Viikko sitten menetin läheisen ystävän.

 Vaimoni on itkeä tihrustellut jo yli viikon, sillä hänen hyvä ystävänsä Riitta oli tehnyt koko maailmalle palveluksen ja hukkunut uimareissullaan. En ymmärrä mitä itkemistä tässäkin asiassa on sillä maailma ilman tätä takasorkilleen nostettua tryffelisikaa on huomattavasti parempi paikka, kuin se maailma, jossa tämä töpselinokka vielä röhki ja rapisteli niitä makeispussejaan.
Miksi tälläkin asialla on niin kovin surullinen ja negatiivinen sävy, sillä ämmähän teki edes kerran elämässään jotain oikein?

Lähestyin nyyhkyttävää vaimoani ja kysyin: "Vieläkö vain tuntuu noin pahalta? Pitäisikö sinun mennä puhumaan jonkun kanssa asiasta?"
Vaimoni nyyhkytti ja totesi: "Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa, me ollaan oltu hyviä ystäviä ihan lapsuudesta asti ja Riitan äkillinen poismeno tuntuu vaan kovin pahalta. Olimme parhaat kaverit jo esikoulussa."
"Mistä tämä teidän ystävyys sitten sai alunperin alkunsa? Oliko sulla kenties parhaat eväät siellä esikoulussa?" -Kysyin puolittain ohi suuni.
Vaimoni katseli minua hämmästyneen näköisenä ja kysyi: "Parhaat eväät?  Mitä sä sillä tarkoitit?"
Katselin kyyneleiden turvottamaa vaimoani ja totesin: "En oikeastaan mitään sen kummempaa, mutta olihan tuo Riitta nyt selkeästi aika paljon ruoan perään."
Vaimoni suutahti kommenistani selkeästi ja huusi: "Etkö sä jumalauta pässi ymmärrä, että mun hyvä ystäväni on kuollut? Onko pakko tulla siihen heittämään noita typeriä ja mauttomia ylipainoherjoja? Missä on sinun myötätuntosi?"
"Kyllä minulla myötätuntoa sinua kohtaan on paljonkin, mutta en vaan ymmärrä sitä, miten Riitan leuat louskuttivat aina jotain kääretorttua, kakkua tai lihapiirakkaa. Hänen maailmansa ei selkeästi ollut kovinkaan mauton." -Pohdin ajatuksiani  ääneen ja huomasin vaimoni ottavan entistä enemmän kierroksia asiallisista ajatuksistani.
"Nyt jumalauta häivyt siitä jos sinulla ei ole mitään järkevämpää sanottavaa." -Vaimoni kirkui ja roiski räkää ja kyyneleitään kaikkialle.
"Menenhän minä, mutta en silti voi olla ihmettelemättä,  miten tuon kaltainen zeppeliini pystyi ylipäätään hukkumaan. Tollasessa läskikasassa on sen verran pinta-alaa, että luulisi kelluvan väkisinkin. Vastenmielinen läski ämmä, johon ei päteneet minkäänlaiset fysiikan lait!" -sanoin vaimolleni ja poistuin huoneesta.
Sain kuunnella epämääräistä huutoa, nyyhkintää ja kurlutusta mennessäni.

Tässä oli taas palkka siitä, että yritin lohduttaa surullista vaimoani. Olisi pitänyt lähteä Nallin kanssa vetämään parit tötsyt ja muutama viiva kokkelia, kuten oli alun perin ollut tarkoituskin. Tällä hetkellä Nalli on varmasti jo viihdyttämässä itseään laadukkaissa huorissa, kuten meillä oli ollut suunnitelmissa.
Minä uhrasin täydelliset iltasuunnitelmani lohduttaakseni surullista vaimoani ja sain ämpärillisen paskaa niskaani.
Perkele! Minun pitäisi oppia vähän kovuutta, eikä olla aina näin myötätuntoinen ja empaattinen kaikkia ihmisiä kohtaan.