni kiinnittyi ehkä toissijaiseen asiaan, mutta tämä ihmisapina oli pukeutunut sellaisiin vermeisiin, ettei hän todellakaan erottuisi tämän junttilan katukuvasta. En edes tiedä mistä aloittaisin, mutta yritän aloittaa vaikka äijän sikopaimenen sandaaleista. Ruskeat elämän raiskaamat remmisandaalit, joissa äijällä oli tietenkin valkoiset tennissukat. Mauttomuuden hupentuma. Ihmiset kiistelevät usein siitä, pitäisikö sandaaleissa käyttää sukkia vai olla avojaloin, mutta minä ihmettelen suunnattomasti miksi kukaan sivistynyt ihminen haluaa ylipäätään käyttää moisia beduiinien kamelinkoulutuskenkiä? Kaltaiseni sivistyneet miehet eivät koskaan voisi moisiin pukeutua, mutta Jalosaaren tollo on asia erikseen. Minulla on aina vähintään 1500 euron nahkaiset mittatilauskengät jalassani, mutta yleensä minä käytän kuuden, seitsemän tuhannen euron kenkiä. No se minun kengistäni, palataan Jalosaareen. Äijä kiljui munahaukkaansa paikalle sillä ilmeisesti hän oli jotenkin onnistunut rikkomaan oman puhelimensa autoaan ihmetellessään. Hän kiljui vaimoaan etsimään esimiehensä puhelinnumeron ja jos nyt oikein kuulin, oli hänellä hätä oman työpaikkansa puolesta. Tässä kohden päätin lähteä itsekin pihalle.
- Mitä helvettiä täällä metelöidään? Kyselin varsin kovaan ääneen Jalosaaren tontin rajalla.
Jalosaari loi minuun vähintäänkin kyseenalaisen katseen, muttei onnekseen sanonut mitään loukkaavaa.
- Joku saatana oli sitonut autoni pakoputken kiinni tolppaan ja nyt en pääse töihin! Saan jumalauta potkut jos en pääse ajoissa paikalle. Sika vinkui hädissään.
Sain taas purra poskeani etten olisi nauranut päin äijän naamaa.
- Voi ei. Mutta muistatko nyt että minä varoitin Penasta? Näin siinä käy kun leikkii hullun kanssa.
Jaakon ilme oli paljon puhuva hänen kuunnellessaan minua.
- Vai Penttiä sinä tästä syytät? Penttihän on putkassa!
- Niin, voi olla, mutta kyllähän hänen perintörahoillaan palkkaa jonkun Kontulalaisen köyhän tekemään likaiset työt puolestaan. Kuulehan Pas.. köh köh, Jaska. Mitäpä jos minä soitan autonkuljettajalleni niin saadaan sinut ajoissa töihin. Jätä tämä paskaläjä minun huolekseni.
Jalosaaren kusipää suostui ehdotukseeni ja jäimme pihamaalle odottelemaan minun kuljettajaani, joka oli noin vartin päässä paikalta. Höpöttelimme niitä näitä ja tämä hallan panema pääsiäistonttu vakuuttui samalla siitä, että ne ikävät episodit veneelläni olivat olleet jonkinlaista väärinkäsitystä. Äijä oli täysin vakuuttunut, että hän ja hänen vaimonsa oli jotenkin huumattu, mutta ilmeisesti tämä ikävä tapahtuma oli tapahtunut jo aikaisemmin päivällä lähikapakassa, jossa he olivat käyneet juomassa odotellessan pari olutta.
Heillä oli huoli, että vaimo oli tullut veneelläni raskaaksi, mutta suurimat syytökset kohdistuivat nyt Nalliin ja kokkipoikaamme. Molemmat olivat tuleet siihen tulokseen, että minähän en tehnyt veneellä mitän sopimatonta ennen, kuin minua alettiin syyttää perusteettomasti. Sellaisesta nyt kuulemma suuttuisi lähes jokainen. Jalosaaren ääliö pyyteli anteeksi ja kertoi olevansa äärimmäisen pahoillaan turhista syytöksistään. Minä, kun olen kuulemma pohjimmiltani reilu ja hyväsydäminen mies, joka toki olenkin.
Huomioni kiinnittyi taas tämän turvenuijan pukeutumiseen, seuraavaksi vastaan tulivat hänen ruokatahrojen tuhrimat ruudulliset shortsinsa jotka toivat mieleen köyhälistön mökit joita edelleen koristaa sodan jälkeen vanhoista kalsareista kokoon kursitut pöytäliinat sun muut rätit.
Kuljettajani saapui täsmällisesti paikalle ja totesin taas kerran, että kunnollinen työvoima on hintansa väärti.
