Kulottajahomon sieniä ei varasteta.

 Sienestäjät ja marjastajat ovat pitäneet minut viime aikoina hyvin kiireellisinä. Mokomat itsekkäät mulkut kuvittelevat voivansa varastaa minun metsistäni sienet ja marjat muka jokamiehen oikeuksiin vedoten. Olen häätänyt muutamia marjamummoja haulikolla pois metsästäni, mutta näitä syöpäläisiä tuntuu hyökkäävän paikalle ovista ja ikkunoista.
Taistelin hetken tätä rikollisarmeijaa vastaan perinteisin keinon, puhumalla ja opastamalla, mutta mokomat mummonkuvatukset eivät tuntuneet ymmärtävän järkipuhetta, joten oli siis aika ottaa kovemmat keinot käyttöön, sillä minun metsissäni eivät kriminaalit mellasta. Olen tietenkin voimaton tätä typerää jokamiehen oikeutta vastaan, joten otin kovemmat otteet käyttöön kulottajahomon omistamalla metsäalueella.

Vuokrasin muutamaksi päiväksi kaivinkoneen eräältä vanhalta ystävältäni ja kaivoin metsään parikymmentä kolmemetristä kuoppaa, jotka naamioin huolellisesti näkymättömiin risuilla, sammaleella ja sen sellaisella metsän omalla naamiointimateriaalilla.
Kuoppien lisäksi viritin metsän täyteen vahvinta lohisiimaa, jota kalastuskaupasta löysin ja sidoin sitä puusta toiseen, jotta kävely metsässä olisi mahdollisimman hankalaa ja ikävää.

Pari päivää metsänmuokkauksen jälkeen oli aika lähteä kokemaan ansoja. Parin koskemattoman kuopan jälkeen löysin kuopan, jonne oli pudonnut helvetin kiukkuinen uroshirvi, jolla oli selkeästi kalavelkoja maksettavanaan jollekin. Mokoma sarvipää raivosi kuopassa sen verran poissa tolaltaan, että päätin suosiolla soittaa Nallille, joka kävi kaikessa hiljaisuudessa ampumassa moisen öykkärin lihapatojen kunniavieraaksi. 

Sarvipäästä selvittyäni pääsin jatkamaan kierrosta ja muutaman vesiperän jälkeen saavuin kuopalle, johon oli pudonnut joku pariskunta. Aluksi kuoppaan oli pudonnut pariskunnan läski tuulipukuun pukeutunut vanha lehmänkanttura ja häntä auttamaan tullut kaljupäinen kuivikas rysäkeppi oli tietenkin päätynyt samaan satimeen ämmänsä kanssa, kuinkas muutenkaan. Sankaritkaan eivät ole nykyisin ennallaan!
Kysyin näiltä mauttomilta turvenuijilta, että mistä tässä nyt on oikein kysymys ja tämä kuivikas rillipäinen kalju alkoi änkyttää, että olipa kuulemma hyvä, että osuin paikalle. He olivat tippuneet kuoppaan jo puolitoista vuorokautta sitten ja ovat kuulemma kylmissään, nälissään ja janoissan.
rysäkepin harmaat viikset väpättivät, kuin haavoittuneella rusakolla.
"Vai olette olleet siellä jo puolitoista päivää? Tänne on kuulkaa leiriytyminen kielletty ilman maanomistajan lupaa. Voitte olla varmoja, että sitä lupaa ette tule ihan äkkiä saamaan. Tämä tulee teille vielä kalliiksi."- Karjuin maakuoppamiehelle.
"Mutta emme me tänne leiriytymään ole tulleet, olimme vaimoni kanssa sienessä ja putosimme jonkun sadistin kaivamaan ansaan. Koko metsä oli viritetty täyteen myös siimaa, joka viilsi nilkkoja varsin ikävästi ja kaaduimme sen takia monta kertaa. Vaimo loukkasi lonkkansakin samassa rytäkässä. Hänen pitäisi päästä pian lääkäriin." -Änkytti käppyrä hätääntyneenä.
"Vai sillä tavalla? Luvattoman leiriytymisen lisäksi olette vielä oleet sienivarkaissakin. Tilanteenne näyttää nyt aika ikävältä" Minun metsästäni ei varasteta!

"Auta meitä ole kiltti! Meillä on ihan hirveä nälkä ja jano." -Ulisi kuoppaan kapsahtanut ämmä sen näköisenä, että olisi hetkenä minä hyvänsä pillahtamaisillaan itkuun.
Vastasin ystävällisesti: "Kyllä minä autan. Odottakaa hetki niin katsotaan mitä voin hyväksenne tehdä."
Häivyin kuopalta ja tarkkailin ympäristöä. Läheisen kuusen alla näkyi iso tatti ja kävin repimässä se maasta irti. Sieni näkyi tulvivan matoja, mutta moisista luikertelijoista kuoppa-campingissa saataisiin mehevät eläinproteiinilisät maukkaaseen sieniateriaan.
Sieppasin taskustani tyhjän juomapullon ja täytin sen ojan kuraisella vedellä. 
Hetken mietittyäni tulin siihen tulokseen, etten yksinkertaisesti voinut tarjoilla hädässä oleville sienestäjäpoloille mitään kuravettä, ties mitä bakteereitakin tuollaisessa seisoneessa vedessä voisi olla.
Kaadoin kuravedet maahan ja kusin pullon täyteen. Kusi on puhdas luonnontuote ja sota-aikoina sitä on käytetty jopa haavojen desinfiointiin teollisten valmisteiden puutteessa.

