Olen pitänyt hiljaiseloa, sillä minua ei yksinkertaisesti ole kiinnostanut jakaa ensiluokkaista elämääni teidän työläisten ja muun rahvaan kanssa. Nyt kuitenkin on luvassa helmiä teille sioille, joten nauttikaahan taas laskistanne tämän äärellä.

Kuljetusvastaavani Paulus soitti minulle aamulla ja kertoi, ettei voi viedä kauppakassiani katsastukseen, sillä hän on kuulemma sairastunut. Tuo kivesleukainen suoveukko kertoi altistuneensa Afrikan-reissullaan tsetsekärpäselle ja saaneensa unitaudin.
Tuo lahon raiskaama tupajumi väitti saaneensa loistartunnan, mutta ainut loinen tässä tarinassa on kuitenkin Paulus itse. Kunnollista palvelusväkeä on nykyään mahdotonta löytää.

Paulus kertoi puhelimessa, että auto piti katsastaa viimeistään tänään, ja käytti röyhkeästi sairastumistaan verukkeena, ettei muka voisi hoitaa tuota katsastustapahtumaa.
Miten hän julkeaa? Vuodessa on 365 päivää aikaa sairastua, ja hän sairastui silkkaa itsekkyyttään ja typeryyttään juuri tänään.
Afrikka on täynnä kauniita naisia, ja silti mies sekaantuu mieluummin kärpäseen kuin heihin.
Kyllä, Paulus on järjiltään – hänet pitää ehdottomasti erottaa. Moisilla pervoilla ei ole sijaa minun palkkalistoillani.

Ymmärtäähän sen toki, että Pauluksen kaltaisen tallukan varustus riittää juuri ja juuri kärpäselle, joten onhan tuossa toki tiettyä logiikkaa.
Kaikilla ei tietenkään voi olla samanlaista huippuunsa viritettyä instrumenttia kuin itselläni. Työväen keskinkertaisuus näkyy kaikilla osa-alueilla – keskinkertainen on keskinkertaista, eihän siitä mihinkään pääse.
Minun palkkalistoiltani tämä perverssi kärpästen herra saa kyllä poistua. En siedä tämän kaltaista sairasta toimintaa ja vielä vähemmän sitä, että työtehtävät jätetään tekemättä seksin ja intohimon takia. Taidan ostaa miehelle läksiäislahjaksi laatikollisen kärpäspaperia – olenhan hyväntekijä vailla vertaa.

Ei siinä muu auttanut – itse oli tämäkin homma tehtävä. Hyppäsin vaatimattomaan autooni, joka on muuten Ferrari 812 Superfast ja ajoin kohti katsastuskonttoria.
Konttori oli itsessään niin masentavan ja keskiluokkaisen näköinen paikka, että minun oli tehtävä parkkipaikalla muutama donitsi autoni kanssa, jotta saimme edes hieman säpinää tähän paikkaan, jonka pihalla löyhkäsi oksettavasti työväenluokan rahvaan keskinkertaisuus.
Minä en kuulunut tällaiseen ympäristöön ollenkaan, mutta päätin nyt kuitenkin osoittaa näille haalaripelleille, että voin alentua myös tekemään tällaisia palvelusväen hommia – minä, joka en tunnetusti ole mitenkään turhan pikkumainen.

Päästyäni sisään konttorille, vastaan tuli joku öljyisiin haalareihin pukeutunut hikisen pönäkkä pätkä. Miehen ulkoinen olemus kertoi hänen syöneen lounaaksi ylitäyteen pumpatun jumppapallon, sillä miehen vatsanahka oli revetä liitoksistaan miehen haalareiden alla.

"Sinäkö tuossa pihalla äsken revitit sitä Lamborghinia?"

– "En todellakaan, etkö sinä paukapää erota Ferraria Lamborghinista? Taitaa olla parempi, että sinä keskityt nyt vain ihan niihin sinun itsesi tasoisten autoihin, kuten Ladoihin, Toyotoihin ja Daihatsuihin, joilla kaltaisesi duunarit taittavat säälittäviä työmatkojaan, päästäkseen pyörittämään näitä yhteiskunnan koneiston alimpia rattaita.
Minä suosittelisin sinulle polkupyörää. Olet näköjään aloittanutkin kuntoilun, mutta kuulehan rakas ystäväni: eihän niitä jumppapalloja kuulu syödä, vaan niillä rehkitään ulkoisesti." – Totesin kiukkuiselle ukolle välinpitämättömästi.

Oli kerrassaan omituista, ettei tällainen vahakasvoinen pökkelö tajunnut jumppapallojen mekaniikkaa, sillä jopa minä tiedän, miten niitä käytetään – vaikken itse toki sellaisia käytäkään.
Kuntoilutarpeen iskiessä minulla on henkilökuntaa sitäkin varten. Esimerkiksi Paulus joutaisi hyvin nyt polkemaan hieman kuntopyörää puolestani, täytyyhän miehen nyt tehdä jotain vastineeksi palkalleen.

– "Annakin olla viimeinen kerta, kun teet tuollaista täällä. Seuraavalla kerralla kutsun poliisit paikalle!" – karjui ukko ja yritti olla vakuuttava.
Miten tuollainen talipullistuma kuvitteli vakuuttavansa möykällään yhtään ketään? Mieshän oli kuin suoraan jostain huonosta sketsistä.

Naurahdin miehelle päin naamaa ja totesin, ettei minulla ole aikaa tällaisiin sirkushuveihin, joissa koulutetut apinat yrittävät viihdyttää yleisöä. Heitin Ferrarini avaimet miehen eteen ja käskin hänen tehdä työnsä, josta hänelle jonkinlaista avustusta kai maksetaan.

Katsastusmies sieppasi raivoisan näköisenä avaimeni ja lähti pihalle kohti vaatimatonta koslaani. Hän oli juuri avaamassa auton oven, kun huusin hänelle: "Hei traanirulla, odotapa hieman."

Riuhtaisin yhdellä sujuvalla vedolla konttorin puolelta ikkunaverhon alas ja taittelin sen kainalooni. Kävelin verhoineni katsastusmiehen luokse ja avasin itse autoni oven. Ennen kuin päästin ukon autooni, asettelin verhon etupenkille ja totesin ihralouhokselle: "Et kai kuvittelekaan, että saisit istua käärmeennahkapenkilleni noilla vaseliinin, masennuksen ja keskinkertaisuuden hajuisilla haalareillasi? Etkö ymmärrä, että joudun viemään muutenkin auton vierailusi jälkeen vähintään verhoilun vaihtoon? En halua, että autossani löyhkää jatkossa kaltaisesi mitättömyys?"

Puna katsastusmiehen kasvoilla kohosi ja hän oli silminnähden raivoissaan, mutta istui kuitenkin sanaakaan sanomatta katsastuskonttorin verholle.

Saatuaan moottorin käyntiin hän tokaisi riemuissaan: "Ahaa, täällähän palaa jarrujärjestelmän vikavalo, tämähän on varma hylky."

"Mitä! Tätä se on, kun kaltaisesi Subarumies pääsee oikeaan autoon sisälle – se pitää kateuspäissään heti särkeä!
 Ulos autosta ja sassiin,  jumalauta sinä senkin punaniska! Anna kun katson itse, mikä tässä on vialla. Sinun kaltaisesi moukka ei vain ymmärrä näin laadukkaiden autojen päälle!" – huusin miehelle.

