lauantai 6. huhtikuuta 2013

Mulkku naapuri & grillailua

   Vaimoni oli päättänyt kutsua siskonsa miehineen meille tänään grillailemaan. Sanomattakin selvää oli se, että kuulin tästä nerokkaasta suunnitelmasta itse vasta tänään aamulla. Omat suunnitelmani Nallin kanssa täksi päiväksi menivät sitten kertaheitolla viemäristä alas. Vaimollani on joku omituinen missio saada minut hengailemaan enemmän siskonsa miehen kanssa. Itse en kuitenkaan idealle sen kummemmin lämpene, sillä tämä äijä on sellainen pystyyn lahonnut pökkelö. Muutenkaan en koe hirveästi yhtäläisyyksiä minkään psoriasiksesta kärsivän kodinkoneliikkeen varastopäällikön kanssa. Äijä on niin helvetin keskinkertainen ihan kaikessa, kuin vaan olla voi. Suostuin kuitenkin vaimon mieliksi kaveeraamaan tämän mitättömyyden kanssa, jotta perheonni makuuhuoneenkin puolellakin jatkuisi.

   Sovimme vaimoni kanssa, että hän käy kaupassa ostamassa grillailtavaa ja minä jäin hiukan siistimään pihaa grillailuja varten. Pihamme on kuivunut talven jäljiltä jo ihan kohtalaisesti vaikka lunta paikoitellen vielä näkyykin. Talon seinustalla olevalla terassilla on aurinkoisina päivinä jo hyvinkin lämmintä. Puuhastellessani grillin kimpussa havahduin savun hajuun. Totesin, että naapurihan se siellä vaan kulottelee pihallaan. Ajattelin, että hajuhaitta on vain hetkellinen, mutta vielä mitä! Äijä kulottelee ja polttaa edelleen roskia pihallaan ja grillihetki meni mukavasti haistellen äijän kytevän nuotion hajuja. Meinasin soittaa palokunnan paikalle, mutta päädyin kuitenkin siihen ratkaisuun, että kostan äijälle myöhemmin toisella tavalla: Ensi kerralla, kun tuulee sopivasti hänen suuntaansa, kaivan vintiltä kaikki vaimon vanhat lumppusäkit ja tuikkaan ne tuleen. Liekkejä lisään vanhoilla kumisaappailla ja autonrenkailla. Siinä saa naapurin kulottajahomo nauttia nuotion sulotuoksuista.

   Palataan vielä hetkeksi aikaan ennen grillailua. Vaimoni saapui kaupasta ja oli ryssinyt ostokset ihan täysin. Ämmä oli päättänyt kokeilla jotain uutta ja eksoottista ja oli korvannut "tylsät" perunat bataateilla. En ole aiemmin maistanut bataattia, mutta hälytyskellot soivat heti päässäni, kun bataatti mainittiin ensimmäistä kertaa. Päätin kuitenkin heittää ennakkoluulot sivuun ja annoin mahdollisuuden tälle alkuasukkaiden ruoalle. Bataatin kylkiäiseksi vaimoni oli suunnitellut härkää ja pippurikastiketta.

   Pentti ja Leena (vaimoni sisko miehineen) saapuivat melko täsmällisesti kello 14:00. Heidän saapumisensa kuuli varmaan koko lähitienoo, sillä hintin nissaninraadosta oli pakoputki rikki ja meteli oli järjetön. Hävetti aivan saatanasti, kun tuollainen vanha paska ajettiin meidän huolitellulle pihallemme. En totu tähän pariskuntaan muutenkaan koskaan, sillä, kuten sanoin Pena on kuivaakin kuivikkaampi käppänä ja se ämmä on valtava ryhävalas. Olen usein leikitellyt mielessäni ajatuksella, että kumpi tästä pariskunnasta nussii kumpaa. Pelkkä ajatus heistä alastomina on vähintäänkin absurdi. Pilatakseen tunnelman täydellisesti, he raahavat mukaansa aina "koiransa". Itse en miellä kiinanpalatsikoiran olevan mikään oikea koira vaan lähinnä huono vitsi tai kalansyötti. Tälle parivaljakolle tämä pölyrätti on jonkinlainen lapsenkorvike, sillä he kärsivät lapsettomuudesta. Omasta mielestäni se on vain ja ainoastaan positiivinen asia, ettei tämänkaltainen aines lisäänny. En tiedä mistä lapsettomuus johtuu, mutta sen tiedän, että sitä ämmää paniessaan täytyy olla ihan oikea tosimies jos meinaa saada jortikkansa keulimaan.
Olen usein miettinyt, että onkohan anoppi hairahtanut postinkantajaan, sillä vaimossani ja hänen siskossaan ei ole mitään yhteisiä piirteitä. En tosin antaisi vaimoni tuollaiseksi laardisäkiksi kehittyäkään vaan pakottaisin sen lenkille. Läskit ihmiset ovat vaan oksettavinta mitä tiedän. Vammaiset toki ovat vielä vastenmielisempiä, mutta heitä en miellä ihmisiksi.