Palasin kuopan juurelle ja huusin pohjalla viruville älykääpiöille: "Löysin teille vähän syötävää ja juotavaa, täältä tulee."
Paiskasin valtavan matoja kuhisevan tatin kuoppaan ja se osui keskelle rysäkepin kaljua päätä ja hajosi vähintään tuhanneksi osaksi ympäri kuoppaa.
"Tehän olette sieni-ihmisiä, joten tämä oli teidän onnenpäivänne." -Huusi kuoppaan ja olin onnellinen siitä, että olin löytänyt pölvästeille heidän haluamaansa ravintoa. Olen varsin reilu mies. Tässäkin tapauksessa oli tarkoitus kouluttaa sienivarkaita, mutta inhimillinen puolensi heräsi eloon ja halusin koko sydämestäni auttaa näitä pulaan joutuneita ihmispoloja.
"Mutta...mitä tämä nyt on.. etkö kuitenkin auttaisi meitä kuopasta ylös"-sopersi saksalaisiin panoviiksiin sonnustautunut landepaukku, pyyhkien samalla sienenkappaleita ja toukkia rasvaisesta kaljustaan.
"Kuulepas nyt nahkatukka! Kiittämättömyys tuntuu taas kerran olevan maailman palkka. Minä etsin henkeni kaupalla teille ruokaa tuolta ansalankaviidakosta ja löydän teille teidän lempiruokaanne. Kaikkia vaaroja uhmaten toin hyvää hyvyttäni löytämäni ravinnon teidän syötäväksenne ja mikä onkaan kiitos? Heti alkaa valitus ja uusien vaatimusten esitys. Saatanan sienivaras. Tämäkin oli teille ihan liian hyvää. Vankilaan joutaisitte mokomat rikolliset." -Karjuin rysäkepille kuopan reunalta.
"Mitkä rikolliset? Meillä on täysi oikeus kerätä sieniä ja marjoja. Suosittelen tutustumaan jokamiehen oikeuksiin!" -Äijä mylvi aiempaa rehvakkaampana monttunsa pohjalta, ämmän kyyhöttäessä kylkiasennossa samaisessa kuopassa.
"Minun metsässäni pätevät minun oikeuteni! Kannattaa ottaa selvää kenen maita mittailette ennen kuin lähdette ryöstöretkellenne. Rikosta seuraa aina tässä metsässä rangaistus, ihan yhtä varmasti, kuin nimeni on Pentti!" -Tokaisin tyynenä kuoppaan.
"Perkeleen äijä, soittaisin poliisille, jos puhelimeni toimisi. Se meni rikki kuoppaan pudotessani ja vaimollani ei ole puhelinta ollenkaan." -Sönkötti äijä muutamaa metriä alempaa.
"Saatanan maasika! Olet koetellut hermojani kaikilla mahdollisilla tavoilla ja silti haluan olla reilu ja antaa teille vielä juotavaakin. Sen jälkeen häivyn täältä korvesta saunaa lämmittämään sillä täällä on ihan helvetin kylmä ja noita hyttysiä lentelee kaikkialla" -huusin kuoppaan ja heitin pissapulloni pariskunnalle.
"Mitä helvettiä? Tämähän on kusta! Nyt sinä menit kaveri liian pitkälle- karjui äijä ja hetti kusipullon takaisin.
Sieppasin pullon ja heitin sen takaisin kuoppaan. "Eikö riittänyt saatanan kiittämätön paska? Tässä on teille sitten vähän lisää!" 
Kaivoin istrumenttini esiin housuistani ja kusin kuopan reunalta molempien päälle ja huusin: "Ei kestä kiittää kusipäät"
Käännyin kannoillani, jolloin kuopasta kuului hätääntynyttä huutoa. En kuulemma saisi saisi lähteä. Minuahan ei mikään rysäkeppi komentele.!

Päästyäni kotiin, soitin nimettömän puhelun hätäkeskukseen ja kerroin sienestäneeni kyseisessä metsässä ja kuulleeni jostain avunhuutoja. Kerroin päivystäjälle, etten osannut paikallistaa äänen lähdettä.
Päivystäjä lupasi lähettää etsintäpartion alueelle. Silmukka kulottajahomon kaulassa senkuin kiristyi..

Paikallisuutiset tiesivät kertoa myöhemmin, että etsintäpartio oli tippunut henkilöetsinnän yhteydessä maakuoppaan ja jonkun partion jäsenen nilkka oli murtunut samassa rytäkässä. 
Puolisen tuntia myöhemmin kulottajahomon pihalle kaarsi kolme poliisiautoa ja lapin mies raahattiin pelkissä kalsareissaan taas kerran poliisiautoon. 
Naapurin pyromaani huusi ja rimpuili, kuin viimeistä päivää, mutta mikään ei auttanut. 
Poliisin matkaan oli lähdettävä selvittämään tekosiaan.
Varsin sydämetön mies tuo naapurin Pena. Kohdella nyt noin pulaan joutuneita sienestäjiä.
Mihinköhän tämä maailma on oikein menossa, kun lähimmäisenrakkaus on nykyisin tuolla tasolla?