Jalosaari oli juuri nousemassa kuljettajani kyytiin, kun paikalle eksyi jostain joku laitapuolen kulkija puiden nyrkkiään, huutaen humalaisella äänellään: "Saatanan elitistisiat" Ja jatkoi holtitonta hoippumistaan eteenpäin.
Katselin kuljettajaani ja totesin: "Korhonen, idyllissäni soi nyt riitasointuja. Mene vaientamaan tuo mölysaaste."
Kuljettajani nousi autosta ja lähti määrätietoisesti puliukkkoa kohden. Päästyään miehen eteen hän tempaisi äijää oikealla suoralla ja käppänä kaatui tajuttomana katuojaan polkupyörineen päivineen.
Todettuaan työnsä tehdyksi Korhonen palasi sillä samalla tyynellä eleganssilla takaisin, joka on hänen tavaramerkkinsä.
Jalosaari katseli tyrmistyneenä tapahtumia ja totesi: "Sinulla henkilökunta tuntuu tekevän kaikenlaista palkkansa eteen."
Sanoin möhömahalle, että: "Tämä nyt on pientä. Minun henkilökuntani on täysin lojaalia ja tekevät kyselemättä ihan mitä milloinkin sanotaan."
Jalosaari vaikutti epäuskoiselta ja totesi: "Noi ei kai nyt sentään. Tossa taitaa olla vähän värikynää mukana."
Huomasin ärsyyntyväni tämän pummin epäilyistä ja esitin hänelle pienen demonstraation: "Korhonen! Näetkö tuon koiranpaskan tuossa penkalla? Tee kuperkeikka sen ylitse."
Korhonen asetteli päänsä maan kamaralle ja teki kuperkeikan hetkeäkään epäröimättä. Juntti autossa katseli valehtelematta suu auki loksahtaneena.
"Korhonen. Millaisissa vaatteissa tulet töihin? Riisu heti tuo paskainen takki ja hävitä se. Saat mennä vaatekauppaan ostamaan säädyllisen takin, jahka olet vienyt ystäväni hänen haluamaansa paikkaan." -totesin kuljettajalleni käskevään sävyyn.
Korhonen pahoitteli epäsiisteyttään ja lupasi hoitaa homman ensitilassa pois päiväjärjestyksestä. Olisi todellakin sääli antaa potkut hyvälle kuljettajalle sen takia, että hän ei ymmärrä pukeutumisetiketin alkeitakaan.
Onnekseni Jalosaari lähti kuljettajani matkaan ja lähti saastuttamasta silmiäni. Pitää muistuttaa vielä kuljettajaa desinfioimaan auton ennen kuin minä isken perseeni nahkapenkkeihin seuraavan kerran.
Soitin sitten siltä istumalta hinausfirmaan ja äijän saapuessa paikalle käskin häntä hinaamaan paskan eräälle etäiselle hiekkakuopalle. Hyppäsin itse Lexukseeni ja lähdin ajamaan kyseiselle montulle. Nostalgia nosti päätään muistellessani puistatusten vallassa Jaakon vaatetusta. Nostalgia siksi, että mieleeni tuli se purjevene Norjassa, josta ohimennen jossain kirjoituksessani jo mainitsin. Silloinhan koko tilanne lähti liikkeelle sandaaleista.
Olimme viettäneet varsin mukavaa viikonvaihdetta eräässä vuonossa tämän norjalaisen ölyalan äijän kanssa, mutta sitten äijä pilasi kaiken ilmaantumalla sunnnuntaibrunssille nahkasandaaleissa. Hän ei ollut samanlainen juntti mitä täällä näkee automarketeissa ja muualla, ei sentään, sillä hänellä ei ollut sukkia. Sandaalit oli silti minulle liikaa. Ukko oli sitten siinä viikonlopun aikana kertoillut viikingeistä ja jostain muista maahisista. En minä mytologiaa toki karsasta mutta sille on aikansa ja paikkansa kuten paremmissa piireissä tiedetään. Kosteisiin herrasmiesten iltoihin mytologia ei kuulu ellei se sitten erikseen toimi jonkinlaisena teemana. Keräsin raivoani siinä brunssin edetessä miehen hikisten varpaiden työntyessä irtaasti ruskean nahan väleistä ja kun tämä silmääni muodostunut roska lopulta riisui sandaalinsa mennäkseen uimaan, otin minä ne mukaani. Oksennusta pidätellen kannoin nämä kuvotukset miehen purjeveneelle, valelin veneen bensalla ja tuuppasin tuuliajolle kohti Norjan kaunista vuonoa. Kaivoin Zipponi esiin, sytytin ja heitin perään. Turskannussija oli siinä vaiheessa juuri noussut merestä ja katsoi minua nyt epäusko silmissään. Miehen valtasi samanlainen epäuskoinen paniikki kuin Jalosaaren aamulla eikä hän hetkeen osannut kuin säntäillä ympäriinsä. Kirjoitan seuraavan keskustelun nyt suomennettuna.