Voitonriemuinen katsastusmies teki tilaa, ja minä astuin sisään. Ja totta tosiaan – mittaristossa paloi jarrujärjestelmän merkkivalo. Tätä tuo torakka tulisi vielä katumaan. Valutin ratille pikaliimaa miehen räplätessä katsastuslaitettaan ja sujautin penkille pitkäpiikkisen nastan.

"Onko nyt joku aprillipäivä? Eihän siellä mikään pala", totesin ukolle, joka näytti hämmentyneeltä. Katsastusmies tarttui kaksin käsin rattiin ja istui penkille – saaden nastan kantaa myöden perseeseensä.

Nautin suunnattomasti, kun tämä rasvaa tihkuva pekonimies ulisi tuskissaan ja yritti riuhtoa käsiään irti ratista.

"Mitä sinä nyt öliset siinä? Teehän työsi, jotta pääsen juomaan muistikuvan sinusta jollain laatuviskillä pois mieleni uumenista. Tuollaista pystyyn lahonnutta pökkelöä en todellakaan halua muistaa enää huomenna."

Katsastusmies ulvoi tuskissaan, nasta syvällä pakarassa ja kädet liimattuina rattiin. Hän kerjäsi minua repimään piikin perseestään. Totesin hänelle rauhallisesti:

"Ne on kuule vähän toisenlaiset miehet, jotka innostuvat miesten karvaisista perseistä. Jokainen kukka kukkii toki tavallaan, mutta minulle sinun ei kyllä kannata tuota perääsi tyrkyttää. Ainut piikki lihassa olet tässä sinä itse. Aloit ilakoida jostain vikavalosta, vaikka tiesit hyvin, että kyseessä ei ole mikään muu kuin sateisen päivän aiheuttama kosteushäiriö. Itku pitkästä ilosta, senkin valtoimenaan hyllyvä mötyskä."

Tässä kohtaa ajattelin pistää kaiken yhden kortin varaan ja sanoin tuskissaan hyllyvälle katsastusmiehelle:

"Sovitaanko nyt vaikka niin, että minä en tee sinusta rikosilmoitusta siitä, että yritit varastaa asiakkaan auton, ja sinä puolestasi rastitat paperiin, että auto meni moitteettomasti katsastuksesta läpi?"

"Ei ikinä! Tämä kosla ei tule menemään ikinä läpi, siitä minä pidän huolen!" Ukko ulisi kivusta, mutta minä vain levittelin käsiäni ja tartuin puhelimeeni ja totesin:
" Sitten sinulla on nyt viimeinen mahdollisuus poistua autostani, en salli sinun istuvan siellä enää hetkeäkään.
Ymmärrätkö tollo, että tämä muuttuu nyt luvattomaksi käyttöönotoksi jos et poistu autosta tällä sekunnilla?"

Katsastusmies yritti riuhtoa itsesään autosta ulos ja nasta tietenkin syvällä perseessään, onnistumatta missään muussa, kuin itsensä satuttamisessa entistäkin enemmän.

"Selvä. Soitetaan sitten virkavalta paikalle. Heidän kanssaan minulla on erittäin hyvät välit. Sinä kaivat nyt ukko omaa kuoppaasi."
Heitin miehen syliin kaikenlaista painavaa  irtainta ja nasta tuntui uppoavan entistäkin syvemmälle, luultavasti ihan luuhun saakka.

Mies huokaisi tuskaisen näköisenä syvään ja totesi: " Hyvä on, sinä voitit, saat leimasi, kunhan autat minut pois tästä."

"Kättä päälle?" – virnistin. Hän katsoi minua kuin sadistista hirviötä, mutta nyökkäsi.

Minä olen aina sanani mittainen mies. Tartuin ensin äijän oikeaan ranteeseen ja riuhtaisin sen ratista irti. Kämmennahkaa jäi ratin pintaan ihan huomattava määrä ja ukko rääkäisi kivusta.
Sama käsittely  vasemmalle kädelle, josta irtosi vielä suuremmat nahkariekaleet ratin toiselle puolelle. En voinut olla hymyilemättä – Tunsin itseni suureksi intiaanisoturiksi, he toki keräsivät voitonmerkkinä päänahkoja, minulla oli ratissa kämmennahkaa, mutta nahkaa, kuin nahkaa, itse muisto tapahtumasta on tärkein.

Päätin, että vaihdatan ensitilassa autoni ratin, ja tämä vanha käsinahkaratti päätyy trophy-huoneeseeni kartanon takkahuoneeseen. Oiva paikka tälle ratille olisi täytetyn sarvikuonon yläpuolella. Tuon sarvikuonon ampuminen tuo edelleen kauniita muistoja mieleeni.

Katsastusmies piti sanansa ja päästi autoni katsastuksesta läpi. Hän ei kuulemma tehnyt sitä minun vuokseni vaan täysin itsensä vuoksi. Mies kertoi, ettei halunnut nähdä minua jälkitarkastuksessa.

Minä olen äärimmäisen tunteellinen ja empaattinen mies ja tunsin aitoa katumusta katsastusmiehen kaltoinkohtelusta. Pyysin häneltä anteeksi kaikkea ikävää, jota hän oli vuokseni joutunut kokemaan. Kerroin hänelle, miten minulla oli ollut huono aamu: Olin juuri kuullut, ettei anoppini ollutkaan kuolemassa syöpäänsä, vaikka merkit olivat olleet varsin suotuisat siihen suuntaan. 
Kerroin haluavani hyvittää kaiken jahdillani ja lupasin kestitä miestä kuin kuningasta, jos hän vain antaisi minulle anteeksi.
Kerroin katuvani ja menneeni täysin liian pitkälle. Katsastusmies oli ymmärtäväinen ja leppyi.
Mies otti kutsuni  kiitollisena vastaan, joten sovimme tapaavamme satamassa miehen työpäivän jälkeen.
Kättelimme lopuksi ja puristin miehen ratin runtelemaa kättä kolminkertaisella voimalla, jolla yleensä kättelen.

Päivä kului nopeasti, eikä aikaakaan, kun H-hetki oli jo käsillä, ja tämä pökkelö pönötti satamassa mauttomassa Seppälän-puvussaan.
Tervehdin uutta ystävääni ja matkamme jatkui kohti vaatimatonta jahtiani, vuoden 2024 Oceanco Y 1050:tä.
Eihän se nyt  todellakaan mikään kummoinen ole, mutta olen sitä mieltä, että nousukkaat ne jahdeillaan pröystäilevät. Minulle riittää hyvin tuollainen alle 300 miljoonan euron  purkki.

Katsastusmies katseli häkeltyneenä jollaani, kuin se olisi jotenkin muutakin kuin arkinen pikkukippo. Hänen leukansa loksahtivat auki, eikä mies tuntunut saavan sanaa suustaan.
– Mitä nyt, tokaisin lakonisesti. Eikö jahtini vastaa odotuksiasi? En minä viitsi tällaiseen purkkiin tämän enempää panostaa, riittää kuitenkin omiin tarpeisiini varsin hyvin.

– Ei, kyse ei ole siitä. En ole ikinä ennen nähnyt tällaista luksusjahtia edes televisiossa. Onko tämä oikeasti sinun?

– Tietenkin se on minun, yksi pienimmistä, joita minulla on. Minulla on muutamia jahteja maailman merillä, jos joskus satun  tarvitsemaan majapaikkaa, niin ei tarvitse mennä rahvaan joukkoon hotelliin kärsimään kaikenlaisista junteista ja heidän sirottelemistaan torakoista, luteista ja ties mistä malluaisista.
Eihän sinulla muuten ole torakka- tai ludeyhdyskuntaa mukanasi? Kaltaisesi persvakomiehet ovat aina riski.
Ikinä ei tiedä, millaisia möyrijöitä kolikkoautomaattienne välissä kiemurtelee.

