Äitiä auttamassa

Olin juuri syömässä vaatimatonta aamiaistani, kun puhelin keskeytti ateriointini. Vastasin puhelimeen närkästyneenä ja huusin sinne: "Kuka saatana julkeaa häiritä minua kesken ruokailuni? Etkö sinä älykääpiö ymmärrä, että sampanjani väljähtyy, enkä toisaalta halua kaviaarinikaan happanevan! Sinulla on nyt syytä olla helvetin tärkeää asiaa tai muuten hankin sinulle lähestymiskiellon."
Pienen hiljaisuuden jälkeen luurista kuului hento naisääni: "Tässä on äitisi. Halusin vain kertoa sinulle, että olen juuri päässyt sairaalasta kotiin. Kompastuin pari päivää sitten rappukäytävässä ja löin pääni aika pahasti rapun kulmaan. Nyt olen kuitenkin taas jo kotona, mutta lääkäri vaati, että minun on silti vielä levättävä pari päivää, jotta toivun kunnolla. Tarvitsisin vähän apua käytännön asioissa ja ajattelin kysyä jos sinä voisit auttaa minua niissä hiukan." -Totesi itkuisen oloinen ääni linjan toisessa päässä.
"Toki minä sinua autan rakas äiti, huoli pois. Viimeistelen tässä aamiaiseni ja lähden luoksesi heti sen jälkeen." -Kerroin äidilleni, jonka hyvinvointi on minulle tietenkin äärimmäisen tärkeää.
"Kiitos rakas poikani ja anteeksi, että aamiaisesi jäi vuokseni kesken. Juotko sinä todellakin sampanjaa aamupalallasi" -Sopotti äiti korvaani.
"Toki, vaikkei tästä maasta laadukasta sampanjaa saakaan, mutta kyllä tämä: Krug Clos d'Ambonnay Blanc de Noirs Champagne Brut 2002. silti asiansa ajaa, vaikka vähän arkisen makuista onkin. Sopii hyvin tämän niin sanotun laadukkaan kaviaarin kanssa. Tietyt asiat eivät koskaan muutu ja yksi on tämän maan ihmisten rahvas keskinkertaisuus." -Kerroin äidilleni ja olin jo sulkemassa puhelinta, kun sieltä vielä kuului: "Ai niin. täällä on muuten hissi rikki, joten joudut käyttämään portaita tänään."
Suljin puhelimen ja kirosin mielessäni sitä, että joutuisin nousemaan portaita pitkin aina seitsemänteen kerrokseen asti. No en saatana todellakaan käytä palvelusväen kulkuväyliä se on muuten varma se.

Lähdin ajamaan kohti äitini osoitetta ja soitin matkalla autonkuljettajalleni ja käskin hänen hakea kartanostani tuolin ja hankkia jostain riuskan apumiehen mukaan myös. Kuljettajani lupasi hoitaa asiat ja sovimme tapaavamme äitini alaovella puolen tunnin kuluttua. En ymmärrä mikä tarve äidilläni on asua jossain betonikuutiossa kaikenlaisten pummien, narkomaanien ja muun yhteiskunnan pohjasakan keskellä, mutta kukapa noita vanhoja ämmiä ymmärtäisi.

Täsmälleen puolen tunnin kuluttua soitostani Kuljettajani saapui jonkun testosteroinin täyttämän  ihmisjärkeleen seurassa äitini talon alaovelle.
"Terve. Mikäs uimalelu sulla on täällä mukanasi?" -Huikkasin kuljettajalleni ja käännyin hänen seuralaisensa puoleen: "Puhalsiko äiti kullin kautta vähän liikaa ilmaa noihin sun lihaksiisi vai onko noi sun kropan epämuodostumat synnynnäisiä? Sopivat kyllä toisaalta hyvin tohon sun naamaasi, joten taidatkin olla rujoudessasi aika kompakti paketti.
Sinusta on vaikka mihin! Näkisin sinut hyvin esimerkiksi kivilouhoksella lekaa heiluttelemassa."
Ihmisjärkäle veti hiet pintaan ja alkoi möykätä jotain, mutta vaiensin hänen yksinkertaisen mielensä muutamalla viiden sadan euron setelillä.
"Se on kuule luolamies sellainen juttu, että jos haluat palkkaa niin teet juuri, kuten sanotaan ja pidät jälkeenjääneet ideasi ihan omana tietonasi. Onko selvä?" -Karjuin lihasmöykylle sellaisella raivolla, että yllätyin jopa itsekin.
Järkäle nyökkäsi pieneleisesti ja asia oli sillä selvä.

"No niin. Missä se tuoli on?" -Kysyin miehiltä ja lihaniska kaivoi auton takaluukusta jonkun halvan massatuotantotuolin.
"No mitä helvettiä? Luuletteko te paukapäät todellakin, että minä istuisin moisessa 15 euron ruotsalaisessa pahvituolissa. Tuo on kuulkaa loukkaus kaltaistani suurmiestä kohtaan. Minä en koske pikällä tikullakaan moiseen rahvauden ja talousvaikeuksien ilmentymään. Polttakaa se!" -Raivosin miehille, jotka kaatoivat bensaa tuolille ja tuikkasivat sen hölmistyneen näköisinä tuleen kerrostalon ulko-oven edessä.
"Anteeksi herra Kuuvu, emme ehtineet kartanollenne, joten poikkesimme matkalla huonekaluliikkeeseen ostamaan tämän tuolin. Tämä ei tule toistumaan." - Selitti autonkuljettajani hermostuksissaan liekkien nuollessa rahvaalle suunniteltua massatuotantotuolia.

Joku vanha pariskunta saapui tyhjästä paikalle ja totesin heille: "Mikä ihmisiä nykyään vaivaa? Kaikenlaisia pyromaaneja tuntuu liikkuvan kaikkialla. Mitä tämä palava tuolikin on tarkoittavinaan? Onko tämä jonkun ääliön kannanotto johonkin vai onko tämä jonkinlaista performanssitaidetta? Oli mitä oli, mutta minulle se kertoo lähinnä ihmisten pahasta olosta ja eriarvoisuudesta. Tämän tekijällä on selkeästi paha olla."
Pariskunta nyökytteli hyväksyvästi ja sammutimme yhdessä tämän tuolin irvikuvan ja lähdimme omille teillemme.

Oma matkamme jatkui läheiseen antiikkiliikkeeseen, josta ostin 1200 euron arvoisen antiikkituolin suoraan 1600-luvulta ja lihaniska sieppasi sen kainaloonsa. Äijän niska oli todellakin lihaisa, se muistutti ranskanleipää.
Hetkeä myöhemmin olimme taas äitini alaovella ja istuuduin juuri ostamaani  tuoliin. Sytytin paksun Havannalaisen sikarini ja avasin viskipulloni.
"Jaahas. Nyt olen valmis ei, kun menoksi vaan." -Totsesin miehille ja leipäniska oli hämmästyneen näköinen. Väänsin hänelle rautalankaa ja totesin: "Tuoli kantoon vaan. Talosa ei toimi hissi ja te kaksi urpoa muodostatte minun hissini. Menikö jakeluun lihanuija?"
Testosteroinilla kyllästetty epäkäslihas nyökkäsi vaisusti ja hän selkeästi kiehui raivosta, mutta hillitsi itsensä ja tarttui tuoliin.

Neljännen kerroksen kohdalla portaikossa tuli vastaan joku vanha kalju kuolemaa lähestyvä käppänä ja katseli hämmästyneenä tuolisaattuettamme, jonka aitiopaikalla minä tupruuttelin sikariani.
"Mitäs helvettiä tämä on? Ja sitäpaitsi täällä ei todellakaan saa polttaa. Talon järjestyssäännöt kieltävät ehdottomasti tupakoinnin tässä talossa ja niin tekee myös maan lakikin." - Äijä ripuloi sanoja suu vaahdossa.
" Hyppäsin tuolistani alas ja totesin: "Vai ei saa täällä polttaa? No ei perkele polteta sitten jos se tekee pikkuHitlerin onnelliseksi."
Otin tukevan otteen vasemmalla kädelläni äijän takaraivosta kiinni imaisin viimeisen kerran sikaristani, puhalsin savut äijän naamalle ja tumppasin hehkuvan kääryleeni keskelle äiän kaljua ja totsein: "Ole hyvä. Anteeksi aiheuttamastani savusta."
Äijä ulisi tuskissaan ja valitteli kipuaan.
"Vai on sedällä päässä pipi? Ei hätää, apu on lähellä" -Huusin äijälle ja kaadoin melkein täyden viskilekani hänen päähänsä.
"Oliko vielä jotain valittamista? Jos olet vielä jostain asiasta eri mieltä niin assistenttini Igor auttaa sinua mielellään. Hänellä on oiva kyky tehdä jauhelihaa ihan tyhjästä." - Iskin äijälle silmää ja läpsäisin kevyesti lihanuijaa olalle.
Äijällä ei ollut lisäongelmia, joten jatkoimme matkaamme äitini luokse jossa ystäväni toteuttivat kaikki hänen toiveensa.