   Hetken rupateltuamme, päätimme ryhtyä grillauspuuhiin. Tarjosin hinttiPentille aperitiiviksi lasillisen Moët:ia, mutta tämä moukka ei ymmärtänyt laatutavarasta mitään. Äijälle olisi varmaan pitänyt antaa jotain väljähtänyttä lapin kultaa tai jotain muuta vastaavaa kusilientä. Juoma kourassaan Pena tarjoutui hoitamaan "grillimestarin" virkaa. Olisihan se pitänyt arvata, että tämä grillitassumies polttaa kalliit häränfileet hetkessä mustemmiksi, kuin grillihiilet. Liha oli sisältä raakaa, kuinkas muuten saatana! Vaimon bataattiyllätys oli todellinen fiasko. Makeaa mössöä joka muistutti koostumukseltaan krapulapaskaa. Hyi helvetti, että se oli kamalan makuista. Sen siitä saa, kun lähettää naisen ostamaan grillattavaa. Yritimme kuitenkin syödä kulottajahomon käryissä raakaa mustunutta härkää ja imeliä battaatteja, mutta olimme aika yksimielisiä siitä, että päivä jatkuu jossain laadukkaassa ruokaravintolassa. Pena yritti sihipäissään tarjoutua kuskiksi, mutta se ei tullut kysymykseenkään. Minä en siihen pörisevään kittilaatikkoon astu jalallanikaan ja Penalla ei toisaalta ole mitään asiaa minun Lexukseni rattiin. Humalassa täällä ei nyt tietenkään muutenkaan ajella.

   Palattuamme ravintolasta, jossa Pentti muuten söi ranskalaisia perunoita ja lehtipihvin!!! olikin seuraavan yllätyksen aika. Se saatanan Mori (rakki) oli kussut minun työhuoneeni persialaismatolle. Leena ja Pena puolusteli koiransa toimia eroahdistuksella, mutta maton puhdistuksesta ei tietenkään ollut puhettakaan. Taitaa siis sekin päätyä kulottajahomolle suunnattuun kostokokkoon.

  Vaimo teki sen viimeisen virheensä ja lupasi tälle ääliöpariskunnalle yösijan meiltä, kun Pentti ratkesi ryyppäämään. Se läski ämmä ei tietenkään ole juonut mitään, mutta se ei "voi" ajaa, sillä hänen kätensä kuulemma väsyvät ajaessa. Perkeleen läski lehmä. Todellinen syy taitaa olla kuitenkin se, ettei hän löydä auton rattia vatsapoimujensa lomista. Minun pitäisi kai isäntänä olla viihdyttämässä vieraitani, mutta se mitta tuli täyteen jo siinä pihvien polton yhteydessä. Viihdyttäkööt jumalauta toisiaan. Minä tempaisen baarikaapista mukaani jonkun laadukkaan konjakkipullon ja lähden Nallin luokse toipumaan. Tarkoitus olisi lähteä myöhemmin yöelämään pillustamaan.
Toivon todellakin, että vieraamme ovat häipyneet, kun tulen joskus huomenna takaisin, muuten tarjoilen heille Moria al dentenä. Kuka helvetti muuten antaa koiransa nimeksi Mori? Kas, kun ei mora..

2 kommenttia:

  1. Toivot, että avio-onni makuuhuoneen puolella jatkuisi, mutta silti lähdet illalla "pillustamaan". Mikäs mies sä oikeen oot? Setämies, vai? Ei tuon tyhmempää voi kuulla kuin setämiehen suusta.

    VastaaPoista
  2. Itse lähden siitä, että kaikki on sallittua, kunhan ei vain jää kiinni. On mussa sen verran sonnia, et pystyn pitämään vaimoni tyytyväisenä vaikka välillä käynkin siellä aidan takana tutkimassa ruohon vihreysastetta.

    VastaaPoista