Katsastusaseman rasva-apina mulkaisi minua pahasti, muttei vastannut esittämääni kysymykseen. Seuraavaksi joimme tervetuliaismaljan, ja niitä seurasi malja jos toinenkin.
Olimme melko tukevassa humalassa alta aikayksikön.
Ajoin jahdin avomerelle ja kysyin vieraaltani, pitäisikö tämä savikiekkoammunnasta. Voisin hakea kiekonheittimen kannelle ja ison kasan savikiekkoja.
Puhuimme selkeästi samaa kieltä, sillä ukko väitti olevansa metsämies, ja haulikko on kuulemma hänelle kuin kädenjatke.
Hain siis tarvittavat välineet ja heitin vieraani käteen käsin kaiverretun Perazzi-haulikkoni, josta maksoin aikoinaan 440 000 Amerikan dollaria. Varsin näyttävä peli, vaikka itse sanonkin. Katsastusmiehen leuat loksahtivat auki, eikä hän taaskaan saanut sanaa suustaan, joten heitin ensimmäisen kiekon ilmaan. Äijä ei tuntunut edes näkevän sitä vaan tuijotti edelleen epäuskoisena kuularuiskuani.

– Mitä helvettiä? Et edes yrittänyt ampua kiekkoa. Sinun takiasi kallis savikiekko meni täysin hukkaan, saisit sukeltaa sen merestä. En voi sietää tuhlaamista! – karjuin äijälle, ja hän havahtui haaveistaan takaisin elävien joukkoon.
Hän oli juuri sanomassa jotain, mutta ajattelin, että puheet on nyt pidetty ja tempaisin toisen kiekon taivaalle, ja mies ampui sen säpäleiksi.
Ammuimme kiekkoja tovin, välillä kurkkuamme kostuttaen, kunnes totesin katsastusmiehelle:
– Se on kuules mukavaa puuhaa tämä kiekkojen ammunta, mutta valitettavasti aika rahvaanomaista. Minulla on lääke siihenkin – totesin aurinkoisesti vieraalleni.

Heitin koko ison pahvilaatikollisen kiekkoja mereen ja poistuin kannen alle. Toin takaisin tullessani mukanani 50 kappaletta 24 karaatin kultaista tasseistani, jotka kuuluivat jahdin teeastiastoon.
Näillä homma on vähemmän junttia ja rahvaanomaista.
Vieraani nauroi makeasti ja luuli, että kyseessä olisi vitsi, joten näytin hänelle lautasta lähempää ja käskin hänen kiinnittämään leimoihin erityistä huomiota.
Ukon leuat loksahtivat jälleen auki, ja aloin miettiä, onko vieraani vajaamielinen tai muuten yksinkertainen. Miten kukaan jaksaa uudestaan ja uudestaan reagoida tuolla tavoin arkisiin esineisiin, kuten lautasiin?

Otimme pari paukkua, ja heitin ensimmäisen lautasen heittimeen ja sinkosin sen taivaalle. Katsastusmies jähmettyi paikalleen, eikä ollut uskoa todeksi sitä, mitä oli juuri todistanut.
– Saatana! Taasko tuhlaat omaisuuttani, ammu nyt jumalauta, ettei kultaa lennä mereen ihan turhaan! – karjuin ukolle ja riuhtaisin haulikon hänen kädestään.

Seuraava kultavati lensi taivaalle, ja ammuin sitä kohden, mutten osunut. Seuraavan kiekon kanssa kävi samoin, ja kolmannenkin hudin jälkeen totesin, ettei haulikko tunnu olevan kunnossa. Niin siinä käy, kun antaa rahvaan koskea parempiin tuotteisiin.
Mokoma paska-Midas sai hienon haulikkoni muuttumaan paskaksi vain yhdellä kosketuksella.
Totesin: – Tässä on jyvä vinossa, minä en koskaan ammu ohi – ja nakkasin vähäeleisesti haulikon mereen.

Katsastusmies katseli kauhistuneena haulikon perään ja aikoi selkeästi itse hypätä mereen hakemaan sitä.
Otin ukkoa niskasta kiinni ja totesin, että kyseisellä paikalla on 15–20 metriä vettä. Jos hän haluaa sinne sukeltaa, niin kaikin mokomin, autan häntä mieluusti kiinnittämällä hänen nilkkansa käsiraudoilla betoniporsaaseen ja viskaan yhdistelmän laidan yli.
Suivaantuneena miehen reaktiosta viskoin käsin loput tassit mereen ja totesin niiden kuuluvan jatkossa Ahdin teeastiastoon.

Katsastusmies oli järkyttynyt ja ehkä jopa kauhuissaan. Hänen moraalisaarnansa ja holhoamisensa alkoi muistuttaa anoppini puheita, joten miehen seura ei ollut enää millään tavoin miellyttävää.
Päätin siis, että nyt on aika lähteä rantaan.
Hyppäsin ruoriin ja painoin kaasun pohjaan. Jahtini nieli aaltoja kuin unelma, ja annoin polttoaineen palaa.
Pienen arviointivirheen seurauksena törmäsin hieman merimerkkiinkin siinä samassa, mutta se ei menoa haitannut. Jonkun kateellisen nilviäisen elämää merimerkkiepisodi oli selkeästi haitannut, sillä näin kaukaa lähestyvän poliisiveneen.
Poliisilla oli kurssi kohti minun paattiani, ja tajusin olevani niin humalassa, ettei tästä  enää pienillä sakoilla selvittäisi, jos käry kävisi.
Huikkasin siis vieraalleni: – Minulla on hirveä kusihätä, ota sinä ruori ja pidä kompassin mukaan tämä kurssi, niin käyn vessassa.
Vieraani otti ruorin mielellään, eikä huomannut lähestyvää poliisivenettä ollenkaan. Lähdin siis hykerrellen kannen alle.

Ei aikaakaan, kun jahdin kierrokset putosivat tyhjäkäynnille ja hetkeä tämän jälkeen pari konstaapelia astui kannelle. Minä tulin kannelle muka juuri heränneenä ja haukottelin.

– Mitä helvettiä? -huusin pelokkaan näköiselle katsastusmiehelle. Olin ruokalevolla sillä välin, kun kapteenini on lentänyt helikopterilla maihin hakemassa lisää kaviaaria alukselle – ja tämä limanuljaska käytti heti tilaisuuden hyväkseen. Nytkö varastit jo veneenikin? Eikö se aiempi autovarkaus riittänyt?

Katsastusmies katsoi minua epäuskoisena ja yritti änkyttää tapahtumien kulkua poliisille. Hän kertoi savikiekoista, kultaisista tasseista ja kaiverretuista haulikoista, ja poliisit katselivat epäuskoisen huvittuneina toisiaan.

– Ymmärrätkö ollenkaan, miten älyttömältä juttusi kuulostavat? Sinä taidat kärsiä mielenterveysongelmista tai ainakin juoppohulluudesta- totesin  trasselipojalle ja vinkkasin samalla poliiseille:
-Viekää konstaapelit tämä ruorijuoppo ja venevaras hoitoon täältä. Minä sitten inhoan ruorijuoppoja.

Poliisi totesi, että voin olla huoleti – Tätä miestä tullaan rankaisemaan raskaimman mukaan, hänen syntilistansa on sen verran suuri.

Katselimme samalla, miten merikapteeniksi naamioitunut helikopterilentäjäni laskeutui jahtini kannelle. Hälytin hänet tietysti vessareissuni aikana puhelimellani. Nyt olimme sujut katsastusmiehen kanssa, jota raahattiin jo kohti poliisivenettä.
Ehkä tämä urpo oppii jatkossa sekaantumaan vain kaltaistensa asioihin,  Tämä olkoon häelle oppituntina siitä, miten jokaisen tulee painia sarjassaan.

Villejä, uusnatseja ja typeriä naapureita

 Olette varmasti ihmetelleet, että mihin minä olen hävinnyt,  kun minusta ei ole hetkeen mitään kuulunut. Minäpä siis kerron missä olen ollut. Olen saatana viettänyt laatuaikaa Etelä-Amerikassa eräällä vankileirillä.
Olimme Nallin kanssa lomailemassa ja hän huomasi, surukseen, että hänen tomusokeripussinsa oli jäänyt lähtökiireessä kotoSuomeen, joten päätimme tutkia hieman paikallisia sokerimarkkinoita. Nalli ei tunnetusti voi juoda kahviaan ilman tomusokeria.

Käytin siis kontaktejani ja päädyimme erään sokeria viljelevän hikikaljuisen hampaattoman  käppänän puheille. Tuo hieltä haiseva pikkumies esitteli tavaraansa ja minä nuuhkaisin ohimennen pussin sisältöä, jottei tuo pullea homppeli yrittäisi myydä ystävälleni mitään torjunta-aineita tomusokerina.
Pienen nuuhkaisun jälkeen huomasin, että sieraimeni täyttyi, mitä laadukkaimman kokai, kröhöm, tomusokerin vivahteista joten oli aika puhua maksusta tuon voimalassa palaneen turvenuijan kanssa.

Tuo hikinen, lietealtaan hajuinen mätäpaise kehtasi pyytää ylihintaa, joten totesin hänelle:"Fuck off!", kaappasin  läheiseltä pöydältä puheenjohtajan nuijan ja tempaisin ukkoa voimieni takaa vasempaan polvilumpioon, perässä seurasi oikea lumpio ja kirsikkana kakun päällä oli napakka isku keskelle miehen kelmeää kaljua. Tuohon jakaukseen osuminen ei tuottanut ongelmia.
Minulta ei mitkään huijarit veloita pussillisesta sokeria samaa hintaa, kuin pussillisesta kokaiinia. 
Sieppasin ukon tuotteet matkaani ja kusimme yksissä tuumin Nallin kanssa tuon lipevän paskiaisen niskaan.

Päästyämme hotellille, keitimme kahvit ja nautimme sokerista. Tuo mukava hetki päättyi yllättäen siihen, että huoneemme ovi potkaistiin sisään ja muutama samanlainen hikinen pahan hajuinen villi puski sisälle.

Seurasi käsirysy, jossa jäimme alakynteen ja saimme maistaa bambukeppiä ja perinteistä luuvitosta sen verran paljon, että menetimme molemmat tajuntamme. Haluan korostaa, että tuo alakynteen jääminen johtui yksinomaan tuosta yllätysmomentista, sillä mikäli olisimme osanneet varautua tähän raukkamaiseen hyökkäykseen etukäteen, olisimme hakanneet kumpikin pari sataa lietepoikaa mieheen.

Heräsimme myöhemmin verissämme joltain sokerifarmarien kidutusleiriltä, jossa nuo pienet hikiset viiksiniekat yrittivät parhaansa mukaan esittää pelottavia muun muassa kaatamalla happoa vankien päälle tai polttamalla heitä puhalluslampuin. Minua tuollaisten alkukantaisten esinahkojen pelotteluyritykset eivät vakuuttaneet millään tavoin ja huusin lähimmälle viiksin varustetulle lapamadolle: "Hei puutarhatonttu, tänne ja heti!"
Hämmentynyt pahan hajuinen kääpiö ei tuntunut ymmärtävän sanaakaan , mutta  tuli kuitenkin irvistellen paikalle.
"Suosittelen  menemään hammaslääkärille saatanan villi, mutta etpä sinä paukapää ymmärrä hammaslääkäreistä tai sivistyneiden ihmisten kielestä mitään, joten katsopa molopää tätä:"
Hämmästynyt luolamies sönkötti jotain viidakon kieltä, jota ehkä joku ihmisen kantamuoto olisi vielä puussa asuessaan saattanut ymmärtää.
Väänsin kenkäni koron sivuun ja otin sinne kaivetusta salalokerosta esiin vaatimattoman rullan 500 euron seteleitä. Tuolla noin 40 000 euron tukulla ostin vapautemme ja pääsimme poistumaan tuolta villien hiekkalaatikolta.

Päästyämme takaisin sivistyksen pariin palkkasin ensitöikseni 250 uusnatsia polttamaan tuon säälittävän kylän ja hakkaamaan koko porukan. Näille kaljuille moukareille kelpasi rahani ja he lähtivät päättäväisinä pieksemään noita juotikkaita kanveesiin ja polttamaan heidän kyläänsä.
Olimme sopineet iskun tapahtuvan tasan kello 14 paikallista aikaa ja kello 14:20 soitin nimettömän puhelun  poliisille ja kerroin nahkapäiden pahoinpitelevän kunnon kansalaisia tuolla kyseisellä paikalla.

Seuraavana päivänä paikallisessa lehdessä luki isoin otsikoin, miten paikalliset uusnatsit ja huumekartelli olivat ottaneet verisesti yhteen keskenään. Viranomaiset olivat tehneet suuria huumetakavarikkoja ja pidätettyjen määrä hipoi pilviä.
Minulta säästyi sievoinen summa rahaa, kun olin maksanut noille nahkapäille vain ennakkomaksun tuosta keikasta. Olisihan se varsin vastuutonta olla ilmiantamatta pahoinpitelyä tai käräyttämättä huumekauppiaita, joten tunnen itseni kunnon kansalaiseksi ja suureksi hyväntekijäksi ja ehkä jopa ihan sankariksikin.

Palattuani lopulta Suomeen, menin heti tervehtimään hyvää ystävääni Jalosaarta.
"Tervehdys rakas naapurini. Sinäpä oletkin kuihtunut surkean näköiseksi tässä lyhyessä ajassa. Sen siitä saa, kun et ole päässyt nauttimaan hurmaavasta seurastani. Minä olen, kuin nuoruuden lähde ja seurani saa ihmiset pysymään nuorekkaina ja hyvin voivina"
Ojensin käppänälle kättäni tervehdyksen merkiksi ja tuo ihmisjäte kurotteli omalla raajallaan minun suuntaani vastatakseen kättelyyni.
Takerruin käppänän typerään ulokkeeseen ja puristin sitä voimieni takaa. Mies ulvahti tuskissaan ja piteli runneltua kättään vaikertaen.
Lopulta ukko sai ulistua ilmoille: "Senkin mielipuoli, kädestäni meni juuri luita poikki."
"Noinko ikävästi nyt pääsi käymään? Minähän sanoin sinulle, että olet surkastuneen ja näivettyneen näköinen. Ettei vain olisi osteoporoosi iskenyt? Suosittelen sinulle lämpimästi jotain kalkkilisää, sillä eihän tuollainen käy päinsä, ettei mies kevyttä kättelyä kestä"-Karjuin hölmistyneelle juotikkaalle ja nauroin katketakseni typerykselle pääni sisällä.
Nyt olikin aika mennä katsomaan jos Kulottajahomo olisi kestävämpää tekoa.

Isyyden onni ja autuus.

 Saatana! Isänpäivä meni ja oma tyttäreni ei muistanut rakasta isäänsä millään tavoin ja löi minulle jopa luurin korvaan,  tiedustellessani häneltä, olisiko hän tulossa kartanolleni isänpäivälounaalle. Tyttäreni on ollut omituisen nuiva minua kohtaan siitä lähtien, kun kävin saunomassa hänen poikaystävänsä kanssa vaatimattomassa hikihuoneessani. 
On käsittämätöntä, ettei appiukko saisi lainata vävykokelasta edes saunan ajaksi vaan senkin ajan omistushaluinen tyttäreni haluaisi pitää tuota tuppikullisoturiaan lieassaan.

Yhteinen isänpäivä meni siis mönkään ja päätin antaa hyvälle ystävälleni Jalosaaren pökkelölle oikein ikimuistoisen isänpäiväkokemuksen. 
Varasin juoksevien menojen holvistani salkullisen rahaa mukaani ja suuntasin kaupungille työvoimaa palkkaamaan. Huomasin ilokseni, miten avuliaita ja moraalittomia kadulla liikkuva köyhälistö voikaan olla, kun heitä kannustaa muutamalla viisisatasella.
Eräskin viimeisillään raskaana oleva nuori nainen meni oikein mielellään soittamaan rakkaan naapurini ovikelloa ja hieman kyselemään pölvästin elatusinnokkuutta.

Paria tuntia myöhemmin samaisella ovella oli teinipoika, joka kertoi kuulleensa äidiltään, että herra lerppakulli on pojan biologinen isä ja hän  oli kokenut oikeaksi tutustua rakkaaseen isäpappaansa juuri kyseisenä päivänä. 

Päivän kruunasi hetki, jolloin tältä mulkulta tultiin ottamaan oikeuden määräyksellä isyystesti, kun äijä oli onnistunut jotenkin sillä tuppikullillaan raiskaamaan jonkun ja saattamaan tämän teollaan raskaaksi. Vaimonsa ilmeisesti sai tarpeekseen tästä farssista ja havahduin kaiken sen huudon keskellä rakkaiden naapureitteni pihaan sinivalot vilkkuen kurvaavan maijan meluun. Tässä vaiheessa minäkin otin ja lähdin kävelemään huolestuneena naapureiden luo ja kyselin mitä tämä mies on tällä kertaa tehnyt. Poliisihan tarttui välittömästi sanomisiini ja pyysi kertomaan mitä tiedän miehen edesottamuksista. Leikin pelokasta vakuuttaakseni virkavallan siitä, että olemme tekemisissä häikäilemättömän narsistin kanssa, jolla on tapana verhota omat tekosensa aina jonkun muun syyksi ja pyysin käymään kyselemässä myös naapurin Penalta, mitä hän tietää tästä Jalosaaren kyrvästä. Vakuutin naispoliisin siitä, että koko naapurusto on ollut varpaillaan siitä asti, kun tämä mies on alueelle muuttanut. Taisin samalla vakuuttaa neidin jostain muustakin, sillä olemme menossa oluelle hänen työvuoronsa jälkeen. 

Opastin siis kiltit poliisit Penan tontille ja siellähän mies haravoi heinäharavalla jostakin tontilleen ilmestyneitä kahta ja puolta sataa kiloa puolimätiä silakoita, jotka eräs ystävällinen kalastaja oli pari päivää aiemmin myynyt  nimeltä mainitsemattomalle naapuruston jäsenelle melko huokeaan hintaan. 
Poliisit katselivat hölmistyneinä mätiä silakoita haravoivaa poronpanijaa ja vuoroin minua. Päätin ottaa tilanteen haltuuni ja totesin: "Tässä tämä Pentti nyt sitten on.  Hän on lappalainen, joten se selittääkin varmasi nämä käsittämättömät puuhat, joita tekin täällä todistatte. Tuntureiden happiköyhä ilma saa ihmiset käyttäytymään näinkin omituisesti."
Poliisit tuijottivat näkyä epäuskoisina, mutta menivät kuitenkin itse asiaan ja päättivät haastatella jänkhäläistä Jalosaaren terrorismista.
Kalliilla rahalla palkkaamani näyttelijät olivat saaneet Penan vakuuttuneeksi siitä, että Jalosaari pyörittää vähän suurempaakin pedofiilirinkiä ja Penttihän lauloi kaikki tietonsa ilman suodatinta Poliiseille-
Viimeinen niitti Jalosaaren arkkuun oli se, että hänen autostaan löytyi kovin kyseenalaista videomateriaalia polisien suorittaman kotietsinnän yhteydessä.

Kiittelin vuolaasti poliisien toimintaa koko naapurustomme nimissä siemaillessani illalla olutta tämän hyvin hemaisevan naispoliisin seurassa erään klubin kabinetissa. Poliisi on todellakin ystävämme, kuten sanotaan. Taitaa olla Jalosaarelle tulossa hieman pidempikin kakku. Ehkä hän miettii tekojaan ja parantaa tapansa päästessään vankilaan jonkun raavaan rekkakuskimurhaajan tyttöystäväksi.

Vuorikiipeilyä ja tollojen koulutusta

 Viimeisestä kirjoituksestani on kulunut jo tovi jos toinenkin ja syy siihen on se, että olen ollut niin kiireinen, etten yksinkertaisesti ole ehtinyt kirjoittaa yleviä ajatuksiani teidän ihailtavaksenne. Olen siitä vilpittömän pahoillani, sillä olette joutuneet tyytymään tämän väliajan niihin omiin mitättömiin elämiinne ja ymmärrän hyvin kärsimyksenne. 
Tässä minä nyt kuitenkin taas olen jakelemassa helmiä teille sioille, joten nauttikaa.

Kerroin olleeni kiireinen ja kaikki lähti siitä että olin joitain kuukausia sitten Nallin kanssa Helsingissä Savoyssa istumassa iltaa ja tunnelma olikin katossa, kunnes Jalosaaren kusikiulu ilmaantui, kuin tyhjästä sinne pilaamaan illan. Selvisi, että ukko oli siellä viettämässä omia 60-vuotispäiviään. En kyllä todellakaan ymmärrä mitä juhlittavaa tuollaisen pystyyn paskannetun lapamadon surkeassa elämässä on? Minä olisin ymmärtänyt paljon paremmin jos siellä olisi juhlittu sitä, että pölvästi on taas yhden vuoden lähempänä omia hautajaisiaan.
Jos tuollaista mitättömyyttä pitää ylipäätään juhlia niin miten tuo omahyväinen pikkuhintti julkesi olla lähettämättä kutsua minuun, sillä olenhan kuitenkin kaikkien juhlien sielu ja sydän? Tästä loukkauksesta tuo suolirassi sai vielä maksaa oikein korkojen kera.

Istuimme omassa kabinetissamme ja sanomattakin on selvää, että Jalosaaren junttiseurue lyöttäytyi meidän seuraamme.  Illan edetessä meille tuli puhetta vuorikiipeilystä ja Jalosaari kertoi tärkeillen, miten hän tuntee kuulemma suomen ainoan tunnetun vuorikiipeilijän. En nyt suorilta käsin edes muista moisen ukon nimeä, mutta tyrmäsin hänen niin sanotut saavutukset olankohautuksella.
"Kyllä se on niin, Jalosaari, että kuka tahansa lapamato pystyy kiipeämään Mount Everestille, mikäli haluaa tehdä jotain niinkin typerää. Minäkin kiipesin sinne nuoruudessani useampaan kertaan, mutta sitten löysin kokaiinin ja villit naiset ja sillä tiellä olen edelleenkin. Kiivetkööt homoseksuaalit kukkuloille ja ne surkimukset, jotka eivät naista saa, eivätkä ole varoissaan nauttimaan edes vaaleasta taikapulverista.  Ja tiedoksi sinulle rakas naapuri, että tässä ei puhuta nyt vehnäjauhosta tai vauvan persetalkista, joita kaltaisesi moukka varmaan yrittää vetää sieraimeensa saatana!" -karjuin äijälle niin kovaa, että hän otti pari taka-askelta ja läikytti juomaansa.
"Väitätkö siis, että kuka tahansa pystyy kiipeämään Mount Everestille?"- Kysyi Jalosaari hämmästyneenä?
"Kyllä, kuka tahansa paitsi ehkä sinä, sillä tuohon hommaan tarvitaan myös enemmän aivotoimintaa, kuin vaikka keskiverto rusakolla on. Tuo ei siis ole kyllä sinun heiniäsi."
"Väität siis pystyväsi siihen itse? Tuon saat todistaa minulle. Tonnista vetoa, ettet pysty siihen vuoden loppuun mennessä." -sanoi Jalosaari ivallinen katse epämuodostuneilla kasvoillaan.
"Minua ei sinun taskurahasi kiinnosta, mutta sovitaanko, että saat minulta 10 000 euroa jos epäonnistun ja minä puolestani saan kuuman hotelliyön tyttäresi kanssa, kun onnistun?" -Ehdotin pölvästille.
"Minä en kyllä tavallisesti lyö vetoa tällaisilla panoksilla, mutta kyllä minulle 10 000 euroa aina kelpaa jos saan sen riskeittä. Suostun ilomielin tähän sopimukseen." Totesi rakas naapurini ivallisesti virnuillen.
Teimme sopimuksestamme oikein virallisen paperin ja siihen sisällytettiin kohta, että sopimuksen rikkominen maksaa rikkojalle viisi miljoonaa euroa. Ei ainakaan rakas naapuri pääse kiemurtelemaan siinä kohtaa, kun talutan hänen kaunista tytärtään instrumenttini  ulottuville.

Tuon illan jälkeen alkoikin sitten pitkä ja intensiivinen valmistautuminen tulevaan koitokseeni maailman parhaiden vuorikiipeilijöiden parissa. Koitos on toki väärä termi kuvaamaan noinkin mitätöntä suoritusta, mutta kaipa se sellainen on noiden alempien palkkaluokan edustajien silmissä, jotka ovat olleet verkkokassein paikalla silloin, kuin aivosoluja ollaan biologisessa lotossa jaettu.
Sain varsin ammattimaista opastusta noilta kiipeilijöiltä, mutta erän Norjalainen Björn kuvitteli voivansa kohdella minua vasta-alkajana ja yritti alusta pitäen opettaa minulle kaikenlaisia alkeita, kuten nyt vaikka ravinnon ja nesteytyksen tärkeydestä paasaamista, solmujen tekoa ja sen sellaista. Aikani yritin sanoa hänelle, että keskittyy ihan asiaan, eikä jauha itsestäänselvyyksistä, mutta mies kuvitteli olevansa itse Jumala ja palasi aina niihin perusasioihin.
Harjoituskiipeilyllämme eräällä korkealla kalliolla ratkaisin tuon karhuongelmani siten, että voitelin hänen kiipeilyköytensä keskiosan konevaseliinilla ja herra kaikkitietävän ote lipesi köydestä ja hän tippui kallion alla olevaan louhikkoon ja mursi molemmat jalkansa, toisen käden ja muutamia kylkiluita. 
Kaikenlaisia tomppeleita sitä päästetäänkin opettamaan ihmisille vuorikiipeilyä. Onhan se toki tehokas tapa näyttää miten vuorella ei kannata toimia jos haluaa pysyä kunnossa.

Lopulta suuri päivä koitti ja aloimme nousta kohti Mount Everestin huippua. Kiipeäminen oli juuri niin helppoa ja yksinkertaista, kuin odotin sen olevankin, joten en mene siihen sen kummemmin.
Yksi surkimus ryhmästäni sairastui vuoristotautiin ja toinen älykääpiö onnistui palelluttamaan sormensa, kun kusi tuulessa käsilleen ja hävitti hanskansa. Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun minä kiipeilen osaamattomien typerysten kanssa.

Olen vihdoin palannut kotiini tuolta reissulta ja lähden kohtapuoleen esittämään kuvamaani videomateriaalia tuolle naapurissa asuvalle torakalle. Odotan innolla miten pääsen upottamaan lemmeninstrumenttini hänen tyttäreensä. Soitan sillä sellaista sooloa, ettei tyttörukka löydä sen jäljiltä enää kotiinsa. Taitaa ollakin parasta hoitaa tuo homma heidän kattonsa alla, ettei raukka eksy lopullisesti. Minä olen tunnettu suuresta sydämestäni ja siitä, että kannan huolta lähimmäisistäni.

Rakas, avulias naapurini..

Seksuaalirikolliset ovat yhteiskuntamme pohjasakkaa ja näin tuntuvat ajattelevan monet muutkin, kuin minä. 
On kerrassaan käsittämätöntä, että ihmiset surkuttelevat sitä, että moisia limanuljaskoja on olemassa, mutta silti kukaan ei tee asialle mitään.
Ajatellaanpa nyt vaikka sitä, että ihminen haluaa saada juoksevan veden kotiinsa. Miten hän toimii? Aivan, hän soittaa putkimiehelle ja hänen toimestaan veden tupaansa.

Tässä se taas nähdään, miten tyhmiä ihmiset ovat: Soittamalla sen putkimiehen kotiisi saat kyllä vesijohtosi kuntoon, mutta silti kukaan ei muista saman asian toista puolta: 
Putkimieskorkeakoulun yksi päälinjoista on opettaa tuleville putkimiehille raiskaustieteitä, jotta tulevilla ammattilaisilla olisi kaikki edellytykset rassata asiakkaan kaikki röörit auki.
Raiskaaminen on putkimiehellä veressä. On ihan selvää, että, kun putkityöt on tehty niin sen jälkeen talon emäntä saa tältä muhvimestarilta oman käsittelynsä ja yleensä vastentahtoisesti. Jos seksuaalirikolliset ovat yhteiskunnan pohjasakkaa niin heti perään tulevat putkimiehet. Yksikään täysjärkinen nainen ei vapaaehtoisesti putkimiehelle anna. sen tietää putkimieskin ja ottaa väkisin.

Miehetkään eivät ole turvassa, sillä homoseksuaalit putkimiehet ovat erikoistuneet avaamaan tukkoisia viemäreitä. Miehet kuvittelevat olevasa turvassa, mutta homo putkimies on likaisen alan ammattilainen ja ampuu sinua etälamauttimella silloin, kun osaat odottaa sitä kaikkein vähiten. Sätkiessäsi tuskissasi lattialla  rööriRoopen on kovin helppo tunkea nahkarassinsa tuhkaluukkuusi ja toimia näin viettiensä mukaan.

Mitä tälle asialle sitten voi tehdä? Valtiovalta voisi puuttua näiden perverssien toimiin rankalla kädellä, mutta sitä he eivät tee, joten ainoat vaihtoehdot ovat joko tehdä putkityöt alusta loppuun itse tai sitten pyytää joku mulkku naapuri talovahdiksi ja päästämään raiskari ovesta sisään.
Käännyin itse jälkimmäisen vaihtoehdon puoleen ja varmistin Jalosaaren pökkelöltä josko hän voisi päivystää kotonani putkimiestä tänään.
Jalosaari lupasi auttaa kuulemma ilomielin naapuriaan, joten enää pitää keksiä joku hyvä tapa tukkia viemäri oikein kunnolla.
Olen ajatellut irroittaa vessanpöntön lattiasta, tunkea muutaman kilon vanhoja vaatteita viemäriin, työntää ne viiden metrin teleskooppivavallani niin syvälle, kun vavassa vartta riittää ja kaataa lopuksi putken täyteen sian paskaa ja vessapaperia. Saan sianpaskaa eräältä sikatilalta muka maan parannusaineeksi.
Sitten vaan pönttö paikoilleen ja Jalosaari paikalle hoonausta odottamaan. 

Porkkanat, kurkut ja munakoisot pois ruokakaupoista

 Mieltäni on jo pitkään painanut se tosiasia, että ruokakaupoissa myydään kaikenlaisia irvokkaita vihanneksia ja hedelmiä. Kyllähän minun vahva mieleni kestää nähdä niitä siellä, mutta onko kukaan koskaan miettinyt mitä esimerkiksi porkkanan näkeminen pienelle lapselle aiheuttaa? Traumat voivat olla suuremmat, kuin uskoisikaan.
Miksi porkkanat, munakoisot ja kurkut eivät kuulu pornokauppojen valikoimiin, sillä eihän kukaan tuollaisia pervoiluvälineitä syötäviksi osta?

On yleinen ja hyvin tiedetty tosiasia, että porkkanoita ostetaan vain eläimille, kuten hevosille tai sitten ihmisten seksivälineiksi.
Yksikään ihminen ei osta porkkanoita syötäväksi ja on ilmiselvää, että nähdessäsi kaupassa jonkun ryppyisen vanhan mummon porkkanapussi kädessään, että kyseiset herkut päätyvät kotona ruoansulatuskanavan loppupäästä sisään.  On surullista miten meidät uskotellaan ajattelemaan, että joku muka söisi vihanneksia. Moisten herkkujen terveysvaikutukset ovat vain ja ainoastaan hyväksi mienterveydelle. Runsas seksuaalinen kanssakäynti lisää tutkitusti mielenterveyttä ja motto : "Puoli kiloa päivässä" viittaa vain ja ainoastaan ihmiskehon alempien aukkojen täyttöön. Kuka hullu nyt porkkanaa suuhunsa laittaisi? Lampaat ovat toki asia erikseen, mutta yksikään täysijärkinen ihminen ei syö porkkanaa. Jos joku väittää ihan tosissaan syövänsä porkkanaa, hänet pitäisi passittaa ensitilassa mielentilatutkimukseen. On selvää, että hän tarvitsee akuuttia hoitoa ja apua mielenterveysongelmiinsa.

Kiilamaisen muotonsa ja röpelöisen pintansa vuoksi kyseiset  vihannekset ovat kasvaneet vain ja ainoastaan luonnon omiksi anustapeiksi.
Jumala on suuressa viisaudessaan ajatellut maailmaa luodessaan, että ihmisillä tulee olla myös viihdykkeitä ja siksi hän on luonut muun muossa porkkanan.
Jättäessään naatin porkkanaan kiinni, tarinan mummeli saa vielä hienon hännänkin itselleen.
Mummo saattaa uskotella ihmisille tekevänsä porkkanoista raastetta, mutta kaikkihan me sen tiedämme, että hän tunkee kyseisen herkun mielummin perseeseensä ja villitsee kuolemaa tekevän vanhan miehensä yhä rivompiin akteihin.
Seksihetki loppuu toki usein siihen, että pariskunnalta tippuu tekohampaat lattialle ja jos aktin kliimaksi ei olekaan papparaisen sydänkohtaus, niin hyvänä kakkosvaihtoehtona etsitään purukalustoja lattialta ja ihmetellään  kumman suusta ne  legot ovatkaan pudonneet. Kyllä tuollaiset vanhat pystyyn lahonneet pikku perverssit tiedetään.
Seksisession jälkeen, kun kaikki tekohampaat, tupeet ja proteesit ovat taas paikallaan, pariskunta haistelee paskan raiskaamaa porkkanaa ja kihertävät ajatukselle siitä, että kyseiset porkkanat raastetaan seuraavana päivänä sukulaisille ruokapöytään, jotta alun peitetarina porkkanaraasteesta tulee myös täytettyä. Yleinen tosiasia on se, että mitä vanhempi pariskunta on kyseessä, sitä irstaammat ja rivommat seksileikit heillä on. Tähän sääntöön ei ole poikkeuksia.

Tuoreet kurkut ovat nuorempien seksinharrastajien suosiossa ja aikoinaan se EU:n direktiivi kurkkujen käyryydestä aiheutti melkoisen kohun.
Jos ihmiset ihan oikeasti söisivät kurkkuja, niin sillä ei olisi mitään väliä miten suora tai käyrä kurkku olisi.
Fakta on kuitenkin se, ettei moista paskaa kukaan oikeasti syö vaan käyryysongelma sai alkunsa siitä, että käyräpäisillä kurkuilla pääsi paremmin kiinni naiskehon salaisiin hienouksiin ja se puolestaan aiheutti sen, että työpaikoilla tuottavuus laski, sillä koko työporukka kurkutteli toisiaan tuotannon kustannuksella.
Suorilla kurkuilla ei päästy yhtä villeihin nautintoihin ja työtkin tuli samalla tehtyä.
Miettikääpä itsekin asiaa hetki. Kurkkujen käyryys oli asian polttopisteessä, mutta esimerkiksi paksuudella ei ollut mitään rajoja.
Kaikenlaiset massiivipetäjät kelpasivat kurkuiksi, kunhan olivat vain riittävän suoria. Suoralla kurkulla ei G-pistettä kutitella samalla tehokkuudella, kuin sopivasti käyrällä kurkulla. 

Munakoisot ovat puolestaan kaikenlaisten hienostolesbojen suosiossa, sillä he ovat niin tiedostavia yksilöitä, etteivät yksinkertaisesti voi käyttää heteroporukan kanssa samoja seksileluja. Lesbot siis hankailevat toisiaan koisot tanassa ja session jälkeen he valmistavat niistä maittavaa mesimunakoisosalaattia ja syövät sitä hienostuneesti pikkusormet koukussa.
Sen jälkeen onkin aika juoda Ranskalaista pullotettua kivennäisvettä ja pestä alapää mäntysouvalla.
Toisinaan lesboilla on tapana myös juoda kuohuviiniä ja harrastaa sen jälkeen virtsaterapiaa, jotta ne säihkyvät lesbojalat pysyvät ah, niin pehmeinä ja kimmoisina.

Homojen touhuihin en halua mennä yhtään sen syvemmälle, sillä pelkkä ajatus hikisestä kaljusta hintistä banaani suussaan ja ananas perseessään on niin vastenmielinen, etten halua ajatella sitä yhtään enempää. Olen vakaasti sitä mieltä, että homous pitäisi luokitella edelleen sairaudeksi ja kaikki tasavirralla liikkuvat muka- miehet pitäisi pakkosterilisoida ja sulkea sen jälkeen maanalaisiin tyrmiin.

Koripalloilun huumaa

 Veistelin marmoripatsasta autotallissani, kunnes sain kivensirun silmääni ja minun oli pakko soittaa Nallille ja pyytää häntä heittämään minut päivystykseen. Normaalisti turvautuisin tietenkin autonkuljettajani palveluksiin, mutta olin myöntänyt hänelle pari päivää vapaata, sillä hän suunnitteli tulevia häitään kihlattunsa kanssa. 
Saattaisi äijän suunnitelmat muuttua jos tietäisi, että se pakkoavioliitto, jota tässä nyt kyhättiin kasaan johtui todellisuudessa siitä, että minä olin tuikannut instrumenttini hänen rakkaansa nahkataskuun ja nyt tämä tuleva isä sitten järjesti tohkeissaan häitään. Olen usein miettinyt, että pitäisiköhän minun käyttää palkoilliseni jonkinlaisissa älykkyystesteissä, sillä  tollot minun palkkalistoillani ovat suoranainen häpeä.
Kolikon kääntöpuolena on tietenkin se, että tämä tyhmänpulskea tomppeliporukka johdattaa nuoria ja usein kauniitakin naisia instrumenttini ulottuville ja se on mukava pikku bonus, jonka lunastan oikein mielelläni.

Saaavuimme Nallin kanssa ensiapuun ja lääkäri sai kivenmurun poistettua silmästäni ja olin taas täydessä iskussa. 
Lääkärini oli tosin sitä mieltä, että minun pitäisi mennä kotiin ja lepäillä kaikessa rauhassa, sillä verenpaineen nousu silmässä saattaisi olla silmän toipumiselle haitallinen asia.
"Kuulepas nyt kaljupää.. Olet poistanut sen kivimurun simästäsi ja tehnyt siten tehtäväsi. Jos sinä haluat viettää rauhallisen koti-illan niin kaikin mokomin, mutta minulla on nyt muita suunnitelmia: Lähden kaverini kanssa viettämään iltaa kaupungille." -Totesin puoskarille hymyillen.
"Mutta silmäsi kaipaa lepoa ja hoitoa," -Änkytti tämä valkoinen smurffi kiihtyen.
"Minä en tarvitse minkäänlaista hoitoa, mutta jos haluat hoitaa jotain niin  sivele päähäsi vaikka jonkinlaista linimenttiä. Se meinaa tuo tukka hävitä, kun kusi polttaa hiusten juuret jatkuvasti noustessaan pään sisältä päänahan läpi. Sinulla tuntuu tuo jakaus olevan aika leveää mallia ja tarvitset selkeästi hoitoa" -Karjuin lääkärille ja pieraisin huoneeseen niin pahan hajuiset suolikaasut, että meinasin itsekin yökätä. Kävelin takaisin käytävään ja paiskasin äijän oven kiinni sellaisella voimalla, että jotain putosi hoitohuoneen seinältä lattialle.

"Noniin, asia kunnossa" -Totesin Nallille, joka kertoi käyvänsä vielä kusella ennen lähtöä. Nalli halusi lähteä kanssani koripallomatsiin sairaalasta päästyämme, mutta minulla ei yksinkertaisesti ole varaa moiseen turhuuteen. Koripallo-otteluiden pääsylippujen hinnat hipovat pilviä ja moisesta huvista saa maksaa useampia kymmeniä euroja, eikä minulla todellakaan ole varaa sellaiseen.

Menin odottelemaan ulko-ovelle Nallia, kun paikalle saapui invataksi, joka toi mukanaan sidepäisen ämmän pyörätuolissa paikalle.
Kuski kysyi, että olenko kyseistä rouvaa vastassa ja valehtelin odottelevani juuri häntä. Invakuskin häivyttyä kerroin vanhalle rouvalle, että kannattaa pitää puolensa. Tässä paikassa lääkärit käyttävät naispotilaita seksuaalisesti hyväkseen. 
Kärräsin hysteerisen ämmän sisään ja pysäytin sairaanhoitajan käytävällä.
"Joku invakuski sysäsi tämän tuntemattoman rouvan riesakseni, en tunne häntä, mutta ei häntä silti voinut tuonne uloskaan jättää." -Totesin hoitsulle hymyillen
"No onpas omitusita toimintaa siltä kuljettajalta. Tämä selvitetään vielä juurta jaksaen sen kuljettajan kanssa, mutta iso kiitos sinulle lähimmäisenrakkaudestasi ja siitä, että välität kanssaihmisistäsi." -totesi hoitsu hunajaisella äänellään. Instrumenttini nyki housuissani uhkaavasti, mutta käänsin äkkiä ajatukseni paikalliseen apteekkariämmään ja alkava erektioni hävisi, kuin taikaiskusta.

Hoitsu pyysi paikalle apua ja nämä terveydehuollon ammattilaiset nostivat ämmän sängylle, 
Akka muisti varoitukseni ja alkoi rääkyä: "Minua, ette raiskaa! Senkin siat, minuun ette kyllä kajoa!"
Apuvoimiksi hälyytetty nuori mies totesi kyynisesti: "No siitä voit kuule olla täysin varma."- Ja lähti työntämään hysteerisesti kirkuvaa vanhaa herapersettä sänkyineen eteenpäin.

Tässä kohtaa Nalli saapui vessasta ja olimme jo lähdössä paikasta pois, kun sain idean: Sieppasin raiskausta pelkäävän mummon pyörätuolin mukaani ja käskin Nallin hakea toisen vastaavan vähän matkan päästä.
Nalli vaikutti hämmentyneeltä, mutta haki sanaakaan sanomatta oman rullatuolinsa ja häivyimme vähin äänin paikalta.
Nallin auton luona taittelimme pyörätuolit kasaan ja heitimme ne hönen autonsa takaluukkuun ja hyppäsimme itsekin autoon.

"Mitä helvettiä me noilla pyörätuoleilla oikein teemme?" -Kysyi Nalli hämillään.
"Sähän halusit sinne koripallomatsiin ja sinne pääsee vammaiset ilmaiseksi, joten tossa on vapaalippumme otteluun." -Totesin Nallille, joka repesi nauruun.

Koripallohallin edustalla istuuduimme rullatuoleihimme ja lähdimme rullaamaan päät kenossa ölisten kohti paikan ulko-ovea, josta pääsimme lupausten mukaisesti ilmaiseksi sisään.
On hienoa, että keksin tavan päästä ilmaiseksi sisään, sillä ei kaltaisellani köyhällä miehellä ole yksinkertaisesti sellaisia rahoja, joilla voisi harrastaa tällaisia juttuja.
Katsomoon päästyämme ölisimme, kuolasimme ja pakkoliikehdimme sellaisella antaumuksella, ettei edes oikeat vammaiset pystyisi samaan.
"Kakkahätäääää" -Huusin kuola suusta roikkuen ja raivokkaasti nykien.
Olin juuri jatkamassa performanssiani, kun sain yllätteän koripallon päähäni ja hyppäsin pyörätuolista ylös.
"Saatanan kusipää!" -Karjuin kentällä ihmettelevälle hongankolistajalle ja kampesin pyörätuolini kaaressa hänen päälleen. 
Seuraavaksi olimmekin Nallin kanssa pelikentällä hakkaamassa tätä koripalloilijaa ja tilanne eskaloitui kunnon joukkotappeluksi.
Ilta päätyi siten, että meidät raahattiin järjestyksenvalvojien ja poliisin toimesta kadulle ja saimme vielä porttikiellotkin kaiken päälle.

Porttikielto koripallohalliin veti mieleni niin matalaksi, että päätin ostaa sen. Esimmäinen toimeni uutena omistajana oli erottaa koko vanha henkilökunta ja antaa heille porttikelto kostoksi.
Hetken asuiaa tuumailtuani totesin, etten mitenkään voinut vahtia sitä, että porttikieltoa noudatettaisiin, joten päätin tilata paikalle purkuryhmän ja käskin repiä koko hallin maan tasalle.