- Lalli! Mitä ihmettä sinä teet? Oletko seonnut? Purjeveneeni! Voi purjeveneeni!!! Se maksoi monta miljoonaa! Huusi Harald sinkoillen edelleen ympäriinsä.
- Oletko sinä maksanut tuosta paskasta monta miljoonaa? Sinua on kuomaseni kusetettu! Minähän tein sinulle vain palveluksen. Pääsit samalla eroon niistä jalkasienen raiskaamista Lacosten sandaaleista ja tuosta purjeveneen irvikuvasta! Tässä sitä aitoa viikinkielämää! Tarjosin krokotiileillesi kunnon viikinkihautajaiset! Sanoin ja röyhistelin rintaani nähdessäni miten äijän venho lipui liekehtien pitkin upeaa vuonoa.
- Viikinkihautajaiset? Sinä olet mielisairas!
- Ei! Jos joku täällä on mielisairas se on kaltaisesi hintti joka ei tunnista oikeaa purjevenettä optimisti jollasta! Nyt se turpa kiinni jos mielit vielä purjehtia jatkossakin!
- Purjehtia? Millä!? Huusi Harald joka ei todellakaan ollut hirmuinen muussa kuin idiotismissaan.
- No minähän hankin sinulle toki ihan oikean aluksen tilalle, jos vain lupaat olla pukeutumatta sandaaleihin jatkossa.
Tässä purjevene-episodissa ei ole sen kummempaa kliimaksia, ostin äijälle oikesti laadukkaan purjeveneen tilalle. Moni ajattelisi, että pilani tuli minulle kalliiksi, mutta luokittelen tekoni nappikaupaksi. Veneitä tulee ja veneitä menee. Ei se sen kummempaa ole.
Pääsinpä ainakin äijän toukkia kuhisevista kusiluistimista kerta heitolla eroon. Jos se vaati veneen polttamisen ja korvaamisen niin sitten se vain menee niin.
Palatkaamme takaisin Jalosaaren orankiin. Hinautin äijän koslan eräälle hiekkakuopalle ja valelin sen kanisterillisella bensaa. Tällä kertaa kyseessä oli auto, mutta tilanteessa oli jotain hyvin nostalgista, kun katselin miten liekit nuolivat vähä vähältä äijän kittilaatikkoa harmittomaan muotoon.
Tässäkin tilanteesaa joudun uhraaman osan kuukauden ruokakassastani ja ostamaan mulkulle jonkun ihan oikean auton tilalle.
Kuopalta palattuani soitin eräälle tutulle autokauppiaalle ja kyselin millaisia kulkupelejä hänellä on tarjolla. Äijä ehdotti jotain uudenkarheaa Peugeottia ja purskahdin nauramaan. "Onko nyt joku helvetin aprillipäivä. Ihanko tosissaan olet myymässä minulle jotain pikaruokalaa?"
"Pikaruokalaa? " -Äijä hämmästyi hetkeksi ja repesi nauramaan. Mies ymmärsi yskän ja tajusi viittaukseni ranskalaisiin.
Lopulta päädyimme sellaiseen ratkaisuun, että äijä toimittaa Jalosaaren marakatin pihalle upouuden Audi rs 6:n vielä saman päivän aikana. Pyysin, että auton ympärille pitää ehdottomasti kääriä lahjapaperia rusetteineen ja muine härpäkkeineen.
Jalosaren pariskunta oli selvinnyt lastensuojeluilmoituksesta vakavilla nuhteluilla, joten käydessäni autoa katselemassa, piilotin sen rakenteisiin vähän kaikkea kivaa: Kokaiinia, amfetamiinia, extasya, marihuanaa ja mitä näitä nyt onkaan.
Jossain sopivassa tilanteessa voisin sitten käräyttää äijän huumediilerinä, kunhan pöly hiukan laantuu. Äijä kertoi olevansa sosiaaliviranomaisten vakavassa tarkkailussa, joten seuraava erä vie varmuudella vauvan valtiolle. Samalla ovenavauksella tulee lähtemään se ärsyttävä Simppa-poika myös.
Nyt sitten odottelen Jalosaaren Patriarkkaa takaisin paskaduunistaan, jotta voin ottaa vastaan miehen mielipiteet uudesta menopelistään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti